Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkaaren ympäristölautakunta
Pöytäkirja 28.04.2022/Pykälä 43


 

 

OULYMP 31.03.2022 § 31 

 

Ilmoituksen tekijä 

 

 Utajärven Riistanhoitoyhdistys

 Patotie 19

 91600 Utajärvi

 Y-tunnus: 0828850-4

 

Valmistelija Raija Kärenlampi, ympäristötarkastaja p. 0500 282 946

 

Ilmoitusvelvollisuuden peruste ja lupaviranomaisen toimivalta

 

 Kyseessä on olemassa oleva ampumarata, jolla ei ole ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa tai ilmoituspäätöstä.

 

 Toiminta on ilmoituksenvaraista ympäristönsuojelulain 115a §:n 4 momentin sekä liitteen 4 kohdan 7 perusteella.

 

 Oulunkaaren ympäristölautakunta on toimivaltainen lupaviranomainen valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta 2 §:n mukaan, kun kyseessä on ympäristönsuojelulain 115 a §:n 4 momentissa tarkoitettu ilmoitusmenettelyyn kuuluva ulkona sijaitseva ampumarata, jossa ammutaan enintään 10 000 laukausta vuodessa ja jossa ei ole haulikkoammuntaan tarkoitettua rataa.

 

Ilmoituksen vireilletulo

Ilmoitus on saapunut Oulunkaaren ympäristöpalveluihin 10.9.2021. Utajärven ympäristöviranomaiselle on aiemmin toimitettu ympäristölupahakemus. Ilmoitus korvaa kokonaisuudessaan vireillä olevan ympäristölupahakemuksen. Ampumaradan toiminnasta poistetaan haulikkorata, joten asia käsitellään ilmoitusmenettelynä.

 

Tiivistelmä toiminnasta

 

 Sijainti, kaavoitus ja luvat

 Oulun lääninhallitus on myöntänyt 31.12.1979 luvan Utajärven riistanhoitoyhdistykselle ampumaradan rakentamiseen. Utajärven Riistanhoitoyhdistyksen (RHY) ampumarata sijaitsee Utajärven kunnan omistamalla kiinteistöllä 889-403-34-44, jonka pinta-ala on noin 15,6 hehtaaria. Kiinteistö on vuokrattu Utajärven kunnalta. Utajärven RHY:n ampumarata sijaitsee maa- ja metsätalousvaltaisella alueella. Talousmetsät ympäröivät ampumarataa lähes joka suunnasta. Ampumaradan länsipuolella, noin 40 metrin päässä kulkee Niskankyläntie (nr 8300)

 

 Utajärven ampumaradalla on yhdistetty 100 m/75 m luodikko-/hirvirata. Vuotuinen laukausmäärä on alle 10 000. Ampumarataan on kuulunut aiemmin myös haulikkorata (skeet-rata), mutta sitä ei jatkossa käytetä, joten sen toiminta ei sisälly ilmoitukseen. Haulikkoradan käyttöä ei jatketa, koska toiminnan jatkaminen vaatisi mittavia meluntorjuntatoimenpiteitä. Haulikkoradan käytön loppumisesta tiedotetaan ampumaradan käyttäjiä ja merkitsemällä rata suljetuksi.

 

 Utajärven RHY:n ampumarataa ei ole merkitty maakuntakaavaan, eikä maakuntakaavassa ampumaradan kohdalla ole muitakaan kaavamerkintöjä. Ampumarata sijaitsee Utajärven kunnan Kirkonkylä-Vaala osayleiskaavan vaikutusalueella. Ampumarata on merkitty kaavaan EA-merkinnällä, jonka osalta todetaan: "Toiminnassa ja sen kehittämisessä tulee huomioida meluntorjunta. Ennen tarkempaa kehittämistoimien suunnittelua tulee selvittää ampumaradan maaperän tila, puhdistustarve ja riskit pohjavedelle. Oleva paikallinen ampumarata kaava-alueen itälaidalla mt 8300 varrella tien itäpuolella jatkaa toimintaansa." Osayleiskaavamääräyksissä melun osalta todetaan seuraavasti "Liikenteen tai ampumaradan melualueelle sijoittuvat pihapiirit tulee suunnitella tai täydennys rakentaa niin, että rakennukset tai aidat suojaavat oleskelupihaa melulta. Ampumaradan toiminta ja suojarakenteet tulee suunnitella siten, että meluhaitat ympäröivälle asutukselle ovat mahdollisimman vähäisiä."

