Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 77


 

 

Lukuvuoden 2023-2024 työajat peruskouluissa ja lukiossa

 

KH 28.02.2023 § 77  

1692/12.00.00/2023  

 

 

Valmistelija  Opetus- ja sivistysjohtaja Juha Holappa p. 050 4004799

 

Pudasjärven kaupungin hallintosäännön §24, kohta 5 mukaan koulutyön alkamispäivät ja loma-ajat hyväksyy kaupunginhallitus. Perusopetuslain (628/1998) 23 §:ssä määrätään, että lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää, joista vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Koulutyön päättyminen on perusopetusasetuksen (852/1998) 7 §:n nojalla määrätty viikon 22 viimeiseksi arkipäiväksi. Lukuvuonna 2023-2024 työpäiviä on 188.

 

Opetuksen järjestäjä voi päättää koulutyön alkamispäivän ja loma-ajat. Kouluilta on pyydetty kannanottoa kahdesta vaihtoehdosta lukuvuoden työpäiviksi.

 

Lukuvuosi 2023 - 2024

 

Vaihtoehto 1


Syyslukukausi 10.8.-22.12.2023

  • syysloma 23.10.-27.10.2023 (viikko 43)
  • itsenäisyyspäivä ke 6.12.2023
  • joululoma 23.12.2023-7.1.2024


Kevätlukukausi 8.1.-1.6.2024

  • talviloma 4.3.-8.3.2024 (viikko 10)
  • pääsiäinen pe 29.3.- ma 1.4.2024
  • vappu ke 1.5.2024
  • helatorstai 9.5.2024

 

Vaihtoehto 2

 

Syyslukukausi ke 9.8. - to 21.12.2023

  • syysloma 23.-29.10.2023 (viikko 43)
    • itsenäisyyspäivä ke 6.12.2023
    • joululoma 22.12.2023-7.1.2024

Kevätlukukausi ma 8.1. - la 1.6.2024

  • talviloma 4.3.-10.3.2024 (viikko 10)
  • pääsiäinen pe 29.3.- ma 1.4.2024
  • vappu ke 1.5.2024
  • helatorstai 9.5.2024

 

Kaikilta koululta saatiin kannanotto mainituista vaihtoehdoista. Molempia vaihtoehtoja kannatti kaksi koulua ja kahdelta koululta todettiin molemmat vaihtoehdot hyviksi. Lähetetyissä vastauksissa tähdennettiin, että erojen vähäisyyden vuoksi ei valittavalla vaihtoehdolla ole kovin suurta merkitystä.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää perusopetuksen ja lukion työajat lukuvuodelle 2023-2024 vaihtoehdon 1 mukaisina.

 

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.