Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 88


 

 

Edustajien nimeäminen 2021-2023/osakeyhtiöt ja yhteisöt

 

Edustajien nimeäminen 2021-2023/osakeyhtiöt ja yhteisöt

 

KH 10.08.2021 § 253 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Seija Turpeinen, puh. 0400 949 620.

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja,  jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa. Saman lain mukaan (41 §) kunnanjohtajalla on oikeus käyttää puhevaltaa kunnanhallituksen puolesta. Lisäksi kunnanhallitus vastaa kuntalain 39 §:n mukaan kunnan toiminnan omistajaohjauksesta ja toimintojen yhteen sovittamisesta.

 

Kuntalain 46 §:ssä määritellään omistajaohjauksen keinot, joita voivat olla toimenpiteet, jotka liittyvät henkilövalintoihin. Kuntalain 47 §:ssä määritellään tytäryhteisön hallituksen kokoonpanosta mm. siitä, että hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttävä riittävä talouden ja liiketoiminnan tuntemus.

 

Kuntaliiton konserniohjeen selostusosassa mainitaan mm., että kunta varmistaa tytäryhteisöjensä nimityskäytännöllä sen, että yhtiön hallituksen kokoonpano on tarkoituksenmukainen yhtiön omistaja-arvon ja siitä johdettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Hallituksen valinnassa lähtökohtana on kaikissa yhteisöissä, että hallituksen jäsenillä olisi kykyämitsenäiseen päätöksentekoon sekä tasavertaiseen keskusteluun yhtiön toimivan johdon kanssa. Laadukas hallitustyöskentely on mahdollista, kun hallituksen jäsenillä on riittävä ja monipuolinen osaaminen sekä toisiaan täydentävä kokemus. Hallituksen jäsäeniltä edellytetään riittävästi aikaa tehtävän asianmukaiseen hoitamiseen.

 

Pudasjärven kaupungin konserniohje on laadittu Kuntaliiton konserniohjeen pohjalta. Kaupungin konserniohjeessa § 12 määritellään kaupungin tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja nimittämisestä seuraavasti:

 

-          Kaupungin hallintosäännössä määriteltynä toimielimenä kaupunginhallitus päättää hallitusjäsenehdokkaiden nimeämisestä tytäryhteisöjen hallituksiin. Hallitusjäsenehdokkaiksi tulee nimetä ja valita tasa-arvolain mukaisesti tasapuolisesti naisia ja miehiä. Tytäryhteisöjen hallituksiin nimetään kuntakonsernin ulkopuolisia henkilöitä, mikäli se on kuntakonsernin koknaisedun näkökulmasta perusteltua.

-          Kaupungin tytäryhteisöjen osalta varmistetaan hallitusten monipuolinen osaaminen ja kokemus sekä riippumattomuus ja vastuullisuus. Hallitusten kokoonpanojen tulee yhtiön toiminnan laatu, laajuus ja kehitysvaihe huomioon ottaen heijastaa eri taustoja, näkökulmia sekä erityisosaamisalueita. Kaupungin tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.

-          Esteellisyyttä koskevat säännökset tulee ottaa huomioon valittaessa edustajia yhteisöjen hallintoelimiin.

 

Hallintosäännön § 22 mukaan kaupunginhallitus nimeää yhtiökokousedustajat paikkakunnalla toimiviin yhteisöihin, joissa kaupunki on merkittävänä osakkaana ja nimeää kaupungin ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin.

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus käy keskustelun kaupungin edustajien nimeämisestä  yhtiö- tai vastaaviin kokouksiin vuosiksi 2021-2023 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitetyn lausuman mukaisesti.

 

Kaupunginhallituksen käsittely:

 Keskustelun kuluessa Anni-Inkeri Törmänen esitti, että kaikki valtuutetut ja varavaltuutetut ovat mahdollisia nimettäväksi kaupunginyhtiöiden hallituksiin ja yhtiökokousedustajiksi, myös kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet. Normaalit esteellisyyssäännökset tulee huomioida.             

