RSS-linkki
Kokousasiat:https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 24.03.2026/Asianro 10
Tilinpäätös v. 2025
KH 24.03.2026
306/02.02.02/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Henri Pätsi, p. 0401595715
Taloussuunnittelija Mirja Viljamaa. p. 0403585874
Kaupungin oma toiminta:
Koko kaupungin vuoden 2025 ulkoiset toimintatuotot olivat 9,04 milj. euroa, 108,0 % talousarviosta. Toimintatuottoja saatiin 0,67 milj. euroa arvioitua enemmän. Ylityksiä kertyi mm. kotikuntakorvaustuloista, hankeavustuksista, maksutuotoista sekä metsätilojen ja tonttien myyntivoitoista. Edelliseen vuoteen verrattuna ulkoiset toimintatuotot kasvoivat 0,11 milj. euroa (1,2 %).
Koko kaupungin ulkoiset toimintakulut olivat 36,15 milj. euroa, 97,8 % talousarviosta. Toimintakulut alittivat talousarvion 0,81 milj. eurolla. Alituksesta noin 0,23 milj. euroa selittyy toimintakuluihin varatuista käyttöomaisuuden myyntitappioista ja rahastoista katettavista menoista, jotka jäivät toteutumatta. Henkilöstökulut ylittivät talousarvion lähes 0,61 milj. eurolla, mutta muissa kululajeissa osa määrärahoista jäi käyttämättä. Säästöjä talosuarvioon nähden kertyi mm. ict-palvelujen ostoista sekä rakennusten leasingvuokrista. Lisäksi Työllisyyspalvelujen yksikössä merkittävä osa palvelujen ostojen määrärahoista jäi käyttämättä.
Edelliseen vuoteen verrattuna ulkoiset toimintakulut kasvoivat 0,13 milj. euroa (0,4 %). Vaikka TE-uudistus kasvatti merkittävästi kaupungin toimintakuluja, kokonaismäärän maltillista kasvua selitää mm. se, että rakennusten leasingvuokrat pienenivät korkotason laskiessa yli 0,5 milj. eurolla edellisestä vuodesta.
Koko kaupungin toimintakatteen toteuma oli -27,10 milj. euroa, 94,8 % talousarviosta. Toimintakate toteutui 1,48 milj. euroa talousarviota positiivisempana. Toimintakate pysyi lähes edellisen vuoden tasolla (-27,08 milj. € vuonna 2024).
Toiminta-aluiden toimintakatteet talousarvioon verrattuna:
- Hallintotoiminta: -5,50 M €, 85,5 %, +0,931 M €
- Hyvinvointi- ja sivistystoiminta: -18,23 M €, 99,7 %, +0,048 M €
- Tekninen ja ympäristötoiminta: -2,61 M €, 84,3 %, +0,484 M €
- Kunnan yhteistoiminta: -0,77 M €, 98,0 %, +0,016 M €
Verotulot, yhteensä 16,69 milj. euroa, toteutuivat 0,20 milj. euroa muutettua talousarviota suurempina ja 0,33 milj. euroa alkuperäistä talousarviota pienempinä. Kunnan tuloverot jäivät alle arviodun, mutta yhteisövero- ja kiinteistöverotulojen toteumat ylittyivät. Yhteensä verotuloja kertyi lähes miljoona euroa enemmän kuin vuonna 2024, mutta Pudasjärven vuoden 2025 tuloveroprosenttia nostettiin 0,5 %-yksikköä sekä yleisen, vakituisen asuinrakennuksen ja muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosenttia 0,1 %-yksiköllä vuodesta 2024.
Valtionosuudet, yhteensä 16,63 milj. euroa, toteutuivat 0,14 milj. euroa talousarviota suurempina. Tätä selittää loppuvuodesta saatu 0,219 milj. euron harkinnanvarainen vationosuuden korotus. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus jäi 80 tuhatta euroa arvioitua pienemmäksi. Edelliseen vuoteen verrattuna valtionosuudet kasvoivat 1,25 milj. euroa.
Rahoitustuottojen ja -kulujen kokonaistoteuma, 0,29 milj. euroa, oli 0,26 milj. euroa talousarviota positiivisempi. Korkotuotot ja muut rahoitustuot toteutuivat lähes muutetun talousarvion mukaisesti. Sen sijaan lainojen korkokulut ja muut rahoituskulut (erityisesti arvopaperikauppaan liittyvät arvonalentumiset) toteutuivat sekä talousarviota että edellisen vuoden toteumaa huomattavasti pienempinä.
