RSS-linkki
Kokousasiat:https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 411
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kylien neuvosto
YHTV 13.11.2024 § 50
Valmistelija palvelusuunnittelija Sinikka Mosorin, ph. 040 504 3861
Pohjois-Pohjanmaan liitto suosittaa kuntia perustamaan kylien neuvostot. Pohjois-Pohjanmaan alueen 31 kunnasta jo 13 kunnalla on ollut jo pitkään kylien neuvostot päätöstenteon valmistelun tueksi. Oulaisissa kylien neuvosto on toiminut jo 15 vuotta ja malli on todettu toimivaksi.
Kylien neuvosto on vanhus- ja vammaisneuvostoon ja nuortenvaltuustoon rinnastettava malli. Kylien neuvosto ei ole vielä lakisääteinen, mutta Pohjois-Suomen kylät ry on lähtenyt ajamaan asiaa Suomen kylät ry:n kanssa eteenpäin.
Kylien neuvoston toiminnan periaatteet
- Kaupunginhallituksen nimeämä.
- Kokous kaksi (2) kertaa vuodessa kevätkaudella ja elokuun lopussa.
- Antaa kannanottoja yhdistystoimijoita ja kyliä koskeviin asioihin, mm. avustusten jakamisperusteisiin
- Kokouskäytänteet; erikseen kutsuttava, esityslistat, muistiot, julkaistaan kaupungin nettisivulla, kokouspalkkiot kuten vanhus- ja vammaisneuvostossa.
- Kaupunginhallitus nimeää jäsenet kahden vuoden toimikaudeksi. Asioiden valmistelijana toimii palvelusuunnittelija, vastuuvirkamiehenä kaupunginjohtaja
- Jäsenet: kylien edustajat, kaupunginjohtaja, valiokuntien puheenjohtajat, sihteerinä palvelusuunnittelija
- Ensimmäinen toimikausi 2025-202, otetaan huomioon talousarviovalmistelussa 2025
Pudasjärven kaupunki on pitänyt jo vuosia kaikille avoimia kyläneuvosto-iltoja.
- Jatkossa nykyiset kyläneuvosto-illat toimivat nimellä Kylien teemailta, jotta sekaannuksilta vältytään.
- Kaupunginjohtaja toimii illan isäntänä ja palvelusuunnittelija koordinoijana.
- Kyläpäälliköt tai muu sovittu henkilö antaa katsauksen kootusti kyläalueen toiminnasta.
- Kaikille avoimia iltoja on pidetty 3-4 kertaa vuodessa. Jatkossa iltoja pidetään vähintään kaksi (2) vuodessa. Tarpeen mukaan voidaan järjestää myös muita täsmämäinfoja.
- Aihealueet valikoituvat kentältä tulevien tarpeiden mukaisesti tai muiden ajankohtaisten asioiden tiimoilta.
Henkilöstöpäällikön esitys
Yhteisövaliokunta esittää kaupunginhallitukselle, että se puoltaa kylien neuvoston perustamista ja valmistelijaksi nimetään palvelusuunnittelija.
Yhteisövaliokunnan ohjausesitys
Täydennetään vielä säännöillä, tarkoituksen ja tavoitteiden täsmentämisellä ja rahoituksen selvittämisellä. Käsitellään täydennetty esitys seuraavassa yhteisövaliokunnan kokouksessa joulukuussa. ? ?
Jakelu palvelusuunnittelija
kaupunginhallitus
YHTV 04.12.2024 § 59
Valmistelija Palvelusuunnittelija Sinikka Mosorin, ph. 040 504 3861, henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki, puh. 040 190 3056
Pudasjärven kylien neuvosto
Pudasjärven kylien neuvosto on kylien välinen sekä kylien ja kaupungin välinen neuvoa ja kannanottoja antava yhteistyö- ja kehittämiselin.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi Pudasjärven kylien neuvosto
. Edistää Pudasjärven kylien välistä yhteistyötä sekä kaupungin ja kylien välistä yhteistyötä.
. Tukee omalla toiminnallaan Pudasjärven kylien elinvoimaisuutta, viihtyisyyttä, hyvinvointia ja kyläturvallisuutta.
