Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkaaren ympäristölautakunta
Pöytäkirja 27.10.2022/Pykälä 90


 

 

Maa-aines- ja ympäristölupa, toiminnan olennainen muuttaminen, Exilion Tuulihankkeet Ky, Kaksoismaa, Isokangas, Kuivaniemi, Ii

 

OULYMP 27.10.2022 § 90  

28/11.01.00/2022  

 

ASIA Exilion Tuulihankkeet Ky:n maa-aines- ja ympäristölupahakemus kalliokiviaineksen ottamista, louhintaa ja murskausta koskevan maa-aines- ja ympäristöluvan voimassaoloajan jatkamiseen Iin kunnan Kuivaniemellä sijaitsevalla kiinteistöllä Kaksoismaa RN:o 139-407-274-3.

 

 Päätös sisältää ratkaisun maa-aineslain 21 §:n ja ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaisesta hakemuksesta toiminnan aloittamiseksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

HAKIJA Exilion Tuulihankkeet Ky

 Aleksanterinkatu 17

 00100 Helsinki

 y-tunnus 3163458-3

 

 

VALMISTELIJA Ympäristötarkastaja Kaisa Pikkarainen p. 050 395 0366.

 

LUVAN HAKEMISPERUSTE

 

 Maa-aineslain (555/1981) 4 §:n mukaan maa-ainesten ottamiseen ja ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:n mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava lupa. Ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 7 c) mukaan luvanvaraista toimintaa on kivenlouhimo tai sellainen muu kuin maarakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää ja kohdan 7 e) mukaan sellainen tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää.

 

 Maa-aineslain 10 §:n 3 momentin mukaan, jos maa-aineslain mukainen lupa on myönnetty kymmentä vuotta lyhyemmäksi ajaksi ja lupa-ajan päättyessä osa myönnetyn luvan maa-aineksista on vielä ottamatta, voidaan lupa-aikaa jatkaa niin, että kokonaisajaksi tulee enintään kymmenen vuotta. Määräaikaa jatkettaessa voidaan lupamääräyksiä muuttaa tai antaa uusia lupamääräyksiä.

 

 Ympäristönsuojelulain 29 §:n mukaan ympäristöluvanvaraisen toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävään tai muuhun toiminnan olennaiseen muuttamiseen on oltava lupa.

 

 Maa-aineslain 4 a §:n ja ympäristönsuojelulain 47 §:n mukaan maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja samaa hanketta koskeva ympäristölupahakemus on käsiteltävä yhdessä ja ratkaistava samalla päätöksellä, jollei sitä ole erityisestä syystä pidettävä tarpeettomana.

 

TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN

 

 Ympäristönsuojelulain 35 §:n mukaan toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen ratkaisee se viranomainen, jonka toimivaltaan kuuluu ratkaista vastaavaa uutta toimintaa koskeva hakemus.

 

 Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on toimivaltainen viranomainen maa-aineslain 7 §:n ja ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (713/2014) 2 §:n 2 momentin kohtien 6 a ja b perusteella. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen käsiteltäviin lupa-asioihin kuuluvat kivenlouhimo tai sellainen muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää ja tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää. Iin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii Oulunkaaren ympäristölautakunta.

 

ASIAN VIREILLETULO

 

 Maa-aines- ja ympäristölupahakemus on jätetty Oulunkaaren ympäristöpalveluille 8.9.2022. Hakemusta on täydennetty 9.9.2022 vuosittaisten louhinta- ja murskausmäärien ja vuorokautisten toiminta-aikojen osalta sekä toimittamalla hakemus aloittaa toiminta ennen lupapäätöksen lainvoimaisuutta.

 

ALUEEN SIJAINTI Maa-ainesten ottamisalue sijaitsee Iin kunnan Kuivaniemellä kiinteistöllä Kaksoismaa RN:o 139-407-274-3 (palsta 2) noin 26 kilometriä Iin keskustasta pohjoiseen ja noin 3,4 kilometriä Kuivaniemen kylästä kaakkoon.