 

 Pinta- ja pohjavesi

 Ampumaradalla ei ole pintavesikohteita. Lähimmät pintavesikohteet ovat Oulujoki noin 300 metrin päässä ampumaradalta länteen ja Oilinginoja noin 500 metrin päässä ampumaradalta koilliseen. Pääasiassa vedet imeytyvät ampumarata-alueella eikä sen ojissa ole yleensä virtaamaa.

 

 Ampumarata ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähin pohjavesialue on Isokankaan (11889006) 2-luokan pohjavesialue, jonka muodostumisalue sijaitsee Oilinginojan toisella puolella, noin 600 metriä ampumaradalta koilliseen

 

 Rakennettu ympäristö

 Ampumasuunnassa lähin rakennus (vapaa-ajan rakennus) sijaitsee noin 630 metriä koilliseen. Ampumarataa lähin vapaa-ajan rakennus sijaitsee noin 170 metrin päässä luodikkoradan ampumapaikalta länsi-lounaaseen, joka on ampumasuuntaan nähden takana. Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 200 metriä ampumapaikalta luoteeseen, joka on ampumasuuntaan nähden takaviistossa.

 

 Toiminta

 

Utajärven ampumaradalla on yhdistetty 100/75 metrin luodikko-/hirvirata. Ampumasuunta on koilliseen. Ampumaradalla ammutaan pääasiassa kivääriaseilla, mutta radalla on mahdollista ampua myös muilla pienikaliiperisilla aseilla, kuten pistooleilla. Ampumarataa käyttävät Utajärven RHY:n jäsenten lisäksi reserviläiset ja poliisi.

 

Ampumarataa käytetään pääsääntöisesti vain kesä-elokuun välisenä aikana. Rataa on ollut mahdollista käyttää ma-la klo 10:00 - 20:00 ja su 12:00 - 20:00 välisenä aikana. Juhlapyhinä ja niiden aattoina rataa ei käytetä. Jatkossa toiminta-ajat ovat muutoin samat, paitsi sunnuntaisin klo 12:00 - 17:00.

Vuotuinen käyttäjämäärä on noin 250 henkilöä. Vuosittainen laukausmäärä pysyy alle 10 000 laukauksessa, ollen käytännössä vain noin 3 000 - 5 000 laukausta vuodessa. Valtaosa laukauksista ammutaan 75 metrin etäisyydellä olevasta ampumarakennuksesta, jota käytetään pääasiallisesti ammuntakokeiden suorittamiseen ja harjoitteluun. Muu käyttö on lähinnä aseiden kohdistusta. Hirviradalla (75 m) ammutaan noin 90 % laukauksista ja noin puolet ampujista käyttää aseissa äänenvaimenninta. Ampumaradalla järjestetään lakisääteisiä ampumakokeita heinä-elokuussa kerran viikossa, noin 8-10 kertaa kesässä.

 

Ratarakenteet

Hirviradalla on 75 metrin etäisyydellä äänieristetty ampumarakennus, jossa on yksi ampumapaikka. Luodikkoradan 100 metrin ampumaetäisyydellä oleva ampumakatos on äänieristetty takaseinästä. Luodikkoradan ampumakatos on leveä, mutta käytännössä voidaan käyttää vain oikeanpuolen päädyn ampumapaikkaa, koska muilta paikoilta hirviradan ampumarakennus on ampumasektorin edessä. Rataan kuuluu lisäksi taustavalli, liikkuvan maalin kiskorakenne ja maalilaitesuojat. Taustavalli on hiekkamoreenia ja sen korkeus on noin 5 metriä taulujen keskikohdan yläpuolella. Rata on aidattu piikkilanka-aidalla. Kiinteistöllä on ampumaratarakenteiden lisäksi pieni toimitsijarakennus sekä ulkohuussi.

 

Jätteet ja jätevedet

Ampumaradalla ei ole käytössä juoksevaa vettä tai viemäröintiä.

Ampumaradalla ei ole hulevesien eli sade- ja sulamisvesien keräysjärjestelmää. Hulevedet imeytyvät pääasiassa maahan rata-alueella tai voivat johtua tulva-aikaan rata-alueen ulkopuolella oleviin ojituksiin.

 

Radalla syntyvistä jätteiden määristä esitetään seuraava arviot:

 

Jätenimike kg/v

Maalitaulut 50

Patruunoiden pakkaukset 20

Hylsyt 20

Muu metalliromu 10

Puujäte 10

Sekajäte 10

 

Toiminnanharjoittaja tilaa jäteastioiden tyhjennyksen tarvittaessa. Jäteastiat tyhjentää Kempeleen Jätekuljetus. Ampumatoiminnassa ei synny vaarallisia jätteitä.