. Kuuntelee ja ideoi kannanotoissaan kylien tarpeita ja ideoita.
. Kuuntele ja ideoi kannanotoissaan myös alueen palveluiden tuottamiseen ja uusien palveluiden luomisen edellytyksiä.
. Antaa kannanottoja kaupungille, viranomaisille ja muille tahoille kyliä koskevissa asioissa.
Pudasjärven kylien neuvosto on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja alueellisesti tasapuolinen.
Pudasjärven kylien neuvoston jäsenet kutsutaan seuraavilta kyliltä;
1. Aittojärvi
2. Ervasti
3. Hetekylä
4. Hirvaskoski
5. Iinattijärvi
6. Jonku
7. Kipinä
8. Kollaja
9. Korpinen
10. Kurenalus
11. Kurki
12. Livo
13. Marikaisjärvi-Kongasjärvi
14. Panuma
15. Pintamo
16. Puhos
17. Pärjänsuo
18. Sarakylä, Rytinki, Mehtälä
19. Siurua
20. Syöte
21. Taipaleenharju
Pudasjärven kylien neuvoston säännöt
1 § Nimi
Kyläneuvoston nimi on Pudasjärven kylien neuvosto ja sen toimialue on Pudasjärven kaupunki.
2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu
Pudasjärven kylien neuvosto on kylien välinen sekä kylien ja kaupungin välinen neuvoa antava yhteistyö- ja kehittämiselin. Tarkoituksensa toteuttamiseksi Pudasjärven kylien neuvosto
. kartoittaa ja koordinoi kylien tarpeita ja ideoita.
. antaa kannanottoja kaupungille, viranomaisille ja muille tahoille kyliä koskevissa asioissa ja tulevaisuuden suunnitelmissa.
. edistää kylien elinkelpoisuutta, sen asukkaiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia sekä palveluiden tuottamiseen liittyviä parantavia toimenpiteitä.
. toimii muillakin edellisiin verrattavilla tavoilla tarkoituksensa toteuttamiseksi.
Pudasjärven kylien neuvosto on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja alueellisesti tasapuolinen.
Pudasjärven kaupungin kylien neuvoston jäsenet ovat valmiita osallistumaan kyläyhdistysten, kylätoimikuntien ja kylien muiden yhdistysten kokoksiin tuomalla tietoa ja ottamalla vastaan kylien toiveita.
3 § Pudasjärven kylien neuvoston kokoonpano
Pudasjärven kylien neuvoston kokouksiin osallistuu yksi edustaja kustakin kylästä. Edustaja voi olla kyläyhdistysten, kylätoimikunnan tai muun kylätoimintaa käytännössä kylässä toteuttavan yhdistyksen puheenjohtaja, sihteeri tai muu kylässä sovittu edustaja. Edustajalle valitaan varajäsen. Valittu jäsen toimii tiedonvälittäjänä omalle kylälle.
Kylät nimeävät oman edustajansa ja varajäsenen. Kylien neuvosto valitsee neuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kylien neuvoston edustajista. Sihteerinä kylien neuvostossa on palvelusuunnittelija, hankkeet ja järjestöyhteistyö. Vastuuviranhaltija on kaupunginjohtaja, varahenkilö henkilöstöpäällikkö. Kylien neuvostossa kaupungin edustajina ovat yhteisövaliokunnan ja hyvinvointivaliokunnan puheenjohtajat, joiden varahenkilöinä valiokuntien varapuheenjohtajat. Kaupunginhallitus nimeää kylien neuvostoon oman edustajan.
Kylien ja kaupungin edustajat valitaan Pudasjärven kylien neuvostoon kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Kaupunginhallitus vahvistaa kylien neuvoston jäsenet toimintakausittain ( 2 vuotta).
Pudasjärven kylien neuvosto voi perustaa tärkeäksi näkemiään asioita varten työryhmiä. Työryhmistä ei makseta kokouspalkkioita. Pudasjärven kylien neuvoston kokouksiin voidaan kutsua tarvittaessa eri tahojen edustajia kertomaan ajankohtaisista asioista.
