Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.05.2024/Pykälä 152


 

 

Oulunkaaren Työterveys Oy:n neuvotteluryhmän perustaminen ja nimeämispyyntö

 

KH 14.05.2024 § 152  

2804/00.04.01/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Henri Pätsi, p. 0401595715

 

Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallitus on esittänyt 22.2.2024 saapuneella pyynnöllä yhtiön osakassopimuksen kohdan 6.2 mukaisen neuvotteluryhmän perustamista ja pyytää kutakin yhtiön osakasta nimeämään siihen yhden edustajan.

 

Osakassopimuksessa neuvotteluryhmästä todetaan:

 

6.2. Neuvotteluryhmä

 

Osakkaiden Yhtiöön liittyvää toimintaa tukemaan perustetaan viranhaltijoista koostuva neuvotteluryhmä, johon kukin Osakas nimeää yhden edustajan. Neuvotteluryhmä on Osakkaiden yhteistyöelin, joka on riippumaton Yhtiöstä. Neuvotteluryhmällä ei ole toimivaltaa päättää Yhtiön nimissä Yhtiön toimialaan kuuluvista asioista.

 

Neuvotteluryhmän tehtävänä on koordinoida ja valmistella Osakkaiden omistajaohjausta varten Yhtiötä koskevia kysymyksiä ja valmistella Yhtiön toimielinten päätettäväksi osakkaiden kannalta keskeisiä asioita.

 

Neuvotteluryhmän tehtävänä on neuvotella ja valmistella Osakkaiden päätöksentekoa varten esitys hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimeämistä yhtiökokouksessa ja hallituksessa ottaen tämän Sopimuksen lisäksi huomioon mitä laeissa hallituksen jäsenten kelpoisuudesta ja kokoonpanosta säädetään, kuten kuntalain (410/2015) 47 § 2 momentti ja naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 a §:n 2 momentti.

 

Neuvotteluryhmän tehtävänä on myös koordinoida ja tiedottaa ennakkoon kaikille Osakkaille osingonjakoon liittyvistä Osakkaiden toivomuksista ja vaatimuksista.

Asiaa koskeva Oulunkaaren Työterveys Oy:n pyyntö toimitettu kaupunginhallituksen jäsenille oheismateriaalina.
 

Hallintojohtajan esitys Kaupunginhallitus nimeää Pudasjärven kaupungin jäseneksi Oulunkaaren Työterveys Oy:n neuvotteluryhmään henkilöstöpäällikön (esteen tapauksessa henkilöstöpäällikön sijaisen).

 

Hallintojohtajan muutettu esitys

 

Kaupunginhallitus nimeää Pudasjärven kaupungin jäseneksi Oulunkaaren Työterveys Oy:n neuvotteluryhmään hallintojohtajan ja hänen varajäseneksi esteen tapauksessa henkilöstöpäällikön.

 

Päätös Muutettu esitys hyväksyttiin.



Tomi Timonen ja Anni-Inkeri Törmänen ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat asian käsittelyn ajaksi.

 

 

Jakelu Oulunkaaren Työterveys Oy
nimetty
Iin kunta Kirjaamo

 Vaalan kunta Kirjaamo

 Utajärven kunta Kirjaamo
Simon kunta Kirjaamo