 

Ampumaradan toiminnasta aiheutuu kevyiden ajoneuvojen liikennettä toimintakaudella noin 25 käyntiä/vko. Liikenne ampumaradalle tapahtuu Niskankyläntieltä (nr 8300).

 

Ilmoitusmenettelystä tiedottaminen

 

 Ilmoituksesta on kuulutettu Pudasjärven kaupungin ja Utajärven kunnan internet-sivuilla 25.10.2021 - 30.11.2021. Ilmoituksesta on tiedotettu asianosaisille kirjallisesti. Asianosaiseksi on katsottu 500 metrin säteellä kaikki kiinteistöt sekä Rambollin vuoden 2014 melumallinnuksen 60 dB melu vyöhykkeellä sijaitsevat asuin- ja vapaa-ajan kiinteistöt.

 

 Asiasta on keskusteltu Oulunkaaren ympäristöpalvelujen terveydensuojeluviranomaisen kanssa, mutta asiasta ei ole pyydetty lausuntoa terveydensuojeluviranomaiselta eikä muilta tahoilta.

 

Muistutukset ja mielipiteet

 

 Ilmoituksesta on määräaikaan mennessä jätetty seuraavat muistutukset:

 

 Muistuttaja A:

 Hei,

 muistutus Ampumaradan ilmoitusmenettelystä: Ampuradasta on suurta meluhaittaa Ala-Niskan asukkaille. Kirkonkylä-Vaala osayleiskaavan kaavaselostuksessa (Sweco, työnumero: E25460, Utajärven kunta 6.3.2017) on mallinnettu ampuradan meluarvoja, joiden mukaan jokilaakson asutuksen ja loma-asuntojen kohdalla Valtioneuvoston päätöksessä annetut ampumaratojen aiheuttamat melutason ohjearvot ylittyvät paikoin räikeästi. Haulikkoammunnan loppuminen ei poista meluongelmaa, sillä kivääriammunta tuottaa myös voimakasta melua. Ampurataa tulisi kehittää meluntorjunta huomioiden sijoittamalla asutuksen suuntaan riittävät meluvallit tai sijoittaa ampumarata syrjemmälle asutuksesta.

 

 Muistuttaja B:

 Sain kirjeen ampumaradan ilmoitusmenettelyn vireilläolosta, mielipiteemme on seuraava: Olemme asuneet 20 vuotta ampumaradan läheisyydessä. Ampumarataa käytetään ympäri vuoden, kesällä etenkin illalla ampuminen ei todellakaan lopu klo 20, parhaimmillaan siellä ammutaan vielä klo 23 viikolla ja viikonloppuna ampuminen alkaa monesti klo 8 jälkeen aamulla. Juhlapyhinä ja aattoina rataa käytetään, ainut mahtaa olla jouluaatto ja joulupäivä. Kuka valvoo radan käyttöä ja kenelle voi ilmoittaa rikkomuksista?

 

 Muistuttaja C:

 Ampumisen melu on haittaava ja jota ei ole otettu huomioon ampumaradan sijainnista joen toiselle puolelle, vesistön vaikutus huomioonottavana tekijänä. Jos ampumaradan toimintaa vielä jatketaan, niin ehdotan rakennettavaksi korkeaa maavallia maantien (Niskankyläntie) ja ampumaradan väliin tai muu melua estävä rakennelma. Mikäli ampumaradasta aiheuttamaan meluun ei voida vaikuttaa erilaisin toimenpitein, esitän ampumaradan siirtämistä kokonaan muualle.

 

 Muistuttaja D:

 Palautteena ampumaradan ilmoitusmenettelyyn, josta tuli kirje:

