Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 420


 

 

Kellolammin yksityistien tiekunnan hakemus lossin kunnossapidon avustamisesta

 

YHTV 13.05.2022 § 38 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Janne Karhu 0405443219

 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Pekka Pitkänen 0504441044

 

Pudasjärven kaupungin yksityistiekäytännöt ei tunne avustusehdoissaan suoranaisesti lossien avustamista. Lossien käyttö tieverkossa on nykyisin erittäin vähäistä ja niilla voidaan katsoa olevan vain paikallista merkitystä.

 

Kellolammin lossi on tiettävästi ainut Pudasjärven alueella oleva toimiva tiekunnan ylläpitämä ajoneuvolossi. Lossiyhteyden takana on yksi pysyvä asutus sekä useita vapaa-ajan asuntoja. Lisäksi lossiyhteyden kautta kulkee opastettu UKK-vaellusreitti. Tiekunnan mukaan Kellolammin kapulalossi on harvinaisuus ja sitä pidetään nähtävyytenä ja sillä käy seilaamassa kesäisin lukuisat perheet, seurueet ja matkailijat. Marjastus- ja metsästysaikaan lossia käytetään myös ahkerasti.

 

Kellolammin yksityistien tiekunta on lähestynyt kaupunkia kysymyksellä mahdollisuudesta saada lossille erillisavustusta kunnossa- ja ylläpitoa varten.

Kellolammin yksityistiekunta on saanut yksityistiekäytäntöjen mukaisen tienpidon avustuksen jossa avustussumma määräytyy tiepituuden mukaan vesialue mukaan luettuna.

 

Käydään keskustelua yksityistiekäytäntöjen avustusehtojen mahdollisesta päivittämistarpeesta.

 

Asian käsittely Yhteisövaliokunta näki käydyssä keskustelussa tarpeelliseksi yksityistiekäytäntöjen yksityiskohtien tarkentamisen ja avustusehtojen päivittämisen sopivana ajanhetkenä, esimerkiksi ennen uuden tienpidon alueurakan käynnistymistä.

 

 

Valiokunnan ohjausesitys Yhteisövaliokunnan mielestä erityiskohteet, kuten lossiyhteys, tulee huomioida avustuksia jaettaessa. Erityiskohteiden avustushakemukset tulee valiokunnan mielestä käsitellä harkinnanvaraisesti avustettavina. Valiokunta katsoi että Kellolammin yksityistien lossia olisi perusteltua avustaa 50% toteutuneista kustannuksista.

 

 

KH 13.12.2022 § 420  

640/00.04.08/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Janne Karhu 040 544 3219

 

Tekniset ja ympärisöpalvelut on käsitellyt yksityisteille myönnettäviä kunnossapitoavustushakemuksia edelliseltä kunnossapitokaudelta 1.10.2021 - 30.9.2022. Kunnossapitoavustusta maksetaan yksityistiekäytäntöjen mukaisin ehdoin vuosittain kunnossapitokauden jälkeen teknisen johtajan viranhaltijapäätöksellä. Maksettava kunnossapitoavustuksen suuruus määräytyy valtuuston hyväksymin taksoin tienpituuden mukaan.

 

Kellolammin yksityistien tiekunta on lähestynyt kaupunkia kysymyksellä mahdollisuudesta saada lossille erillisavustusta kunnossapitoa varten. Tiekunta on tehnyt lossille kunnostustoimia 2021 joiden rahallinen kustannus on ollut 1011 euroa. Kellolammin yksityistielle maksetaan tien kunnossapitoavustusta vesialueen pituus mukaan lukien. Tien pituus on 1725m ja maksettava vuosiavustus 638,25€.

 

Yhteisövaliokunnassa on käyty keskustelua yksityistiekäytäntöjen yksityiskohtien päivitystarpeista. Yksityistiekäytäntöjä on katsottu tarpeelliseksi päivittää sopivana ajanhetkenä, esimerkiksi ennen uuden tienpidon alueurakan käynnistymistä lokakuussa 2023.

Ennen yksityistiekäytäntöjen päivittämistä, on perusteltua käsitellä erityiskohteiden avustukset harkinnanvaraisena avustuksena. Avustettavalla kohteella tulee voida katsoa olevan esimerkiksi yleishyödyllistä merkitystä. Mahdollisesta kaupungin maksamasta avustuksesta huolimatta kohteen ylläpitovastuu on yksityistielain mukaan tienpitäjällä.

 

Kellolammin lossi on tiettävästi ainut Pudasjärven alueella oleva toimiva tiekunnan ylläpitämä ajoneuvolossi. Lossiyhteyden takana on yksi pysyvä asutus sekä useita vapaa-ajan asuntoja. Lisäksi lossiyhteyden kautta kulkee opastettu UKK-vaellusreitti. Tiekunnan mukaan Kellolammin kapulalossi on harvinaisuus ja sitä pidetään nähtävyytenä ja sillä käy seilaamassa kesäisin lukuisat perheet, seurueet ja matkailijat. Marjastus- ja metsästysaikaan lossia käytetään myös ahkerasti.

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää myöntää Kellolammin yksityistielle harkinnanvaraista kunnossapitoavustusta Kellolammin lossin kunnossapitoon 50% toteutuneista hyväksyttävistä kustannuksista. Avustussumma 505,50€ (alv.24%) maksetaan Yksityisteiden kustannuspaikalta 4103, avustukset yhteisöille.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

--
Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Janne Karhu esitteli asiaa kokouksessa.