Dynasty tietopalvelu
Pudasjärvi RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 222


Kokousasian teksti

 

 

Esiopetusryhmien ja 1. luokkien perustaminen sekä ryhmien oppilaaksi ottaminen lukuvuodelle 2025 – 2026

 

KH 17.06.2025 § 222  

4272/12.00.00/2025  

 

 

Valmistelija Rehtori Susanne Nyman, puh. 040-6149705

 

Esiopetus on maksutonta ja kuuluu perusopetuslain piiriin. Lapsen tulee osallistua oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet täyttävään toimintaan. Lapsella on lisäksi oikeus täydentävään varhaiskasvatukseen, jota säätelee varhaiskasvatuslaki.

 

Perusopetuslain (628/1998) ja oppivelvollisuuslain (1214/2020) mukaan kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Tämän velvoitteen täyttämiseksi kunnan tulee osoittaa jokaiselle oppilaalle lähikoulu, johon hänellä on aina oikeus päästä.

 

Pudasjärven kaupunki muodostaa yhden oppilaaksiottoalueen (VALT 18.12.2023 § 72). Koska oppilaaksiottoalue on laaja ja toimipisteet sijaitsevat eri puolilla kaupunkia, ei fyysisesti lähin koulu ole aina se koulu, johon oppilas osoitetaan. Tällöin puhutaan hallinnollisesti määritellystä lähikoulusta. Oppilas voi myös hakea muuhun kuin hänelle osoitettuun lähikouluun, jolloin häneen sovelletaan samoja valintaperusteita kuin muihin hakijoihin.

 

Pudasjärven kaupungin 1.6.2025 lähtien voimassa olevan hallintosäännön (VALT 26.5.2025 § 29) 28 § mukaisesti kaupunginhallitus päättää kokonaisten opetusryhmien oppilaaksi ottamisesta.

 

Opetusryhmien sijoittelussa on huomioitu paitsi oppilasmäärät ja tilat, myös kustannustehokkuus ja oppimisen tuen uudistus.

 

Ryhmien ja oppilaiden sijoittuminen lukuvuodelle 2025–2026

 

Opetusryhmien perustamisessa otetaan huomioon:

-          käytettävissä olevat opetustilat

-          käytettävissä oleva opettajaresurssi

-          pedagogisesti tarkoituksenmukaisten ryhmien muodostaminen tukemaan oppimista ja oppimisen tuen uudistuksen (1.8.2025) toimeenpanoa.

 

Esiopetuksen oppilaat sijoittuvat seuraavasti:

-          Hirvaskoski: 3 oppilasta yhdysluokkaan 0–2

-          Kipinä: 6 oppilasta yhdysluokkaan 0–2

-          Keskusta: (Hirsikampus ja Lakari) yhteensä 35 oppilasta, 2 esiopetusryhmää

-          Sarakylä: 3 oppilasta yhdysluokkaan 0–2

-     Syöte: 2 oppilasta yhdysluokkaan 0–2

 

1. luokan oppilaat sijoittuvat seuraavasti:

-   Hirvaskoski: 11 oppilasta, yksi opetusryhmä

-   Kipinä: 2 oppilasta yhdysluokkaan 0–2

-   Keskusta (Hirsikampus ja Lakari): 41 oppilasta, kaksi opetusryhmää

-   Sarakylä: 5 oppilasta yhdysluokkaan 0–2

-   Syöte: 4 oppilasta yhdysluokkaan 0–2

 

Opetusryhmien koot esi- ja alkuopetuksessa:

-          Hirvaskoski: yhdysluokka 02 (13 opp.), 1. luokka (11 opp.)

-          Kipinä: yhdysluokka 0–2 (14 opp.)

-          Keskusta (Hirsikampus ja Lakari): kaksi esiopetusryhmää (36 opp.), kaksi 1. luokan ryhmää (41 opp.)

-          Sarakylä: yhdysluokka 0–2 (11 opp.)

-          Syöte: yhdysluokka 0–2 (7 opp.)

 

Esi- ja alkuopetuksen keskittäminen keskustan alueella yhteen toimipisteeseen, Hirsikampus, perustuu seuraaviin tekijöihin:

 - Pedagoginen vaikuttavuus: Opetusryhmiä keskittämällä voidaan hyödyntää yhteisopettajuutta ja moniammatillista yhteistyötä. Tämä tukee myös 1.8.2025 voimaan tulevaa oppimisen tuen uudistusta, joka edellyttää varhaista, joustavaa ja moniammatillista tukea sisältäen tuen pienryhmässä.

