RSS-linkki
Kokousasiat:https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 10.02.2026/Asianro 8
Vanhus- ja vammaisneuvoston 2025–2026 jäsenen päivittäminen
KH 11.02.2025 § 57
Vanhus- ja vammaisneuvoston 2025–2026 nimeäminen
Valmistelija palvelusuunnittelija Sinikka Mosorin, puh. 040 504 3861
Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista on säädetty kuntalain 5 luvun §22. Kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.
Kunnan vaikuttamistoimielimiä koskeva sääntely on koottu kuntalain 5 lukuun.
Pudasjärven kaupungin vaikuttamistoimielimiä ovat nuorisovaltuusto/nuorten vaikuttajaryhmä, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto sekä kylien neuvosto. Vanhus- ja vammaisneuvosto on kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamisväylä erityisesti ikääntynyttä ja vammaisia koskevissa asioissa.
Kuntalain 27 §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.
Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Kuntalain 28 §:n mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.
Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Pudasjärven kaupungilla on ollut nimettynä vanhus- ja vammaisneuvosto vuodesta 2005 lähtien. Neuvoston edellinen toimikausi 2023-2024 on päättynyt. Neuvostoon oli nimettynä yhdeksän eri yhdistyksen edustajaa ja varaedustajaa. Kaupunginhallitus on nimennyt toimikausittain jäsenen ja varajäsenen. Neuvoston sihteerinä on toiminut hankkeiden ja järjestöyhteistyön palvelusuunnittelija, varalla halllinnon palvelusuunnittelija.
Valtakunnallisten suositusten mukaisesti kaupunginhallitus on muodostanut Pudasjärven veteraaniperinnetyöryhmän, koska perinteisten veteraanijärjestöjen toiminta siirtyy Tammenlehvän Perinneliiton alaisuuteen. Myös Pudasjärven Sotaveteraanit ry:n toiminta on lakannut vuonna 2024. Vaikka veteraaniperinnetyöryhmä ei ole rekisteröitynyt yhdistys, niin ehdotamme, että työryhmän nimeämä jäsen ja varajäsen hyväksytään vanhus- ja vammaisneuvostoon kaudelle 2025-2026, kun heiltä saadaan ehdotus. Muutoin sotaveteraanien edustus jäisi pois uudelta kaudelta.
Vanhus- ja vammaisjärjestöiltä sekä Tammenlehvän veteraaniperinnetyöryhmältä on pyydetty esitykset jäsenistä ja varajäsenistä vanhus- ja vammaisneuvoston toimikaudelle 2024-2025. Jäseniksi ja varajäseniksi on esitetty:
Yhdistys | jäsen varajäsen |
Eläkeiiton Pudasjärven yhdistys ry | Sinikka Luokkanen |
| Kyllikki Tolkkinen |
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys ry:n Pudasjärven osasto | Maire Puhakka |
| Annikki Ylitalo |
Pudasjärven Eläkeläiset ry | Jukka Vähkyrä |
| Arvo Suoperä |
Pudasjärven Erkat ry | Arja Panuma **) |
| Sirpa Timonen-Nissi |
Pudasjärven alueen Sydänyhdistys ry | Leena Rantala |
| Tarmo Karvonen |
Pudasjärven Invalidit ry | Sylvi Sarajärvi |
| Ismo Riepula ***) |
Pudasjärven Kuuloyhdistys ry | Ensio Jussila |
| Marja-Leena Koivukangas |
Pudasjärven Senioriopettajat ry | Esko Ahonen *) |
| Tarja Tolonen |
Pudasjärven veteraaniperinnetyöryhmä | Vesa Holmström ja varajäsen Sointu Veivo |
|
|
Pudasjärven seurakunta | diakoni Tiina Honkanen |
| diakoni Marko Väyrynen |
|
|
Pohteen vanhusneuvoston Pudasjärven edustaja | Heleena Talala, varajäsen *) |
Pohteen vammaisneuvoston Pudasjärven edustaja | jäsen **) ja varajäsen ***) |
Ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle kaupunginhallituksen nimeämä edustaja. Vanhus- ja vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan. Lisäksi päivitetään toimintasääntö sekä toimintasuunnitelma vuodelle 2025.