 

LUVAT JA SOPIMUKSET

 

 Luvan hakija on tehnyt kiinteistön Kaksoismaa RN:o 139-407-274-3 omistajien kanssa kirjallisen kiviaineksen ottoa koskevan käyttöoikeussopimuksen. Käyttöoikeussopimus on voimassa 31.12.2026 asti.

 

 Oulunkaaren ympäristölautakunta on päätöksellään 28.10.2021 § 172 myöntänyt Exilion Tuulihankkeet Ky:lle maa-aines- ja ympäristöluvan kalliokiviaineksen ottamiseen, louhintaan ja murskaukseen Iin kunnan Kuivaniemellä kiinteistöllä Kaksoismaa RN:o 139-407-274-3. Maa-aines- ja ympäristölupa on voimassa 31.10.2022 saakka. Maa-aines- ja ympäristöluvan mukaista maa-ainesten ottotoimintaa ei ole aloitettu.

 

ALUEEN KAAVOITUSTILANNE JA YMPÄRISTÖ

 

 Ottamisalue ei sijaitse asemakaavoitetulla alueella. Isokankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavassa ottamisalue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M-1). Kaavamääräyksen mukaan M-1 alue on varattu pääasiassa metsätaloutta varten. Alueelle saa sijoittaa tuulivoimaloita niille erikseen osoitetuille alueille sekä niitä varten huoltoteitä ja teknisiä verkkoja. Maa- ja metsätaloutta palveleva rakentaminen tulee sijoittaa vähintään 240 metrin etäisyydelle tuulivoimaloista tai rakentamattomasta tuulivoimaloille osoitetusta alueesta. Ottamisalueen etäisyys lähimpiin osayleiskaavan mukaisiin tuulivoimaloiden ohjeellisiin sijaintipaikkoihin on noin 500 metriä. Noin 200 metriä etelä-kaakkoon ottamisalueesta sijaitsee luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue (luo-1), Hoikkakangas E. Kyseessä on metsälain 10 §:n mukainen vähäpuustoinen suo. Kaavamääräyksen mukaan alueiden suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon luontoarvot ja alueen luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeän luonteen turvaaminen. Pohjois-Pohjanmaan vaihemaakuntakaavassa ottamisalue sijoittuu poronhoitoalueelle.

 

 Ottamisalue ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle. Lähin pohjavesialue on Korkiakankaan vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue (11292002, luokka 1), joka sijaitsee noin 3,0 kilometriä ottamisalueesta pohjoiseen.

 

 Karttatarkastelun perusteella lähin vakituisessa asuinkäytössä oleva rakennus sijaitsee noin 2,8 kilometriä ottamisalueesta lounaaseen ja lähin vapaa-ajan asuinkäytössä oleva rakennus noin 3,5 kilometriä länteen. Ottamisalueesta noin 1,0 kilometriä lounaaseen sijaitsee asuinrakennus, joka KTJ:n rakennustietojen mukaan on tuhoutunut.

 

 Lähin kiinteä muinaisjäännös, Kuivaniemi Isokangas röykkiöt (292010040), sijaitsee noin 1,1 kilometriä ottamisalueesta itä-koilliseen.

 

 Lähin luonnonsuojelualue, yksityinen luonnonsuojelualue Kuusisto (YSA234218) sijaitsee noin 1,5 kilometriä ottamisalueesta koilliseen. Lähin Natura-alue on Tuuliaapa - Iso-Heposuon Natura-alue (SCI, SPA FI1101402), joka sijaitsee noin 3,3 kilometriä ottamisalueesta itään.

 

 Lähin vesistö, Saukkojärvi, sijaitsee ottamisalueesta noin 1,3 kilometriä pohjoiseen.