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että kaikki valtuutetut ja varavaltuutetut ovat mahdollisia nimettäväksi kaupunginyhtiöiden hallituksiin ja yhtiökokousedustajiksi, myös kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet. Normaalit esteellisyyssäännökset tulee huomioida.

 

 

KH 24.08.2021 § 274  

2917/00.01.00.00.10/2021  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Seija Turpeinen, puh. 0400 949 620.

 

Kaupunginhallitus kävi kokouksessaan 10.8.2021 keskustelun kaupungin edustajien nimeämisestä yhtiö- tai vastaaviin kokouksin vuosiksi 2021-2023 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitetyn lausuman mukaisesti.

 

Kaupunginhallitus päätti, että kaikki valtuutetut ja varavaltuutetut ovat mahdollisia nimettäväksi kaupunginyhtiöiden hallituksiin ja yhtiökokousedustajiksi.

 

Edustajien nimeämisessä tulee lisäksi huomioida kuntalain § 47 sekä Pudasjärven kaupungin konserniohjeen § 12 määritykset.

 

Kaupunginjohtaja esitys Kaupunginhallitus määrää kaupungin edustajat yhtiö- tai vastaaviin kokouksiin vuosiksi 2021-2023 ja samalla ohjeistaa edustajia hallituksen jäsenten ym. valinnassa seuraavissa yhtiöissä ja yhteisöissä:
Yhtiö/yhteisö:
Asuntoyhtiöt; edustaja
Pudasjärven Vuokratalot Oy; edustaja
- hallitukseen 5 jäsentä (1 asukasjäsen), 2 varajäsentä
Kiinteistö Oy Pudasjärven Harjus; edustaja
- hallitukseen 2 jäsentä
Kiinteistö Oy Pudasjärven Teurastamo; edustaja
- hallitukseen 6 jäsentä, 6 varajäsentä, joista kaupunki nimeää 3 ja paliskunnat 3
Kairan Kuitu Oy; edustaja
- hallituksessa 5 jäsentä, Pudasjärveltä 3 ja Taivalkoskelta 2
Pudasjärven Kyläverkot Oy; edustaja
- hallitukseen 3 jäsentä
Tunturi Travel Oy, edustaja
Kiinteistö Oy Pudasjärven Hirsikunnas, edustaja
- hallitukseen 3 jäsentä
Syötteen Matkailuyhdistys ry
- hallituksen jäsen sekä varajäsen
OSAO Pudasjärven yksikkö
- ohjausryhmän jäsen
Pudasjärven Lämpö Oy; edustaja
- hallitukseen 5 jäsentä
Kiinteistö Oy Pudasjärven Jäähalli; edustaja
- hallitukseen 2 jäsentä
Pudasjärven Asumispalvelusäätiön hallitus
- 7 jäsentä
Paavo Tolosen taiteilijasäätiö;
- 3 jäsentä
Oulun Seudun Leader; vuosikokousedustaja
Pudasjärven Kehitys Oy; edustaja
- hallitukseen 3 jäsentä
Oulunkaaren Työterveys Oy; edustaja
- hallitukseen 2 jäsentä ja varajäsenet
Kiertokaari Oy; edustaja

 

 

Päätös

Kaupunginhallitus määräsi kaupungin edustajat yhtiö- tai vastaaviin kokouksiin vuosiksi 2021-2023 ja samalla ohjeisti edustajia hallituksen jäsenten ym. valinnassa seuraavissa yhtiöissä ja yhteisöissä:

 

 

Yhtiö/yhteisö  Edustaja  Hallituksen

    jäsen/varajäsenet

Asuntoyhtiöt  Vesa Riekki  -

 

Pudasjärven Vuokratalot Oy Jorma Kouva  Anni-Inkeri Törmänen

    Seija Turpeinen

    Ismo Riepula

    Antti Tihinen

 

    Varajäsenet:

    Kauko Seppänen

    Marja Lantto

 

Kiinteistö Oy Pudasjärven Harjus Vesa Riekki  Perttu Granlund

    Anni-Inkeri Törmänen

 

Kiinteistö Oy Pudasjärven Teurastamo Mari Kälkäjä  Perttu Granlund

    Juhani Jurmu

    Eija Ikonen

 