Kaupunginhallitus asettaa vanhus- ja vammaisneuvoston ja nimeää jäsenet ja varajäsenet, kaupunginhallituksen edustajan ja varaedustajan toimikaudelle 2025-2026 sekä toteaa, että vanhus- ja vammaisneuvoston sihteerinä toimii Sinikka Mosorin.
Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus
1) asettaa vanhus- ja vammaisneuvoston toimikaudelle 2025-2026 ja nimeää jäsenet esitysten mukaisesti.
2) nimeää kaupunginhallituksen edustajan ja varaedustajan.
3) toteaa, että vanhus- ja vammaisneuvoston sihteerinä toimii Sinikka Mosorin.
Päätös Kaupunginhallitus
1) asetti vanhus- ja vammaisneuvoston toimikaudelle 2025-2026 ja nimesi jäsenet esitysten mukaisesti.
2) nimesi kaupunginhallituksen edustajaksi Marja Lanton ja varaedustajaksi Sirkka Pankinahon.
3) totesi, että vanhus- ja vammaisneuvoston sihteerinä toimii Sinikka Mosorin.
Jakelu palvelusuunnittelija, hankkeet ja järjestöyhteistyö
nimetyt edustajat
KH 10.02.2026
3715/00.00.01/2025
Valmistelija palvelusuunnittelija Sinikka Mosorin, puh. 040 504 3861
Vanhus- ja vammaisneuvosto on käsitellyt kokouksessaan 15.12.2026 jäsenistön päivittästä seuraavasti:
Pudasjärven Invalidit ry:n varsinainen jäsen Vanhus- ja vammaisneuvostoon vaihtuu kesken kautta, koska Sylvi Sarajärvi on ilmoittanut eroavansa tehtävästä 31.12.2025 lähtien. Invalidien uudeksi jäseneksi on valittu 1.1.2026 alkaen Maija-Liisa Piri.
Muilta osin jäsenistö/varajäsenistö säilyy aiemman kaupunginhallituksen päätöksen 11.02.2025 § 57 mukaisena.
Palvelusuunnittelija ehdotus vanhus- ja vammaisneuvoston uusiksi jäseniksi/varajäseniksi:
yhdistys / muu taho | jäsen varajäsen |
Eläkeliiton Pudasjärven yhdistys ry | Sinikka Luokkanen Kyllikki Tolkkinen |
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys ry:n Pudasjärven osasto | Maire Puhakka Annikki Ylitalo |
Pudasjärven Eläkeläiset ry | Jukka Vähkyrä Arvo Suoperä |
Pudasjärven Erkat ry | Arja Panuma **) Sirpa Timonen-Nissi |
Pudasjärven alueen Sydänyhdistys ry | Leena Rantala Tarmo Karvonen |
Pudasjärven Invalidit ry | Maija-Liisa Piri Ismo Riepula ***) |
Pudasjärven Kuuloyhdistys ry | Ensio Jussila Marja-Leena Koivukangas |
Pudasjärven Senioriopettajat ry | Esko Ahonen *) Tarja Tolonen |
Pudasjärven veteraaniperinnetyöryhmä | Vesa Holmström Sointu Veivo |
Pudasjärven seurakunta | diakoni Tiina Honkanen diakoni Marko Väyrynen |
Pohteen vanhusneuvoston Pudasjärven edustaja | Heleena Talala, varajäsen *) |
Pohteen vammaisneuvoston Pudasjärven edustaja | jäsen **) ja varajäsen ***) |
Yritysvaikutusten arviointi: Ei ole tehty.
Kaupunginjohtajan esitys
Kaupunginhallitus hyväksyy vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenistön päivittämisen esitetyllä tavalla.
Päätös
Jakelu palvelusuunnittelija, hankkeet ja järjestöyhteistyö
henkilöt, joita nimeämismuutos koskee