 

 Hakemuksen mukaan Hoikkasuon pohjoisosalle ulottuvalle pienehkölle kumpareelle sijoittuva ottoalue on metsämaastoa, jossa maanpinnan korkeus on likimain tasolla +41.+42. Maaperäkartan perusteella kallio on pienellä alueella paikoin näkyvissä, enimmäkseen kuitenkin enimmillään 1 metrin paksuisen irtomaakerroksen peittämä.

 

TOIMINNAN KUVAUS

 

 Haettu muutos

 

 Exilion Tuulihankkeet Ky hakee muutosta Oulunkaaren ympäristölautakunnan päätöksellään 28.10.2021 § 172 myöntämään kalliokiviaineksen ottamista, louhintaa ja murskausta koskevaan maa-aines- ja ympäristölupaan. Lainvoimainen yhteislupa on voimassa 31.10.2022 saakka. Yhteisluvalle haetaan jatkolupaa, koska suunnitellun toiminnan aloittaminen on ulkoisten seikkojen vuoksi viivästynyt. Jatkolupaa haetaan noin 5 vuoden ajaksi huomioiden se, että ottotoimintaa varten laadittu kiviainessopimus on voimassa 31.12.2026 asti. Ainoa yhteislupaan haettava muutos on luvan voimassaoloajan jatkaminen. Kalliokiviaineksen ottamis-, louhinta- ja murskaustoiminta järjestetään muutoin voimassa olevan lainvoimaisen yhteisluvan ja sen lupamääräysten mukaisesti.

 

 Ottamisesta laadittuja suunnitelmia on täydennetty lainvoimaisen yhteisluvan lupaehtojen mukaisesti. Ottamissuunnitelmat on laadittu ETRS-TM35FIN koordinaatistossa ja N2000 korkeusjärjestelmässä.

 

 Alueelta louhitaan ja murskataan kalliokiviainesta ottamisalueen välittömään ympäristöön rakennettavan Isokankaan tuulivoimapuiston rakentamistarpeisiin. Alueella oleva puusto on aiemmin hakattu ja alue on taimikkovaiheessa.

 

 Lainvoimaisen yhteisluvan mukaisen ottamisalueen koko on noin 3,0 hehtaaria. Kalliokiviaineksen kokonaisottomäärä on 80 000 k-m³. Alin sallittu ottotaso on +32,0 (N2000), mikä tarkoittaa noin 9-10 metrin ottamissyvyyttä. Alueella louhitaan kiviainesta enintään 224 000 tonnia vuodessa ja murskataan enintään 150 000 tonnia vuodessa. Räjäytykset, rikotus, poraaminen, murskaaminen, kuormaaminen ja kuljetus tehdään maanantaista perjantaihin klo 7-22.

 

 Hakemus toiminnan aloittamiseen muutoksenhausta huolimatta

 

 Exilion Tuulihankkeet Ky hakee lupaa aloittaa hakemuksen mukainen toiminta muutoksenhausta huolimatta (YSL 199 § ja MAL 21 §). Hakemuksen mukaan aloittamislupaa on haettu, koska Isokankaan tuulivoimapuiston rakentaminen on tarkoitus aloittaa vielä kuluvan vuoden lopulla, ja heti rakentamisen aloitusvaiheessa tarvitaan kiviaineksia rakentamisen tarpeisiin. Mikäli kiviaines joudutaan tuomaan puiston ulkopuolelta, lisää se liikennettä ja kuormitusta puiston ulkopuolisessa tieverkossa. Hakija ei ole esittänyt ehdotusta vakuudeksi niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa.

 

ASIAN KÄSITTELY   Hakemuksesta tiedottaminen

 

  Hakemuksesta on kuulutettu Pudasjärven kaupungin verkkosivulla 12.9.-19.10.2022. Tieto kuulutuksesta on julkaistu myös Iin kunnan verkkosivuilla. Hakemuksesta on ilmoitettu kirjallisesti suunnitellun ottamisalueen lähialueen kiinteistöjen omistajille.

 

  Lausunnot

 

 Hakemuksesta ei ole pyydetty lausuntoja.

 

 Muistutukset ja mielipiteet

 

 Hakemuksesta on jätetty yksi muistutus.

