Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 194


 

 

Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakkeiden omistusosuuksien ja hallituspaikkojen muutosarvon sekä arvonmääritys osakekaupoissa

 

KH 11.06.2024 § 194  

2305/00.04.02/2023  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Mirja Moilanen, puh. 040 740 2550.

 

Pohteen aluehallitus on esittänyt Oulunkaaren Työterveys Oy:n muille omistajille aluehallituksen kokouksessa 26.9.2023, että Lapin hyvinvointialueen osakkaaksi tulon yhteydessä valmistellaan toteutettavaksi järjestelyt, joilla Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen omistusosuus ja osuus päätösvallasta saadaan vastaamaan sen osuutta yhtiön liikevaihdosta. Oulunkaaren Työterveys Oy:n johto ja Oulunkaaren Työterveyden hallituksen puheenjohtaja ovat käyneet neuvotteluja Pohteen edustajien kanssa ja sieltä saadun informaation mukaan Pohde aloittaa työterveyshuoltopalveluiden kokonaiskilpailutuksen, jos omistusosuutta ja siihen liittyvää päätösvaltaa ei muuteta linjauksen mukaisesti. Jos Pohde aloittaa kokonaiskilpailutuksen kaikista terveyshuoltopalveluista ei Oulunkaaren Työterveys Oy voi osallistua kilpailutukseen sidosyksikkönä. Jos osakkuusasia saadaan kuntoon pikaisella aikataululla, on Oulunkaaren Työterveys Oy:n mahdollista jatkaa palveluntuottajana, ja Pohde kilpailuttaa vain tietyn osan työterveyshuollonpalveluistaan. Pohteen mahdollisesti tekemillä muutoksilla olisi suuri vaikutus Oulunkaaren Työterveys Oy:n toimintaedellytyksiin. Vaikutukset realisoituisivat kahdella eri tavalla: yrityksen liikevaihdon pienenemisellä sekä järjestämisvastuuseen liittyvällä vaikutuksella ulosmyynnin osuuteen.

 

20.5.2024 käydyssä Pohteen ja yhtiön välisissä neuvotteluissa käytiin keskustelua osakkeiden jakaantumisesta liikevaihdon suhteessa, hallituspaikkojen jakaantumisessa sekä osakkeen hinnasta ja siihen liittyvästä arvon määrityksestä.

 

Hallitusohjelmassa on kirjaus siitä, että sidosyksikön omistukselle asetettaisiin mahdollisesti tulevaisuudessa vähimmäisomistusprosentiksi 10. Jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat niin on tarpeen varmistaa, että kaikilla omistajilla on vähintään 10 % omistusosuus tulevaisuutta ajatellen.

 

Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallitus ohjeistaa päätöksellään (22.5.2024) omistajien tekevän omissa organisaatioissaan pikaisesti päätökset yhtiön osakkeiden arvonmääritystavasta, osakkeiden omistusosuuksien muutoksesta osakekaupoilla, jossa jokaiselle turvataan vähintään 10% omistusosuudet sekä hallituspaikkojen uudelleen määräytymisestä. Hallituspaikkojen lukumäärä noudattelisi osakekauppojen jälkeistä osakekannan määrää.

 

Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksen linjaukset esitettäväksi päätöksentekoon omistajakunnissa ovat seuraavat:

 

Hallitus päätti esittää omistajakunnille, että yhtiön osakkeen arvonmäärityksenä käytetään samaa laskukaavaa mitä on käytetty Deloitte Oy:n tekemässä arvomäärityksessä 2022. Arvonmääritys tulee perustumaan tuottoarvon laskennan osalta tilikauden tuloksiin vuosilta 2021,2022 ja 2023. Substanssiarvon laskennassa varojen ja velkojen määrä perustuu 31.12.2023 olevaan taseeseen. Osakkeen hintana käytetään käypää arvoa, joka lasketaan tuottoarvon ja substanssiarvon keskiarvosta.

 

Hallitus päätti esittää omistajakunnille, että omistusosuuksien muutokset toteutetaan osakekaupoilla, jossa jokaiselle turvataan vähintään 10% omistusosuus ja muutoin omistusosuudet noudattelevat liikevaihdon suuruutta.

 

Hallitus päätti esittää omistajakunnille, että hallituspaikat määräytyvät omistusosuuden suhteessa, jolloin hallituspaikkoja olisi seuraavasti: Pohde 3, Iin kunta 2, Pudasjärven kaupunki 2, Utajärven kunta 1, Vaalan kunta 1, Simon kunta 1 ja mukaan tulevalle Lapin hyvinvointialueella 1.

 

Pudasjärven kaupungin tulisi päättää Pohteen omistusosuuden laajentamisen toteuttamiseksi:

 

  1. hyväksyä esityksen siitä, että yhtiön osakkeen arvonmäärityksenä käytetään samaa laskukaavaa mitä on käytetty Deloitte Oy:n tekemässä arvomäärityksessä 2022 substanssiarvon ja tuottoarvon keskiarvona. Osakkeen nykyhinta kyseisellä laskukaavalla on 272,14€.
  2. hyväksyä esityksen siitä, että omistusosuuksien muutokset toteutetaan osakekaupoilla, jossa jokaiselle turvataan vähintään 10% :n omistusosuus ja muutoin omistusosuudet noudattelevat liikevaihdon suuruutta. Tässä osakekaupassa Pudasjärven kaupunki myy omistamistaan Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakkeista 228 kappaletta Pohteelle. Osakekaupan jälkeen Pudasjärven kaupungille jää 143 osaketta, joka on 14,16%:a yhtiön kokonaisosakemäärästä (1010).
  3. hyväksyä Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksen esityksen hallituspaikkojen jakaantumisesta, jossa hallituspaikat määräytyvät omistusosuuden suhteessa. Hallituspaikat jakaantuisivat seuraavasti: Pohde 3, Iin kunta 2, Pudasjärven kaupunki 2, Utajärven kunta 1, Vaalan kunta 1, Simon kunta 1 ja mukaan tulevalla Lapin hyvinvointialueella 1.