 Ampumarata aiheuttaa merkittävää meluhaittaa lähialueen asukkaille. Ottaen huomioon, että ampumaradan melu on tunnistettu ongelmaksi mm. alueelle laaditussa rantaosa-yleiskaavassa valtatie 22:n tiemelun lisäksi, on kohtuutonta että helposti hoidettavaa meluntorjuntaa ampuaradan viereen ei ole rakennettu. Ampumaradan melulta on mahdotonta suojautua piharakennuksin tai vastaavin, sillä melu tulee joen eteläpuolisille alueille vettä pitkin. Iso osa rakennuksista on ihan rantaviivan tuntumassa, ja osa kauempana avoimen maakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen keskellä. Vettä pitkin ääni kantautuu tehokkaasti. Täten meluntorjunnan tulisi keskittyä ampumaradan läheisyyteen. Yleensä tarkoitukseen on käytetty maavalleja. Meluntorjunnan tärkeys korostuu tulevaisuudessa, sillä alueen läheisyyteen suunnitellaan melua tuottavia tuulivoimapuistoja ja alueen kokonaismelumäärä on mahdollisesti kasvamassa. Täten ampumaradan meluntorjunta asuinalueelle, lakisääteisestikin määrätty velvollisuus, tulisi hoitaa hetimmiten kuntoon.

 

 Riistanhoitoyhdistyksen vastine muistutuksiin:

 

 Utajärven ampuradan ympäristöluvasta tulleista muistutuksissa, kaikissa viitataan meluun, jota ammunta aiheuttaa. Vuonna 2021 hirvikoeammuntoja järjestettiin heinä-elokuussa yhdeksänä kertana. Hirvi-, karhu- ja kauriskoesuorituksia kertyi 269 kpl. Määrä on yli kaksinkertainen normaali vuoteen verrattuna. Vuonna 2020 vanhentuneille ampumakoe suorituksille annetiin yksi lisä vuosi koronapandemian vuoksi. Tämä aiheutti kesälle 2021 huomattavan suuren laukausmäärän, jonka seurauksena meluhaitta tuplaantui.

 

 Riistanhoitoyhdistys tulee parantamaan äänieristystä ammuntapaikoilla. Haulikkoradan käytön loppuessa meluhaitta tulee huomattavasti pienentymään, sillä luotiaseissa yleistyy koko ajan äänenvaimentajien käyttö, jonka ansiosta laukauksen aiheuttama äänenvoimakkuus putoaa alle puoleen. 

 

 Ampumaradalla ei ole ympärivuorokautista valvontaa, jonka seurauksena radan käytön valvontaa ei voida suorittaa reaaliaikaisesti, mutta ammuntaa tullaan ohjeistamaan entistä paremmin ja ampumaradan käyttöä tullaan rajaamaan entistä suppeammalle ajalle ja pääsääntöisesti arkipäiville.

 Ampumaradan siirtäminen aiheuttaa Utajärven riistanhoitoyhdistykselle kohtuuttomat kustannukset. Lisäksi ampumaradan lopettaminen kokonaan vie ampujat omille mailleen ampumaan (ammunta omalla maalla on sallittua 150 metriä naapurista vaaraa aiheuttamatta). Riistanhoitoyhdistys hakee ympäristölupaa ampumaradalle, jotta ammunta ja metsästysharrastuksen vaatima aseiden kohdistus ja harjoitteluammunta voidaan toteuttaa turvallisesti sille tarkoitetulla radalla. Radan kunnosta ja ylläpidosta huolehtii Utajärven riistanhoitoyhdistys ja yhteyden otot rataa koskien puheenjohtajalle tai toiminnan ohjaajalle.

 

 Utajärven riistanhoitoyhdistyksen hallitus.

 

Ratkaisu ja määräykset

 

 Utajärven Riistanhoitoyhdistyksen ilmoitus ampumaradan toiminnasta   Utajärvellä kiinteistöllä 889-403-34-44 hyväksytään ilmoituksen mukaisesti siltä osin kuin sitä ei ole jäljempänä määräyksitä ilmenevällä tavalla muutettu tai rajoitettu:

 

 1.Ampumaradan käyttö on sallittu maanantai - lauantai klo 10:00-20:00 ja sunnuntaisin klo 12:00-17:00. Ammunta on kiellettyä arki- ja juhlapyhinä. Ampumakokeiden ja muiden tapahtumien järjestämistä tulee aikatauluttaa siten, että vältetään suuria päiväkohtaisia laukausmääriä ja pitkäkestoista ampumamelua. Ampumaradalla saa ampua enintään 10 000 laukausta vuodessa. Ammuntaa saa harjoittaa hirviradalla (75 m) ja luodikkoradalla (100m).

 

 2. Haulikkoradan käyttö on kielletty tämän päätöksen saatua lainvoiman. Käyttö on estettävä ja käyttökiellosta on tiedotettava radalla kyltein. Haulikkoradalle tehdään valvovan viranomaisen taholta tarkastus jälkihoitovelvoitteisiin liittyen.

