RSS-linkki
Kokousasiat:https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 16.09.2025/Asianro 12
Eronpyyntö luottamustoimista ja toimielinten täydentäminen, Ikonen
KH 16.09.2025
4499/00.00.01/2025
Valmistelija Hallintosihteeri Mirja Moilanen, puh. 040 740 2550.
Eija Ikonen pyytää 4.9.2025 päivätyllä sähköpostiviestillä eroa luottamustehtävistä henkilökohtaisista syistä.
Kuntalain 70.3 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Vaalilain 93 §:n mukaan jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.
Eija Ikosen luottamustoimet toimikaudella 1.6.2025-31.5.2029 ovat seuraavat:
- varavaltuutettu
- tarkastuslautakunnan varajäsen
- kaupunkikehitysvaliokunnan varajäsen (toimikausi 1.6.2025-31.5.2027)
Tarkastuslautakunnan kokoonpano toimikaudella 1.6.2025-31.5.2029 on seuraava:
Jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Urpo Paavola, pj | Hannu Nissi |
Juha-Pekka Soronen, vpj | Marko Eskola |
Maija Lax | Harri Pihlaja |
Henna Tolonen | Anna-Mari Luokkanen |
Sointu Veivo | Eija Ikonen |
Juho Kellolampi | Oili Puurunen |
Kaupunkikehitysvaliokunnan kokoonpano toimikaudella 1.6.2025-31.5.2027 on seuraava:
Jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Antti Tihinen, pj | Teemu Ojala |
Sointu Veivo, vpj | Eija Ikonen |
Oili Puurunen | Hannu Ihme |
Viivi Mahlakaarto | Henna Tolonen |
Jouni Vengasaho | Jouni Koivukangas |
Juhani Jurmu | Ulla Ekdahl |
Olavi Alatalo | Ismo Riepula |
Tarkastuslautakuntaan ja kaupunkikehitysvaliokuntaan tulee valita varajäsenet. Hallintosäännön 9 §:n mukaan tarkastuslautakunnan jäsenten tulee olla valtuutettuja ja varajäsenten valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Hallintosäännön 12 §:n mukaan kaupunkikehitysvaliokunnan jäsenten ja varajäsenten tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja.
Toimielintä täydentäessä on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa sekä kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.
Yritysvaikutusten arviointi: Ei arvioitavissa.
Kaupunginjohtajan esitys
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että
1) valtuusto myöntää Eija Ikoselle eron varavaltuutetun tehtävästä.
2) valtuusto toteaa, että Suomen Keskusta r.p:n varavaltuutetut sijalta 8-12 siirtyvät kukin yhden sijan ylöspäin. Suomen Keskusta r.p:n varavaltuutettujen määrä on vajaa eikä keskusvaalilautakunta voi määrätä uusia varavaltuutettuja, koska ehdokkaita kuntavaaleissa ei ole ollut enempää.
3) valtuusto valitsee tarkastuslautakuntaan ja kaupunkikehitysvaliokuntaan varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös
Jakelu valtuuston esityslistalle