 

Esittelijänä toimii hallintojohtaja, kaupunginjohtajan ollessa esteellinen Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksen jäsenenä.

 

 

Halllintojohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää, ettei Pudasjärven kaupunki toistaiseksi anna suostumusta yhtiön omistajapohjan laajentamiselle

 

Hallintojohtajan muutettu esitys

 

Kaupunginhallitus päättää, ettei Pudasjärven kaupunki toistaiseksi anna suostumusta yhtiön omistajapohjan laajentamiselle
Perustelut: Ehdotus on Pudasjärven kaupungin edun vastainen, sillä järjestelyssä kaupunki luopuisi potentiaalisesti erittäin merkittävästä omaisuuserästä käytännössä vastikkeetta tilanteessa, jossa kaupungin taloutta on sopeutettava voimakkaasti. Ehdotetussa järjestelyssä kaupungista tulisi yhtiön suurimman omistajan sijaan yhtiön kolmanneksi suurin omistaja.

 

Kokous käsittely

 

Vesa Riekki esitti, että kaupunginhallitus päättää Pohteen omistusosuuden laajentamisen toteuttamiseksi:

1. hyväksyä esityksen siitä, että yhtiön osakkeen arvonmäärityksenä käytetään samaa laskukaavaa mitä on käytetty Deloitte Oy:n tekemässä arvomäärityksessä 2022 substanssiarvon ja tuottoarvon keskiarvona. Osakkeen nykyhinta kyseisellä laskukaavalla on 272,14€.
2. hyväksyä esityksen siitä, että omistusosuuksien muutokset toteutetaan osakekaupoilla, jossa jokaiselle turvataan vähintään 10% :n omistusosuus ja muutoin omistusosuudet noudattelevat liikevaihdon suuruutta. Tässä osakekaupassa Pudasjärven kaupunki myy omistamistaan Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakkeista 228 kappaletta Pohteelle. Osakekaupan jälkeen Pudasjärven kaupungille jää 143 osaketta, joka on 14,16%:a yhtiön kokonaisosakemäärästä (1010).
3. hyväksyä Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksen esityksen hallituspaikkojen jakaantumisesta, jossa hallituspaikat määräytyvät omistusosuuden suhteessa. Hallituspaikat jakaantuisivat seuraavasti: Pohde 3, Iin kunta 2, Pudasjärven kaupunki 2, Utajärven kunta 1, Vaalan kunta 1, Simon kunta 1 ja mukaan tulevalla Lapin hyvinvointialueella 1.

Marko Koivula ja Juhani Jurmu kannattivat Riekin esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, jolloin äänestettävä. Äänestystapana nimenhuutoäänestys, jossa jaa tarkoittaa pohjaehdotusta ja ei Riekin esitystä.

Äänestystiedot:

Honkanen Erkki: Ei
Pankinaho Sirkka: Jaa
van der Vegt Christa: Jaa
Lantto Marja: Jaa
Koivula Marko: Ei
Jurmu Juhani: Ei
Kälkäjä Mari: Ei
Riekki Vesa: Ei

Äänestyksessä annettiin 8 ääntä joista 3 jaa-ääniä ja 5 ei-ääniä.              

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti Pohteen omistusosuuden laajentamisen toteuttamiseksi:

1. hyväksyä esityksen siitä, että yhtiön osakkeen arvonmäärityksenä käytetään samaa laskukaavaa mitä on käytetty Deloitte Oy:n tekemässä arvomäärityksessä 2022 substanssiarvon ja tuottoarvon keskiarvona. Osakkeen nykyhinta kyseisellä laskukaavalla on 272,14€.
2. hyväksyä esityksen siitä, että omistusosuuksien muutokset toteutetaan osakekaupoilla, jossa jokaiselle turvataan vähintään 10% :n omistusosuus ja muutoin omistusosuudet noudattelevat liikevaihdon suuruutta. Tässä osakekaupassa Pudasjärven kaupunki myy omistamistaan Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakkeista 228 kappaletta Pohteelle. Osakekaupan jälkeen Pudasjärven kaupungille jää 143 osaketta, joka on 14,16%:a yhtiön kokonaisosakemäärästä (1010).
3. hyväksyä Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksen esityksen hallituspaikkojen jakaantumisesta, jossa hallituspaikat määräytyvät omistusosuuden suhteessa. Hallituspaikat jakaantuisivat seuraavasti: Pohde 3, Iin kunta 2, Pudasjärven kaupunki 2, Utajärven kunta 1, Vaalan kunta 1, Simon kunta 1 ja mukaan tulevalla Lapin hyvinvointialueella 1.


Tomi Timonen ja Anni-Inkeri Törmänen ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Henri Pätsi jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Tämän asian käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko klo 18.18-18.30

Asiaa esitteli talousjohtaja Ritva Väisänen Oulunkaaren Työterveys Oy:stä.

 

 

Jakelu Oulunkaaren Työterveys Oy:n omistajat

 Oulunkaaren Työterveys Oy