 

 3. Toiminta tulee järjestää niin, ettei siitä aiheudu kohtuutonta melu- tai muuta haittaa ympäristölle tai alueen asukkaille tai muille toimijoille. Ampumakatoksen äänieristys tulee parantaa 30.6.2022 mennessä ja siitä on esitettävä suunnitelma valvontaviranomaiselle ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Aseissa tulee käyttää äänenvaimenninta aina, kun se on mahdollista ja äänenvaimentimen käytöstä tulee ohjeistaa radalla. Valvontaviranomainen voi tarvittaessa antaa määräyksiä toiminnan aiheuttaman melun selvittämisestä ja mittaamisesta sekä meluntorjunnasta.

 

4. Ampumaradan käyttöajat, säännöt ja vastuutahon yhteystiedot on tiedotettava ampumarata-alueella kyltein siten, että kaikki rataa käyttävät ovat niistä tietoisia. Ilmoittajan on valvottava, että ampumarataa käytetään ainoastaan sallittuina aikoina ja että ratojen käyttäjät muutoinkin noudattavat tässä päätöksessä annettuja määräyksiä.

 

5. Ampumarata on aidattava  ja merkittävä selvästi maastoon siten, että sivulliset eivät joudu ampumaradan vaara-alueelle eikä ammunnasta aiheudu muutakaan vaaraa. Alueella tulee olla

riittävästi ampumaradasta varoittavia kylttejä. Merkinnät ja aidan kunto on tarkastettava säännöllisesti.

 

6. Jos ampumaradalla ilmenee tarvetta uusia radan tai suojavallin rakenteita maamassojen siirrolla, tulee ennen toimenpiteitä toimittaa valvontaviranomaiselle hyväksyttäväksi suunnitelma ratojen uusimisesta. Rakenteita uusittaessa tulee poistettavien maa-ainesten pilaantuneisuus selvittää ja maa-ainekset toimittaa sellaisen jätteen vastaanottajalle, jolla on ympäristölupa niiden vastaanottamiseen.

 

7. Mikäli rataalueelle kulkeutuu ulkopuolisia sade- ja sulamisvesiä, tulee vesien kulkeutuminen alueelle estää.

 

8. Toiminta ei saa aiheuttaa roskaantumista tai epäsiisteyttä. Käymälän rakenteiden tulee olla tiiviit ja käymäläjäte käsiteltävä asianmukaisesti. Maahan kertyvät hylsyt tulee kerätä määrä-ajoin ja toimittaa jätteenkeräykseen. Toiminnassa syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta on pyrittävä vähentämään. Syntyvä jäte on mahdollisuuksien mukaan lajiteltava ja toimitettava hyötykäyttöön. Toiminnassa on noudatettava voimassa olevia jätehuoltomääräyksiä.

 

9. Ampumaradalle tulee nimetä vastuuhenkilö, joka vastaa ampumaradan toiminnasta, syntyvistä jätteistä sekä tarkkailusta ja kirjanpidosta sekä siitä, että toiminta on määräysten mukaista. Vastuuhenkilön yhteystiedot tulee ilmoittaa valvontaviranomaiselle. Yhteystiedot tulee pitää ajantasaisena.

 

10. Ampumaradan toiminnasta tulee pitää kirjaa. Kirjanpitoon tulee radankäyttäjien merkitä vähintään seuraavat tiedot: ampuma-aika, käytetty ase, käytetyt panokset ja laukausten määrä. Kirjanpidosta on vuosittain helmikuun loppuun mennessä toimitettava yhteenveto ympäristönsuojeluviranomaiselle.

 

Vuosiyhteenvedon tulee sisältää ainakin seuraavat asiat:

- ampujamäärät

- ampumapäivien määrät sekä koe- ja kilpailupäivät

- laukausten määrät aselajeittain

- tiedot jätteiden määristä, laadusta ja toimituspaikoista

- tiedot häiriö- ja poikkeustilanteista ja niiden johdosta tehdyistä toimenpiteistä

 

11. Toiminnan olennaisista muutoksista, toiminnan keskeyttämisestä tai toiminnan lopettamisesta on viipymättä ilmoitettava valvontaviranomaiselle.

 

12. Toiminnan loputtua on ampumarata-alue kunnostettava ja rakenteet poistettava sekä alue on puhdistettava jätteistä. Toiminnanharjoittajan on viimeistään kuusi kuukautta ennen toiminnan lopettamista esitettävä suunnitelma ampumaradan maaperän pilaantuneisuuden arvioinnista sekä ampumaradan lopettamistoimenpiteistä. Toiminnanharjoittajan tulee pyytää valvontaviranomaiselta lopputarkastusta.