4 § Pudasjärven kylien neuvoston kokousten koollekutsuminen
Pudasjärven kylien neuvosto kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta kaksi kertaa vuodessa. Elleivät puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ole saapuvilla kokouksessa, valitaan siksi kerraksi joku muu kylien neuvoston jäsenistä puhetta johtamaan.
Esityslista kootaan sekä kylien että kaupungin asioista.
Kutsu kokouksiin lähetetään jäsenille viimeistään seitsemän vuorokautta ennen kokousta sähköpostitse. Mikäli jäsen on estynyt osallistumasta kokoukseen, hän huolehtii itse, että varajäsen saa tiedon ajoissa.
Kokouksesta tehdään muistio.
- Muistio toimitetaan kylien neuvoston jäsenille ja varajäsenille sähköpostitse.
- Muistio julkaistaan kaupungin nettisivulla Pudasjärven kylien neuvoston sivulla.
- Valiokuntien puheenjohtajat voivat antaa katsauksen kaupunginvaltuustossa kylien neuvoston kannanotoista.
5 § Pudasjärven kylien neuvoston kokoukset
Pudasjärven kylien neuvosto pitää vuosittain kaksi kokousta. Kaupunki vastaa kokouskuluista.
Kokouksista maksetaan kokouspalkkio ja matkakulut Pudasjärven kaupungin hallintosäännön mukaisesti.
Kokoukset pidetään vuorotellen eri kylissä. Kokouksiin voi osallistua myös Teamsin kautta.
6 § Toimintasääntöjen muuttaminen ja Pudasjärven kylien neuvoston purkaminen
Pudasjärven kylien neuvosto voi antaa kannanottoja kylien neuvoston toimintasääntöön ja neuvoston purkamiseen. Purkamiskannanoton takana on oltava vähintään ¾ neuvoston jäsenistä. Päätöksen toimintasääntöjen muuttamisesta ja Pudasjärven kylien neuvoston purkamisesta tekee kaupunginhallitus.
7 § Kylän eroaminen Pudasjärven kylien neuvostosta
Kylä voi erota Pudasjärven kylien neuvostosta ilmoittamalla siitä sähköpostilla Pudasjärven kaupungin kirjaamoon. Kylän tulee toimittaa pöytäkirja, jossa eroamisesta on päätetty.
Kaupunginhallitus voi toimivaltansa mukaan asettaa vaikuttamistoimielimet, joiden kokoonpanosta,
asettamisesta ja toimintaedellytyksistä se päättää (Hallintosääntö § 14).
Henkilöstöpäällikön esitys Yhteisövaliokunta antaa ohjausesityksen kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää asettaa vaikuttamistoimielimeksi kylien neuvoston esitetyllä kokoonpanolla ja toimintaedellytyksillä alkaen 1.1.2025. Kylien neuvosto tulee viedä kaupungin hallintosääntöön, päivityksen yhteydessä, kohtaan vaikuttamistoimielimet (§ 14). Pykälä tarkastetaan kokouksessa ja siirretään kaupunginhallitukselle päätöksentekoa varten 10.12. kokoukseen.
Yhteisövaliokunnan ohjausesitys
Yhteisövaliokunta ohjaa, että kaupunginhallitus päättää asettaa vaikuttamistoimielimeksi kylien neuvoston esitetyllä kokoonpanolla ja toimintaedellytyksillä alkaen 1.1.2025 sillä täsmennyksellä, että Pudasjärven kylien neuvoston jäseniä voivat olla rekisteröityjen kyläyhdistysten edustajat. Mikäli myöhemmin perustetaan lisää kyläyhdistyksiä, niin ne voidaan liittää kylien neuvostoon toimikauden aikana kaupunginhallituksen päätöksellä. Kylien neuvosto tulee viedä kaupungin hallintosääntöön päivityksen yhteydessä, kohtaan vaikuttamistoimielimet (§ 14).
