Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 4


 

 

Vaalitoimitsijoiden nimeäminen eduskuntavaaleissa 2023

 

KESVAA 25.01.2023 § 4  

1250/00.00.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Mirja Moilanen, puh. 040 740 2550.

 

Vaalitoimitsijat määrää tehtäviinsä kunnan keskusvaalilautakunta.

Vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty mitään erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan siten määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei kuitenkaan saa olla vaalitoimitsijana eikä myöskään ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus eikä vanhempi.

 

Jokaisessa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa tulee olla vähintään kaksi vaalitoimitsijaa samanaikaisesti saapuvilla. Vaalitoimitsijoiden määräämisestä on huolehdittava niin hyvissä ajoin, että heille jää riittävästi aikaa ennakolta tutustua ennakkoäänestystä koskeviin määräyksiin ja ohjeisiin sekä ryhtyä heille kuuluviin ennakkoäänestyksen järjestämiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin.

 

Eduskuntavaaleihin 2023 on kartoitettu vaalitoimitsijoiksi: Mariitta Timonen, Marjut Pitkänen, Sinikka Mosorin, Marie Ikonen, Lilja Niemelä, Sari Takkinen, Marja-Leena Jokikokko, Tiina Turves, Anu Riippi, Juha Hagelberg ja Mirva Kirveskari.

 

Kotiäänestyksen osalta äänestyksen suorittaa edellisten vaalien tapaan  kaupunginhallituksen nimeämät vaalitoimikunnan edustajat.

 

Puheenjohtajan esitys Keskusvaalilautakunta päättää Eduskuntavaalien 2023 vaalitoimitsijoiksi: Mariitta Timonen, Marjut Pitkänen, Sinikka Mosorin, Marie Ikonen, Lilja Niemelä, Sari Takkinen, Marja-Leena Jokikokko, Tiina Turves, Anu Riippi, Juha Hagelberg ja Mirva Kirveskari.

 

 

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.