 

 Perustelut

 

 Toimittaessa ilmoituksen ja tämän päätöksen määräysten mukaisesti ampumaradan toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. Toiminnasta ei aiheudu ennalta arvioiden ympäristönsuojelulain 115 d §:ssä tai naapuruussuhdelain 17 §:ssä mainittuja seurauksia eikä sillä ole kaavallista estettä. 

 

Määräyksiä annettaessa on ympäristösuojelulain (527/2014) 52 §:n mukaisesti otettu huomioon toiminnan luonne, toiminnan vaikutusalueen ominaisuudet, pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimenpiteet. Päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevat lupamääräykset perustuvat parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan.

 

Määräysten perustelut

 

 Toiminta-ajat vastaavat luvan hakijan esittämiä radan käyttöaikoja. Peräkkäisiä, pitkäkestoista ampumamelua aiheuttavia ampumatapahtumia on vältettävä, jotta naapurustoon aiheutuva meluhaitta olisi mahdollisimman pieni. Ampumaradalla sallittu laukausmäärä, enintään 10 000 laukausta vuodessa, on edellytys sille, että toiminta on ilmoituksenvaraista ympäristönsuojelulain 115 §:n mukaan. (määräys 1)

 

 Ympäristönsuojelulain 115 §:n mukaan ilmoitettu vähäinen ampumaratatoiminta ei saa sisältää haulikkorataa (määräys 2).

 

 Määräykset 3 ja 4 on annettu, jotta toiminnasta aiheutuva haitta lähimmille häiriintyville kohteille olisi mahdollisimman vähäinen.Ampumaradan lähialueella on asutusta ja vapaa-ajanasutusta ja muistutusten mukaan melu on häiritsevää ja ampuma-aikoja ei ole noudatettu.  Ilmoittajan muistutuksiin antamassa vastineessa ammuntapaikkojen äänieristystä tullaan parantamaan, joten toimenpiteistä on esitettävä suunnitelma. Määräys mahdollisista melumittauksista on annettu valvonnallisista syistä, jotta tarpeen vaatiessa voidaan selvittää toiminnasta aiheutuva todellinen melutaso lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Ampumaradalla käyttäjille selvästi ilmoitetut säännöt ja käyttöajat estävät väärinkäytöksiä ja toiminnasta vastaavan yhteystiedot on oltava saatavilla, jotta mahdollisista väärinkäytöksistä voidaan ilmoittaa.

 

 Ampumarata-alueen merkitseminen maastoon varoittaa maastossa liikkujia joutumasta vahingossa ampumarata-alueelle (määräys 5)

 

 Määräykset 6 ja 7 perustuvat maaperän ja pohjaveden pilaamiskieltoon. Lyijy ja muut raskasmetallit aiheuttavat maaperän pilaantumista ja pitkällä aikavälillä liukenevat myös pohja- ja pintavesiin. Pilaantuneiden maa-ainesten käyttöön ja sijoittamiseen liittyy rajoituksia ja velvoitteita, jotka tulee selvittää ennen maa-ainesten kaivuuta ja sijoittamista.

 

 Määräys 8 annettu roskaantumisen ja ympäristön pilaantumisen estämiseksi.

 

 Ampumaradalla tulee olla vastaava henkilö ampumaratalain (763/2015) mukaan.  Henkilön tulee vastata siitä, että ampumaradan toiminta on ilmoituksen mukaista. (määräys 9)

 

 Määräys 10 on tarpeellinen viranomaisvalvontaa varten. Raportin perusteella seurataan, toimiiko ampumarata ilmoituksen ja annettujen määräysten mukaisesti.

 

 Ympäristönsuojelulain 170 § mukaisesti toiminnan aloittamisesta, toiminnan muutoksista ja toiminnanharjoittajan vaihtumisesta on ilmoitettava valvovalle viranomaiselle (määräys 11).

 

 Määräys 12 Ympäristönsuojelulain 52 §:n mukaan

 luvassa on annettava tarpeelliset määräykset toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista. Toiminnan lopettaminen ja maaperän puhdistamistarpeen arviointi voidaan toteuttaa vain erillisen selvityksen perusteella.

 

 Muistutukset on huomioitu määräyksissä 1-4.