- Jakotuntien resurssitehokas käyttö: Kun samassa toimipisteessä toimii useampi opetusryhmä, voidaan jakotuntien avulla jakaa opetusta kolmen aikuisen kesken ilman lisäresursseja. Esimerkiksi kaksi esiopetusryhmää ja kaksi 1. luokan ryhmää voidaan opettaa kolmen opettajan voimin kustannustehokkaasti. Tämä ei ole mahdollista, jos opetusryhmiä hajautetaan.

- Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo: Keskitetyt ryhmät mahdollistavat oppimisen tuen tasa-arvoisen toteutumisen kaikille.

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää lukuvuodelle 2025 - 2026 esityksen mukaisesti
1) perustaa Pudasjärven peruskoulun esiopetusryhmät ja 1. vuosiluokat; sekä
2) oppilaiden ottamisen opetusryhmiin.

 

Kokouskäsittely Juha Heikkilä teki vastaesityksen: Kaupunginhallitus päättää lukuvuodelle 2025 - 2026 

1) perustaa Pudasjärven peruskoulun esiopetusryhmät ja 1. vuosiluokat muuten esityksen mukaisesti, mutta Keskustan alueella esi- ja alkuopetus järjestetään sekä Hirsikampuksella että Lakarilla:

 

 Esiopetuksen oppilaat sijoittuvat Keskustassa seuraavasti:

 - Hirsikampus: 16 oppilasta, 1 esiopetusryhmä

 - Lakari: 20 oppilasta, 1 esiopetusryhmä

 

 1. luokan oppilaat sijoittuvat Keskustassa seuraavasti:

 - Hirsikampus: 22 oppilasta, 1 opetusryhmä

 - Lakari: 19 oppilasta, 1 opetusryhmä

 

 Opetusryhmien koot Keskustan koulujen esi- ja alkuopetuksessa:

 - Hirsikampus: yksi esiopetusryhmä (16 opp.), yksi 1. luokan ryhmä (22               opp.)

 - Lakari: yksi esiopetusryhmä (20 opp.), yksi 1. luokan ryhmä (19 opp.)

 ; sekä

2) oppilaiden ottamisen opetusryhmiin.  

Outi Lehtimäki, Marko Koivula, Päivi Pohjanvesi ja Jorma Kouva kannattivat Heikkilän esitystä.

 

Sirkka Pankinaho ja Katri Virtanen kannattivat pohjaesitystä.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys, jolloin on äänestettävä. Äänestystapana on nimenhuutoäänestys, jossa pohjaesitys jaa ja Heikkilän esitys ei.

 

Suoritetussa äänestyksessä ääniä annettiin seuraavasti: Jaa-äänet 2 (Pankinaho, Virtanen) ja ei-äänet 7 (Törmänen, Kouva, Lehtimäki, Koivula, Hyttinen, Heikkilä, Pohjanvesi)

 

 Puheenjohtaja totesi, että päätökseksi tuli Heikkilän esitys.

 

Päätös Kaupunginhallituksen päätökseksi tuli: Kaupunginhallitus päättää lukuvuodelle 2025 - 2026  1) perustaa Pudasjärven peruskoulun esiopetusryhmät ja 1. vuosiluokat muuten esityksen mukaisesti, mutta Keskustan alueella esi- ja alkuopetus järjestetään sekä Hirsikampuksella että Lakarilla: Esiopetuksen oppilaat sijoittuvat Keskustassa seuraavasti: - Hirsikampus: 16 oppilasta, 1 esiopetusryhmä - Lakari: 20 oppilasta, 1 esiopetusryhmä 1. luokan oppilaat sijoittuvat Keskustassa seuraavasti: - Hirsikampus: 22 oppilasta, 1 opetusryhmä - Lakari: 19 oppilasta, 1 opetusryhmä Opetusryhmien koot Keskustan koulujen esi- ja alkuopetuksessa: - Hirsikampus: yksi esiopetusryhmä (16 opp.), yksi 1. luokan ryhmä (22 opp.) - Lakari: yksi esiopetusryhmä (20 opp.), yksi 1. luokan ryhmä (19 opp.) ; sekä 2) oppilaiden ottamisen opetusryhmiin.

 

 Asiaa esittelivät rehtori Susanne Nyman ja apulaisrehtori Hely Forsberg-Moilanen. Antti Tihinen saapui kokoukseen asian esittelyn aikana klo 13.47.

 

Jakelu