    Varajäsenet:

    Kari Vares

    Kaisa Nivala

    Mirka Väyrynen

 

Kairan Kuitu Oy  Jorma Kouva  Juhani Jurmu

    Marja Lantto

    Teemu Ojala

 

Pudasjärven Kyläverkot Oy Vesa Riekki  Reijo Talala

    Antti Tihinen

    Mirka Väyrynen

 

Tunturi Travel Oy  Tomi Timonen -

 

Kiinteistö Oy Pudasjärven Hirsikunnas Mari Kälkäjä  Anni-Inkeri Törmänen

    Jorma Kouva

    Teemu Ojala

 

Syötteen Matkailuyhdistys ry.   Tomi Timonen

    Varajäsen Katri Virtanen

 

OSAO Pudasjärven yksikkö Ohjausryhmän jäsen Anni-Inkeri Törmänen

 

Pudasjärven Lämpö Oy  Erkki Honkanen Jouko Lohilahti

    Janne Karhu

    Marja Lantto

    Marko Koivula

    Katri Virtanen

 

Pudasjärven Asumispalvelusäätiön  -  Sointu Veivo

hallitus    Onerva Ronkainen

     Tuula Kuukasjärvi

    Sirkku Fali

    Ismo Riepula

    Antti Pesälä

    Urpo Paavola

 

Paavo Tolosen taiteilijasäätiö   Tomi Timonen

    Maaherra Eino Siuruainen

    Liisa Tiirola-Santala

 

Oulun Seudun Leader  Vuosikokousedustaja Mirka Väyrynen

 

Pudasjärven Kehitys Oy  Olga Oinas-Panuma Tomi Timonen

    Vesa Riekki

    Anni-Inkeri Törmänen

 

Oulunkaaren Työterveys Oy Eija Ikonen  Sointu Veivo

    Seija Turpeinen

 

    Varajäsenet:

    Antti Niemitalo

    Tomi Timonen

 

Kiertokaari Oy  Janne Karhu

 

 

 

KH 14.02.2023 § 61 

 

 

 

Valmistelija Va. hallintojohtaja Henri Pätsi, p. 0401595705

 

Seija Turpeinen on pyytänyt eroa Pudasjärven Vuokralot Oy:n ja Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksesta eläkkeelle jäämisen takia.

Kaupunginhallituksen on tarpeen esittää em. yhtiöiden hallituksiin uudet jäsenet.

Va. hallintojohtaja Henri Pätsi on ilmoittanut, ettei ole käytettävissä hallituspaikkoihin, jotta ei tule tarvetta jääväämiselle ao. yhtiötä koskevissa asioissa kaupungin valmistelussa ja toimielinkäsittelyssä.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää esityksestä Pudasjärven Vuokratalot Oy:n ja Oulunkaaren työterveys Oy:n hallitusten edustajiksi.

 

Kaupunginjohtajan muutettu esitys:

Kaupunginhallitus:
1) päättää esittää Oulunkaaren työterveys Oy:n hallituksen jäseneksi Tomi Timosta ja varajäseneksi Outi Nivakoskea.
2)  päättää siirtää Pudasjärven Vuokratalot Oy:n hallituksen jäsenen esittämisestä päättämisen seuraavaan kokoukseen.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan muutettu esitys:

Kaupunginhallitus:
1) päättää esittää Oulunkaaren työterveys Oy:n hallituksen jäseneksi Tomi Timosta ja varajäseneksi Outi Nivakoskea.
2)  päättää siirtää Pudasjärven Vuokratalot Oy:n hallituksen jäsenen esittämisestä päättämisen seuraavaan kokoukseen.

 

 

KH 28.02.2023 § 88  

1637/00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Henri Pätsi, p. 0401595705
 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää esityksestä Pudasjärven Vuokratalot Oy:n hallituksen jäseneksi.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää Pudasjärven Vuokratalot Oy:n hallituksen jäseneksi Heli Huhtamäkeä.

 

 

Jakelu esitetty
Pudasjärven Vuokratalot Oy
Pudasjärven Vuokratalot Oy:n yhtiökokousedustaja