Jakelu kaupunginhallitus
kaupunginjohtaja
hallintojohtaja
KH 10.12.2024 § 411
3524/00.04.01/2024
Valmistelija Palvelusuunnittelija Sinikka Mosorin, ph. 040 504 3861, henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki, puh. 040 190 3056
Pudasjärven kylien neuvosto on kylien välinen sekä kylien ja kaupungin välinen neuvoa ja kannanottoja antava yhteistyö- ja kehittämiselin.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi Pudasjärven kylien neuvosto
. Edistää Pudasjärven kylien välistä yhteistyötä sekä kaupungin ja kylien välistä yhteistyötä.
. Tukee omalla toiminnallaan Pudasjärven kylien elinvoimaisuutta, viihtyisyyttä, hyvinvointia ja kyläturvallisuutta.
. Kuuntelee ja ideoi kannanotoissaan kylien tarpeita ja ideoita.
. Kuuntele ja ideoi kannanotoissaan myös alueen palveluiden tuottamiseen ja uusien palveluiden luomisen edellytyksiä.
. Antaa kannanottoja kaupungille, viranomaisille ja muille tahoille kyliä koskevissa asioissa.
Pudasjärven kylien neuvosto on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja alueellisesti tasapuolinen.
Pudasjärven kylien neuvoston jäseniä voivat olla rekisteröityjen kyläyhdistysten edustajat.
Rekisteröityjä kyläyhdistyksiä Pudajärvellä ovat
- Aittojärven kyläseura ry
- Ervastin kyläyhdistys ry
- Iinattijärven kyläyhdistys ry
- Jongun alueen kyläyhdistys ry
- Kipinän kyläseura ry
- Kollajanniemen kyläyhdistys ry
- Korpinen kyläseura ry
- Kurenalan kyläyhdistys ry
- Livokas ry
- Panumajärvi ry
- Pintamon kyläseura ry
- Puhoskylän kyläseura ry
- Sarakylän alueen kyläseura ry
- Siuruan kylä ry
- Syötteen kyläseura ry
- Taipaleenharjun kyläseura ry.
Mikäli kyläyhdistyksiä perustetaan myöhemmin lisää, niin ne voidaan liittää kylien neuvostoon toimikauden aikana kaupunginhallituksen päätöksellä.
Pudasjärven kylien neuvoston säännöt
1 § Nimi
Kyläneuvoston nimi on Pudasjärven kylien neuvosto ja sen toimialue on Pudasjärven kaupunki.
2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu
Pudasjärven kylien neuvosto on kylien välinen sekä kylien ja kaupungin välinen neuvoa antava yhteistyö- ja kehittämiselin. Tarkoituksensa toteuttamiseksi Pudasjärven kylien neuvosto
. kartoittaa ja koordinoi kylien tarpeita ja ideoita.
. antaa kannanottoja kaupungille, viranomaisille ja muille tahoille kyliä koskevissa asioissa ja tulevaisuuden suunnitelmissa.
. edistää kylien elinkelpoisuutta, sen asukkaiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia sekä palveluiden tuottamiseen liittyviä parantavia toimenpiteitä.
. toimii muillakin edellisiin verrattavilla tavoilla tarkoituksensa toteuttamiseksi.
Pudasjärven kylien neuvosto on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja alueellisesti tasapuolinen.
Pudasjärven kaupungin kylien neuvoston jäsenet ovat valmiita osallistumaan kyläyhdistysten, kylätoimikuntien ja kylien muiden yhdistysten kokoksiin tuomalla tietoa ja ottamalla vastaan kylien toiveita.
3 § Pudasjärven kylien neuvoston kokoonpano
Pudasjärven kylien neuvoston kokouksiin osallistuu yksi edustaja kustakin kylästä. Edustaja voi olla kyläyhdistysten, kylätoimikunnan tai muun kylätoimintaa käytännössä kylässä toteuttavan yhdistyksen puheenjohtaja, sihteeri tai muu kylässä sovittu edustaja. Edustajalle valitaan varajäsen. Valittu jäsen toimii tiedonvälittäjänä omalle kylälle.