 

Päätöksen voimassaolo

 Päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnan olennainen muuttaminen edellyttää uutta ilmoitusta. Tämä päätös

 on voimassa, kunnes uusi ilmoituspäätös on tullut lainvoimaiseksi. Tätä ilmoituspäätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. (YSL115 d).

 

 Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla tämän ilmoituspäätöksen määräyksiä ankarampia säännöksiä tai päätöksestä poikkeavia säännöksiä ilmoituspäätöksen voimassa olosta tai tarkistamisesta, on asetusta ilmoituspäätöksen estämättä noudatettava (YSL 70 §).

 

Sovelletut säännökset

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) muutoksineen 2, 5-12, 14-17,20, 22-23, 70,115 a - e, 123, 134, 170, 172, 174, 190-191, 198-200, 205 § ja liite 4

 Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 3-4, 11-13, 15 a §

 Valtioneuvoston päätös ampumaratojen aiheuttaman melutason ohjearvoista (53/1997)

 Jätelaki (646/2011) muutoksineen 2, 5-6, 8, 12-17, 24,28-29,72-73,91,121-123 §

 Valtioneuvoston asetus jätteistä (978/2021) 2, 11-12, 33 ja liite 4 

 Laki eräistä naapurussuhteista (26/1920) 17 §.

 

Päätöksestä perittävä maksu

 

Oulunkaaren ympäristölautakunnan 26.11.2020 § 90 hyväksy­mien ja 1.1. 2021 voimaan tulleiden maksuperusteiden mukaan ampumaradan yleisen ilmoitusmenettelyn mukaisesta asian käsittelystä peritään kohdan 31 b) mukaan 1710 €.

 

Päätöksestä tiedottaminen

 Päätöksestä tiedotetaan ympäristönsuojelulain 85 §:n mukaisesti.

Muutoksen haku

 

 Tähän päätökseen ja siitä määrättyyn maksuun saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa päätöksen antamisesta antopäivää lukuun ottamatta. Valitusosoitus liitteenä.

 

Ympäristöjohtajan päätösesitys

 

 Ympäristölautakunta hyväksyy valmistelijan päätösesityksen.

 

Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.

Asiavirheen korjaaminen, Ympäristösuojelulain 115 d §:n mukainen vähäistä ampumarataa koskeva ilmoitus, Utajärven Riistanhoitoyhdistys, Utajärvi

 

OULYMP 28.04.2022 § 43  

617/11.01.04/2022  

   

 

Valmistelija Brita Telenvuo, ympäristötarkastaja, p. 0500 282 946

 

Vireille tulo  Ympäristölautakunta teki 31.3.2022 päätöksen ympäristösuojelulain 115 d §:n mukainen vähäistä ampumarataa koskevasta ilmoituksesta, Utajärven Riistanhoitoyhdistys, Utajärvi. Päätöksessä on muistuttajien A, B, C ja D muistutukset. Päätöksessä ei ole muistuttaja E:n muistutusta, joka on lähetetty 14.11.2021 ja tullut 25.10.2021-30.11.21 välisenä kuulutusaikana. On käynyt ilmi, että muistutus on jäänyt pois Utajärven riistanhoitoyhdistykselle osoitetusta vastinepyynnöstä ja kokousasian tekstistä.

 

 Hallintolain (434/2003) 50 §:n mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe.

 

 Hallintolain (434/2003) 51 §:n mukaan viranomaisen on korjattava päätöksessään oleva ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin verrattava selvä virhe.

 

 Hallintolain (434/2003) 52 §:n mukaan viranomainen käsittelee korjaamisasian omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Aloite on tehtävä tai vaatimus virheen korjaamiseksi on esitettävä viiden vuoden kuluessa päätöksen tekemisestä. Asiavirheen korjaaminen edellyttää, että asia käsitellään uudelleen ja asiassa annetaan uusi päätös. Kirjoitusvirhe korjataan korvaamalla virheen sisältävä toimituskirja korjatulla toimituskirjalla. Asianosaiselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen kirjoitusvirheen korjaamista, jollei se ole tarpeetonta. Asia- tai kirjoitusvirheen korjaamisesta on tehtävä merkintä alkuperäisen päätöksen taltiokappaleeseen tai viranomaisen käytössä olevaan tietojärjestelmään. Uusi tai korjattu toimituskirja on annettava asianosaiselle maksutta.             

 

 Asianosaisten kuulemiseksi Utajärven riistanhoitoyhdistykselle on lähetetty 12.4.2022 vastinepyyntö kuulutusaikana 25.10.2021-30.11.21 annetusta E:n muistutuksesta. Asiavirheen korjauksesta on tiedotettu ympäristönsuojelulain (527/2014) 85 §:n mukaisesti kirjeellä lähetettyjen pöytäkirjaotteiden yhteydessä.