 

 Muistuttaja A 18.9.2022:

 "En puolla jatkoajan myöntämistä maa-aines- ja ympäristöluvalle kiviaineksen ottamiseen, louhintaan ja murskaamiseen kiinteistöllä RN:o 139-407-274-3 luonnolle aiheutuvan pysyvän lisähaitan vuoksi."

 

 Hakijan kuuleminen

 

 Hakija toimitti 22.9.2022 sähköpostitse vastineen annettuun muistutukseen todeten seuraavaa:

 "Muistutuksen antaja on sähköpostitse jättänyt 18.09.2022 muistutuksen (28/2022), jossa hän ei puolla jatkoajan myöntämistä tilalle Kaksoismaa 139-407-274-3 haetulle maa-aines- ja ympäristöluvalle kiviaineksen ottamiseen, louhintaan ja murskaamiseen. Perusteena on valittajan näkemyksen mukaan luonnolle aiheutuva pysyvä lisähaitta.

 

 Vastine: Suunniteltu ottoalue sijoittuu Isokankaan tuulivoimaosayleiskaava-alueen sisälle. Kaavassa alue on merkinnällä M-1, maa- ja metsätalousvaltainen alue. Ottoalueelta on kaadettu puusto useita vuosia sitten ja nyt alueella kasvaa nuorta taimikkoa. Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue (luo-1), Hoikkakangas E sijaitsee n. 200 m etelä-kaakkoon ottoalueelta lähellä tuulivoimalan WT3 rakennuspaikkaa. Lähin luonnonsuojelualue on yksityinen luonnonsuojelualue Kuusisto (YSA234218) ja se sijaitsee noin 1,5 km etäisyydellä suunnitellusta ottamisalueesta koilliseen. Lähin Natura-alue (SCI, SPA F11101402 sijaitsee noin 3,3 km päässä suunnitellusta ottamisalueesta itään.

 

 Hakija katsoo, että haettu kiviainesotto sijoittuu kaavoitetun tuulivoimapuiston sisälle ja ottotoiminta tehdään tuulipuiston rakentamisen yhteydessä, jolloin alueelle rakennetaan tieverkosto, nostoalueet, voimalaperustukset ja kaapeliverkosto eikä otto maiseman muuttuessa aiheuta luonnolle pysyvää lisähaittaa. Lisäksi hakija pyytää huomioimaan, että ottotoiminnan tapahtuessa rakentamisalueen sisällä kiviaineskuljetuksista ympäristölle aiheutuva haitta on mahdollisimman vähäinen. Ottotoiminnan päätyttyä ottoalue maisemoidaan."

 

 

 

 

ASIAN VALMISTELIJAN PÄÄTÖSESITYS

 

 Oulunkaaren ympäristölautakunta muuttaa päätöksellään Oulunkaaren ympäristölautakunta 28.10.2021 § 172 myöntämän maa-aines- ja ympäristöluvan voimassaoloaikaa siten, että maa-aines- ja ympäristölupa on voimassa 31.12.2026 saakka, johon mennessä kaikki ottamisaluetta koskevat jälkihoitotyöt on suoritettava.

 

 Oulunkaaren ympäristölautakunta muuttaa maa-aines- ja ympäristölupapäätöksessä Oulunkaaren ympäristölautakunta 28.10.2021 § 172 määrätyn maa-aineslain 12 §:n mukaisen 7 700 euron vakuuden voimassaoloaikaa koskevaa määräystä siten, että vakuuden on oltava voimassa vähintään 30.6.2027 saakka.

 

 Toiminnassa on noudatettava tätä päätöstä ja niiltä osin, kun tässä päätöksessä ei ole määrätty, toimintaa koskevaa lainvoimaista lupapäätöstä Oulunkaaren ympäristölautakunta 28.10.2021 § 172.