Kylät nimeävät oman edustajansa ja varajäsenen. Kylien neuvosto valitsee neuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kylien neuvoston edustajista. Sihteerinä kylien neuvostossa on palvelusuunnittelija, hankkeet ja järjestöyhteistyö. Vastuuviranhaltija on kaupunginjohtaja, varahenkilö henkilöstöpäällikkö. Kylien neuvostossa kaupungin edustajina ovat yhteisövaliokunnan ja hyvinvointivaliokunnan puheenjohtajat, joiden varahenkilöinä valiokuntien varapuheenjohtajat. Kaupunginhallitus nimeää kylien neuvostoon oman edustajan.
Kylien ja kaupungin edustajat valitaan Pudasjärven kylien neuvostoon kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Kaupunginhallitus vahvistaa kylien neuvoston jäsenet toimintakausittain ( 2 vuotta).
Pudasjärven kylien neuvosto voi perustaa tärkeäksi näkemiään asioita varten työryhmiä. Työryhmistä ei makseta kokouspalkkioita. Pudasjärven kylien neuvoston kokouksiin voidaan kutsua tarvittaessa eri tahojen edustajia kertomaan ajankohtaisista asioista.
4 § Pudasjärven kylien neuvoston kokousten koollekutsuminen
Pudasjärven kylien neuvosto kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta kaksi kertaa vuodessa. Elleivät puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ole saapuvilla kokouksessa, valitaan siksi kerraksi joku muu kylien neuvoston jäsenistä puhetta johtamaan.
Esityslista kootaan sekä kylien että kaupungin asioista.
Kutsu kokouksiin lähetetään jäsenille viimeistään seitsemän vuorokautta ennen kokousta sähköpostitse. Mikäli jäsen on estynyt osallistumasta kokoukseen, hän huolehtii itse, että varajäsen saa tiedon ajoissa.
Kokouksesta tehdään muistio.
- Muistio toimitetaan kylien neuvoston jäsenille ja varajäsenille sähköpostitse.
- Muistio julkaistaan kaupungin nettisivulla Pudasjärven kylien neuvoston sivulla.
- Valiokuntien puheenjohtajat voivat antaa katsauksen kaupunginvaltuustossa kylien neuvoston kannanotoista.
5 § Pudasjärven kylien neuvoston kokoukset
Pudasjärven kylien neuvosto pitää vuosittain kaksi kokousta. Kaupunki vastaa kokouskuluista.
Kokouksista maksetaan kokouspalkkio ja matkakulut Pudasjärven kaupungin hallintosäännön mukaisesti.
Kokoukset pidetään vuorotellen eri kylissä. Kokouksiin voi osallistua myös Teamsin kautta.
6 § Toimintasääntöjen muuttaminen ja Pudasjärven kylien neuvoston purkaminen
Pudasjärven kylien neuvosto voi antaa kannanottoja kylien neuvoston toimintasääntöön ja neuvoston purkamiseen. Purkamiskannanoton takana on oltava vähintään ¾ neuvoston jäsenistä. Päätöksen toimintasääntöjen muuttamisesta ja Pudasjärven kylien neuvoston purkamisesta tekee kaupunginhallitus.
7 § Kylän eroaminen Pudasjärven kylien neuvostosta
Kylä voi erota Pudasjärven kylien neuvostosta ilmoittamalla siitä sähköpostilla Pudasjärven kaupungin kirjaamoon. Kylän tulee toimittaa pöytäkirja, jossa eroamisesta on päätetty.
Kaupunginhallitus voi toimivaltansa mukaan asettaa vaikuttamistoimielimet, joiden kokoonpanosta,
asettamisesta ja toimintaedellytyksistä se päättää (Hallintosääntö § 14).
Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus
1. hyväksyy kylien neuvoston perustamisen 1.1.2025 alkaen esitetyllä kokoonpanolla ja toimintaedellytyksillä.
2. Kylien neuvosto tulee viedä kaupungin hallintosääntöön, päivityksen yhteydessä, kohtaan vaikuttamistoimielimet (§ 14).
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Jakelu Kaupunginjohtaja
Hallintojohtaja
Henkilöstöpäällikkö
Palvelusuunnittelija, hankkeet ja järjestöyhteistyö