Vuosikatteen toteuma, 6,51 milj. euroa, oli 2,07 milj. euroa talousarviota parempi. Edelliseen vuoteen verrattuna vuosikate vahvistui noin 2,39 milj. eurolla. Merkittävä vahvistuminen selittyy sillä, että toimintakate säilyi lähes edellisen vuoden tasolla, mutta verotuoloja ja valtionosuuksia saatiin yhteensä 2,24 milj. euroa edellisvuotta enemmän. Lisäksi rahoitustuottojen ja -kulujen neottototeuma oli edellisvuotta positiivisempi.
Suunnitelman mukaisia poistoja kirjattiin 3,32 milj. euroa. Kiinteistöjen alaskirjauksia (arvonalentumisia) vuoden 2025 tilinpäätöksen tehtiin yhteensä 1 372 525 eurolla. Poistojen ja alaskirjausten kokonaismäärä ylitti talousarvion noin 105 tuhannella eurolla, mutta vastaavasti käyttöomaisuuden myynteihin liittyvät arvioidut myyntitappiot alittuivat 87 tuhannella eurolla.
Tilinpäätösvuonna kirjattiin poistoeroa (uimahallin investointivarauksen käyttövaraus) 103 263 euroa. Rahastojen varoja käytettiin yhteensä noin 0,27 milj. euroa, 64,6 % talousarviosta. Kehittämisrahaston varoja käytettiin 247 789 euroa (59,0 % talousarviosta) ja Syötteen tienpitorahaston varoja 23 500 euroa.
Tilikauden ylijäämä oli 2,19 milj. euroa, 1,82 milj. euroa talousarviota parempi.
Investointimenojen toteuma oli 3,20 milj. euroa eli 95,4 % talousarviosta (3,355 milj. euroa).
Käyttöomaisuuden myynneistä saatiin yhteensä 0,87 milj. euroa. Tästä valtaosa kertyi odotetusti metsätilojen myynneistä. Myydyn käyttöomaisuuden tasearvot olivat yhteensä 0,27 milj. euroa. Myynneistä saadut myyntivoitot (693 000 €) ja -tappiot (90 000 €) sisältyvät tuloslaskelmaan.
Pitkäaikaista lainaa lyhennettiin talousarvion mukaisesti 4,726 milj. euroa ja uutta lainaa nostettiin 2,2 milj. euroa, joten määrä väheni 2,526 milj. euroa. Kuntatodistuksilla otetun lainan (lyhytaik. laina) määrä oli vuoden lopussa 4,0 milj. euroa (vrt. 6,5 milj. €/31.12.2024). Vuoden lopussa oli lisäksi käytössä OP:n käyttötilin luottoa reilu 0,4 milj. euroa. Koska toiminnan ja investointien rahavirta oli huomattavasti arvioitua positiivisempi, lyhytaikaista lainaa tarvittiin arvioitua vähemmän. Yhteensä pitkä- ja lyhytaikaisen lainan määrä väheni vuoden 2025 aikana 4,626 milj. euroa. Lainan kokonaismäärä oli vuoden lopussa 26,558 milj. euroa.
Syötteen vesihuoltolaitoksen, joka on kaupungin kirjanpidon eriytetty taseyksikkö, vuoden 2025 tulos oli 77 700 € alijäämäinen.
Kaupungin talouden tunnusluvut kohenivat edellisestä vuodesta:
- Vuosikate/Poistot% (oltava vähintään 100, jotta tulorahoitus on riittävä) nousi 81:stä 139:ään.
- Suhteellinen velkaantuneisuus% laski 91:sta 74:ään.
- Laskennallinen lainanhoitokate (kuvaa kykyä hoitaa lainoista aiheutuvia velvoitteita) nousi 1,0:stä 1,8:aan (taso 1-2 tyydyttävä).
Talouden toteumia ja tunnuslukuja tarkasteltaessa on huomoitava, että vuosien 2024 ja 2025 toteumissa on mukana käyttöomaisuuden myyntivoittoja sekä vuonna 2025 lisäksi harkinnanvarainen valtionosuuden korotus (219 000 €).
Tilikauden ylijäämä 2 188 879 euroa siirretään yli/alijäämätilille. Yli/alijäämätilillä on edellisten tilikausien alijäämää -1 521 243 euroa. Yli/alijäämätilin ylijäämäksi muodostuu +667 636 euroa.
Arvion todennäköisestä tulevasta kehityksestä voi tiivistää seuraavasti:
Tilinpäätösvuoden (v. 2025) poikkeuksellisen hyvä ylijäämä riitti kattamaan taseeseen kertyneen edellisten tilakausien alijäämän kerralla, mikä auttaa talouden sopeuttamisessa. Toisaalta tilinpäätösvuoden ylijäämässä on mukana poikkeuksellisina erinä omaisuuden myyntituottoja ja harkinnanvarainen valtionosuuden lisäys.