 

PERUSTELUT  Asiassa on kyse Oulunkaaren ympäristölautakunnan päätöksellään 28.10.2021 § 172 Exilion Tuulihankkeet Ky:lle myöntämän kalliokiviaineksen ottamista, louhintaa ja murskausta Iin kunnan Kuivaniemellä sijaitsevalla kiinteistöllä Kaksoismaa RN:o 139-407-274-3 koskevan maa-aines- ja ympäristöluvan voimassaoloajan jatkamisesta. Hakija on jättänyt hakemuksen Oulunkaaren ympäristölautakunnalle maa-aineslain 10 §:n 3 momentin ja ympäristönsuojelulain 29 §:n nojalla.

 

 Oulunkaaren ympäristölautakunta on asiasta saamiensa selvitysten perusteella muuttanut luvan voimassaoloaikaa maa-aineslain 10 §:n 3 momentin ja ympäristönsuojelulain 29 §:n nojalla. Maa-aines- ja ympäristöluvan lupamääräyksiä ei ole ollut tarpeen muuttaa tai täsmentää.

 

Oulunkaaren ympäristölautakunta on ratkaisussaan ottanut huomioon ympäristönsuojelulain, maa-aineslain ja jätelain tavoitteet ja yleiset periaatteet sekä näiden lakien ja niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Lähtökohtana ratkaisussa on ollut hakemus ja hakijan esittämät perustelut muutoksen hakemiselle.

 

  Maa-aineslain 10 §:n 3 momentin mukaan, jos maa-aineslain mukainen lupa on myönnetty kymmentä vuotta lyhyemmäksi ajaksi ja lupa-ajan päättyessä osa myönnetyn luvan maa-aineksista on vielä ottamatta, voidaan lupa-aikaa jatkaa niin, että kokonaisajaksi tulee enintään kymmenen vuotta. Määräaikaa jatkettaessa voidaan lupamääräyksiä muuttaa tai antaa uusia lupamääräyksiä. Lupaa ei kuitenkaan saa jatkaa, jos alueelle on tullut voimaan maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava taikka saman lain 38 tai 53 §:ssä tarkoitettu toimenpiderajoitus. Lupa-aikaa voidaan jatkaa ilman maa-aineslain 7 §:ssä sekä maa-ainesasetuksessa säädettyjä lausuntoja.

 

Oulunkaaren ympäristölautakunta katsoo, että toimittaessa hakemuksen ja tämän päätöksen ja muilta osin lainvoimainen maa-aines- ja ympäristöluvan OULYMP 28.10.2021 § 172 mukaisesti Exilion Tuulihankkeet Ky:n kalliokiviaineksen ottamis-, louhinta- ja murskaustoiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi.

 

Ympäristönsuojelulain 49 §:n mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta aiheudu toiminnalle asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijaintipaikka huomioon ottaen yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolojen huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

 

Ottamisalue sijoittuu Isokankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavassa (hyväksytty Iin KValt 27.2.2017 § 8) maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M-1) merkitylle alueelle. Oulunkaaren ympäristöpalvelut katsoo, että hakemuksen mukainen toiminta ei vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen. Ottamisalue sijoittuu poronhoitolain mukaisella poronhoitoalueelle. Oulunkaaren ympäristölautakunta katsoo, että luvan mukaisesta toiminnasta ei aiheudu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Ottamisalue ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle. Toiminta-alueen etäisyys asutukseen ja esitetyt haittojen torjuntatoimet huomioiden ottotoiminnasta ei ennalta arvioiden aiheudu melu- tai pölyhaittaa asutukselle.

 

Lainvoimaisen maa-aines- ja ympäristöluvan OULYMP 28.10.2021 § 172 mukaiseen toimintaan verrattuna toiminnan vaikutukset ympäristöön muuttuvat vain vähäisesti. Luvan voimassaoloajan jatkaminen ei lisää toiminnan päästöjä ja ympäristövaikutuksia hetkellisesti tai vuositasolla tarkasteltuna, mutta pidentää toiminnan ja siten sen ympäristövaikutusten kestoa.