 

 Muistuttaja E:

 Mielipide ampumaradan olemassaolosta ja käytöstä Utajärven kunnassa diaarinumero 3025/2021 Asumme Oulujoen varressa, vastapuolella ampumarataa (Alasuvannontiellä) , vesi kantaa ampuma-aseen äänet voimakkaasti ja häiritsevästi meille. Ja koska radan käyttö on lisääntynyt viime kuukausina on se myös siten entistä häiritsevämpi. Koska viranomaiset eivät ole kykeneviä valvomaan radan käyttöä siten kuin se kirjelmässä kerrotaan, olemme sitä mieltä että radan käyttö tulee lopettaa. Meille lähetetyssä kirjelmässä kerrotaan mm. että sen käyttö on rajoittunut vain kesä-elokuu väliselle ajalle, ei pidä paikkansa vaan sitä on käytetty mm syksyllä pitkälle talveen. Lisäksi kirjelmässä kerrotaan käytön rajoittuvan ma-la klo 10-20 ja su klo 12-17, erityisesti sunnuntain osalta ei myöskään pidä paikkansa vaan usein sunnuntaina pauke kuuluu jo yhdeksän aikaan. Täten olemme ilmaisseet mielipiteemme.

 

 Riistanhoitoyhdistyksen vastine E:n muistutukseen:

 

 Pohdimme rhy hallituksen kanssa asiaa, eikä meillä ole lisättävää joulukuussa annettuun lausuntoon. Koska tämäkin muistutus koskee samoja asioita mitkä tuli ilmi 4 edellisessä muistutuksessa, joten viittaamme joulukuussa annettuun vastineeseen myös tämän muistutuksen kohdalla.

 Ystävällisen terveisin Utajärven riistahoitoyhdistyksen hallitus.

 

Valmistelijan päätösesitys Muistuttaja E:n muistutus on huomioitu määräyksissä 1-4.

 

 1. Ampumaradan käyttö on sallittu maanantai - lauantai klo 10:00-20:00 ja sunnuntaisin klo 12:00-17:00. Ammunta on kiellettyä arki- ja juhlapyhinä. Ampumakokeiden ja muiden tapahtumien järjestämistä tulee aikatauluttaa siten, että vältetään suuria päiväkohtaisia laukausmääriä ja pitkäkestoista ampumamelua. Ampumaradalla saa ampua enintään 10 000 laukausta vuodessa. Ammuntaa saa harjoittaa hirviradalla (75 m) ja luodikkoradalla (100m).

 

 2. Haulikkoradan käyttö on kielletty tämän päätöksen saatua lainvoiman. Käyttö on estettävä ja käyttökiellosta on tiedotettava radalla kyltein. Haulikkoradalle tehdään valvovan viranomaisen taholta tarkastus jälkihoitovelvoitteisiin liittyen.

 

 3. Toiminta tulee järjestää niin, ettei siitä aiheudu kohtuutonta melu- tai muuta haittaa ympäristölle tai alueen asukkaille tai muille toimijoille. Ampumakatoksen äänieristys tulee parantaa 30.6.2022 mennessä ja siitä on esitettävä suunnitelma valvontaviranomaiselle ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Aseissa tulee käyttää äänenvaimenninta aina, kun se on mahdollista ja äänenvaimentimen käytöstä tulee ohjeistaa radalla. Valvontaviranomainen voi tarvittaessa antaa määräyksiä toiminnan aiheuttaman melun selvittämisestä ja mittaamisesta sekä meluntorjunnasta.

 

4. Ampumaradan käyttöajat, säännöt ja vastuutahon yhteystiedot on tiedotettava ampumarata-alueella kyltein siten, että kaikki rataa käyttävät ovat niistä tietoisia. Ilmoittajan on valvottava, että ampumarataa käytetään ainoastaan sallittuina aikoina ja että ratojen käyttäjät muutoinkin noudattavat tässä päätöksessä annettuja määräyksiä.

 

Päätöksestä tiedottaminen

 

 Päätöksestä tiedotetaan ympäristönsuojelulain 85 §:n mukaisesti.

 

Muutoksen haku

 Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus liitteenä.

 

Ympäristöjohtajan päätösesitys

 

 Ympäristölautakunta hyväksyy valmistelijan päätösesityksen.

 

Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.