Käyttötalousmenojen pysyminen korkealla tasolla haastaa talouden kestävyyden. Väkiluvun nopeasti vähetessä palveluntuotannon yksikkökustannukset per asukas kasvavat. Erityisesti nopea oppilasmäärän lasku uhkaa nostaa perusopetuksen tälläkin hetkellä valtakunnallisesti korkeita oppilaskohtaisia kustannuksia entisestään.
Talouden tasapainottamista haastaa myös maan korkeimpiin lukeutuva työttömyys. Yritysten työpaikoista monet ovat voimakkaasti riippuvaisia rakentamisen suhdanteista. Syötteen matkailun näkymät ovat säilyneet edelleen positiivisina. Tuulivoimarakentamisen ennakoidaan lisäävän merkittävästi kaupungin kiinteistöverotuloja viimeistään 10 vuoden kuluttua.
Konserni:
Konsernin tulos parani merkittävästi edellisestä vuodesta. Tilikauden ylijäämä oli 2,25 M €, kasvua edelliseen vuoteen oli 3,19 M €.
Talouden tunnusluvut (verrattuna edelliseen vuoteen):
• Tunnusluku Vuosikate/poistot% (oltava vähintään 100, jotta tulorahoitus on riittävä) nousi 82:sta 130:een.
• Toiminnan ja investointien rahavirta (5,2 M €) oli pitkästä aikaa huomattavan positiivinen, mutta 5 vuoden kertymä (-10,8 M €) on edelleen vahvasti negatiivinen peräkkäisten negatiivisten vuosien 2021 - 2024 vuoksi.
• Konsernin suhteellinen velkaantuneisuus (vieraan pääoman suhde käyttötuloihin), 137 %, pieneni, mutta tunnusluvun arvo on edelleen ympäristökuntiin verrattuna korkea.
• Kaupungin lainakanta ja vuokravastuut olivat vuoden lopussa yhteensä n. 65,3 M € (9 108 € / asukas) ja koko konsernin n. 99,1 M € (13 817 € / asukas). Vaikka määrä pieneni huomattavasti edellisestä vuodesta, ovat konsernin velat ja vuokravastuut asukasta kohden valtakunnallisesti tarkastellen edelleen suuret.
• Laskennallinen lainanhoitokate (kuvaa kykyä hoitaa lainoista aiheutuvia velvoitteita) oli 1,1. Tunnusluvun arvo koheni edellisen vuoden heikolta tasolta tyydyttävälle tasolle (heikko <1, tyydyttävä 1-2, hyvä >2).
Tytäryhteisöjen voitto/tappio v. 2025 oli seuraava:
Pudasjärven Vuokratalot Oy 69 405
Kiinteistö Oy Pudasjärven Hirsikunnas 42 375
Keskinäinen Kiinteistö Oy Harjus - 7 274
Kiinteistö Oy Pudasjärven Teurastamo 1 007 *
Kairan Kuitu Oy 124 224
Pudasjärven Lämpö Oy 190 654
Pudasjärven Kehitys Oy - 22 184
* kaupunki myi lokakuussa Kiinteistö Oy Pudasjärven Teurastamon osakkeet ja tulos on huomoitu 2.10.2025 eli myyntiajankohtaan saakka.
Tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä on tarkoituksenmukaista hyväksyä myös toiminta-alueiden käyttösuunnitelmien toteuma.
Tilinpäätös ja toimintakertomuksen sekä käyttösuunnitelman toteuman luonnokset toimitetaan kaupunginhallituksen jäsenille sähköpostitse.
Yritysvaikutusten arviointi: Tilinpäätösen selvä ylijäämä voi parantaa kaupungin imagoa ja lisätä alueen kiinnostavuutta yritysten näkökulmasta.
Kaupunginjohtajan esitys
Kaupunginhallitus:
1) Hyväksyy ja allekirjoittaa sähköisessä menettelyssä vuoden 2025 tilinpäätöksen (pöytäkirjan liite) ja luovuttaa sen tilintarkastajille tarkastettavaksi. Hyväksyminen sisältää tilinpäätösasiakirjan mukaisen päätöksen tilikauden tuloksen käsittelystä.;
2. Oikeuttaa hallintojohtajan ja taloussuunnittelijan tekemään tilinpäätökseen vähäisiä virheen korjauksia ja täydennyksiä.;
3. Saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.; ja
4. Hyväksyy toiminta-alueiden käyttösuunnitelman toteutumisen vuodelta 2025 (pöytäkirjan liite) ja saattaa toiminta-alueitten käyttösuunnitelman toteutumisen valtuustolle tiedoksi.
Päätös
Jakelu tarkastuslautakunta
valtuuston listalle