 

Oulunkaaren ympäristölautakunta katsoo, että maa-aines- ja ympäristöluvassa OULYMP 28.10.2021 § 172 annetut määräykset toiminnan päästöjen ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi ja toiminnan tarkkailemiseksi ovat riittäviä, eikä maa-aines- ja ympäristölupaan ole tarpeen tehdä muita muutoksia tai tehdä lupaan täsmennyksiä tai lisäyksiä.

 

Oulunkaaren ympäristölautakunta katsoo, että toiminta kyseisellä paikalla täyttää luvan myöntämisen edellytykset, mikäli tätä päätöstä ja maa-aines- ja ympäristöluvassa OULYMP 28.10.2021 § 172 annettuja lupamääräyksiä noudatetaan ja muuten toimitaan lupahakemuksissa esitetyllä tavalla. Toiminnan voidaan katsoa täyttävän myös parhaan käyttökelpoisen tekniikan vaatimukset.

 

Haettu luvan muutos ei aiheuta muutoksia toiminnassa syntyviin kaivannaisjätteisiin ja niiden jätehuoltoon. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma on hakemuksen liitteenä. Siinä on esitetty tarpeelliset tiedot toiminnassa syntyvistä kaivannaisjätteistä, niiden varastoinnista ja hyödyntämisestä.

 

  Luvan hakija on tehnyt kiinteistön Kaksoismaa RN:o 139-407-274-3 omistajien kanssa kirjallisen kiviaineksen ottoa koskevan käyttöoikeussopimuksen. Käyttöoikeussopimus on voimassa 31.12.2026 asti.

 

 

 Vastaus A:n muistutukseen

 

Hakijalla on hakemuksen mukaisella ottamisalueella lainvoimainen maa-aines- ja ympäristölupa kalliokiviaineksen ottamiseen, louhimiseen ja murskaamiseen, joka on myönnetty noin vuosi sitten. Tällä päätöksellä muutetaan ainoastaan lainvoimaisen maa-aines- ja ympäristöluvan voimassaoloaikaa. Muilta osin toiminta tulee järjestää lainvoimaisen maa-aines- ja ympäristöluvan mukaisesti. Toiminnan ympäristövaikutukset eivät lisäänny verrattuna lainvoimaisen maa-aines- ja ympäristöluvan mukaiseen toimintaan, koska mm. ottamistoiminnan sijainti, laajuus ja toteuttamistapa eivät muutu. Ottoalueelta on kaadettu puusto useita vuosia sitten ja nyt alueella kasvaa nuorta taimikkoa. Ottamisalue ei sijoitu suojelualueelle, eikä sellaisen välittömään läheisyyteen. Oulunkaaren ympäristölautakunta katsoo, että toimittaessa hakemuksen ja tämän päätöksen ja muilta osin lainvoimainen maa-aines- ja ympäristöluvan OULYMP 28.10.2021 § 172 mukaisesti toiminnasta ei aiheudu haitallisia vaikutuksia noin 200 metriä ottamisalueesta etelä-kaakkoon sijaitsevaan metsälain 10 §:n mukaisen vähäpuustoiseen suoalueeseen. Ottamisalue ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle.

 

PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

 

Maa-ainesten ottaminen voidaan aloittaa muutoksenhausta huolimatta (MAL 21 § ja YSL 199 §). Ennen ottamistoiminnan aloittamista tulee asettaa tässä päätöksessä määrätty vakuus.

 

Koska maa-ainesten ottamistoiminta sijoittuu lainvoimaisen maa-aines- ja ympäristöluvan mukaiselle maa-ainesten ottamisaluelle ja lainvoimaista maa-aines- ja ympäristölupaa muutetaan vain sen voimassaoloajan osalta, Oulunkaaren ympäristölautakunta katsoo, että toiminnan aloittaminen lupapäätöstä noudattaen ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi.

 

SOVELLETUT OIKEUSOHJEET

 

Ympäristönsuojelulaki (YSL 527/2014) 2, 5-12, 14-17, 19-20, 22, 27, 29, 34, 35, 39-40, 42-45, 47 a, 48-49, 52-53, 58, 62, 66, 70, 83-87, 96, 111-114, 123, 167-170, 190-191, 199, 205 § ja liite 1.

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 2-4 ja 11-15 §.

Maa-aineslaki (555/1981) 1, 1a, 3-7, 10-14, 19-21, 23a ja 23b §.

Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) 1-4 ja 6-9 §.

Jätelaki (646/2011) 1, 6, 8, 12-13, 17, 28-29, 72, 91, 118-123 ja 126 §.

Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) 7-10 ja 20 §.

Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010)

Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (190/2013) 4 §.

Oulunkaaren ympäristölautakunnan 24.2.2022 § 20 hyväksymä ympäristönsuojelua ja maa-aineksia koskevien suoritteiden maksutaksa

 

PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN

 

Päätöksestä tiedotetaan julkisesti kuuluttamalla hallintolain 62 a §:ssä säädetyllä julkisella kuulutuksella (MAL 19 § ja YSL 85 §). Tieto kuulutuksesta julkaistaan myös Iin kunnan verkkosivuilla.

 

 Ote pöytäkirjasta:

 Hakija

 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

 Muistuttaja

 

VAKUUS Luvan hakijan tulee jättää maa-aineslain 21 §:n ja ympäristönsuojelulain 199 §:n mukainen 3 850 euron vakuus, jotta lupapäätöstä voidaan noudattaa ennen kuin se on saanut lainvoiman. Tämä vakuus palautetaan, kun päätös on saanut lainvoiman ja lupapäätöksessä Oulunkaaren ympäristölautakunta 28.10.2021 § 172 määrätty MAL 12 §:n mukainen vakuus on asetettu.

 

MAKSUT Lupahakemuksen käsittelymaksu

 

 Tämän maa-aines- ja ympäristöluvan käsittelymaksu on 1 007,25 €.

 

Maksuissa noudatetaan Oulunkaaren ympäristölautakunnan 24.2.2022 § 20 hyväksymää ympäristönsuojelua ja maa-aineksia koskevien suoritteiden maksutaksaa, jonka mukaan hakemuksen, joka koskee maa-ainesluvan voimassaoloajan jatkamista lupamääräyksiä muuttamatta (maa-aineslaki 10 § 3 momentti) käsittelymaksu on 400,00 €. Yhteislupahakemuksen käsittelymaksu määräytyy siten, että maa-aineslupahakemuksen käsittelymaksu peritään täysimääräisenä ja lisäksi peritään ympäristöluvan käsittelymaksu 30 % alennettuna. Kivenlouhinnan ja murskaamisen ympäristölupahakemuksen taksan mukainen käsittelymaksu on 1 735,00 €. Maksutaksan 5.3 §:n mukaan kun kyseessä on ympäristöluvan varaisen toiminnan olennainen muuttaminen (YSL 29 §), ympäristöluvan käsittelymaksu voidaan määrätä enintään 50 prosenttia edellä esitetyn mukaista maksua pienemmäksi.

 

 Valvontamaksu

 

Lisäksi hakijan on maksettava jälkitöiden hyväksymiseen saakka voimassa olevan maksutaksan mukainen vuosittainen valvontamaksu. Valvontamaksu on tällä hetkellä 7,74 € sallittua kokonaisottomäärän tuhatta kuutiota kohti, kuitenkin vähintään 335,00 € ja enintään 4000,00 € vuodessa. Yhdistetyn maa-aines- ja ympäristölupakohteen (ns. yhteislupakohde) valvontamaksu on edellä mainittu vuosittainen valvontamaksu ja lisäksi 265,00 €.

 

MUUTOKSENHAKU

 

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Liitteenä valitusosoitus.

 

YMPÄRISTÖJOHTAJAN PÄÄTÖSESITYS

 

Ympäristölautakunta hyväksyy valmistelijan päätösesityksen.

 

 

PÄÄTÖS Ympäristölautakunta hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.