Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 127


 

 

POP-Digi Hoitotakuu -hankkeen yhteyshenkilön nimeäminen

 

KH 28.03.2023 § 127  

517/00.01.04/2022  

 

 

Valmistelija hyvinvointipäällikkö Outi Nivakoski (puh. 040 560 9297)

 

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle, Pohteelle, hankeavustuksena 19 083 000 € vuosille 2023 - 2025.

 

POP-Digi Hoitotakuu -hanke (RRP2) liittyy Suomen kestävän kasvun ohjelmaan, jolla tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Ensimmäisen vaiheen toteutus tapahtui vuoden 2022 aikana.

 

Hankkeen tavoitteena on parantaa hoitoon pääsyä ja palveluiden saatavuutta sekä purkaa koronavirustilanteen aiheuttamaa hoito-, kuntoutus- ja palveluvelkaa. Lisäksi edistetään hoito-, palvelu- ja kuntoutusketjujen saumattomuutta, hoidon jatkuvuutta, monialaista yhteistyötä ja palvelujen yhteensovittamista eri toimijoiden välillä. Hankkeessa vahvistetaan digitaalisten palveluiden katveeseen jääville asukkaille tarjottavia palveluita ja heitä tuetaan digitaalisten palveluiden käyttöönotossa. Tavoitteena on vahvistaa työkyvyn ja työllistymisen tukea etenkin sosiaali- ja terveyspalveluissa ja lisätä osatyökykyisten työllistymisen ja työssä pysymisen edellytyksiä sekä yhteiskunnallista osallisuutta.

 

Pohteen toimenpidekokonaisuudet ovat työkykyohjelman käyttöönotto, hoito-, kuntoutus- ja palveluvelan purku ja hoitoon pääsyn parantaminen, hyvinvoinnin monialainen palvelutarjotin, tiedolla johtamisen kehittäminen, kansalaisten ja ammattilaisten digitaalisten palveluiden kehittäminen ja käyttöönotto sekä johtamisen ratkaisut ja uudet digitaaliset innovaatiot.

 

Pudasjärven kaupunki osallistuu hankkeeseen kaupunginjohtajan päätöksellä (§ 36 / 2022). Hankkeeseen osallistuminen ei edellytä kunnilta rahoitusosuutta. Osallistuminen mahdollistaa hankkeen toimenpiteiden kohdistamisen Pudasjärvelle.

 

Alkuvuoden 2023 aikana on tarkennettu hankesuunnitelmaa ja budjettia vastaamaan avustuspäätöstä. Toteutus alkaa huhtikuun aikana. Pohde pyytää nimeämään kunnista yhteyshenkilöt 19.4.2023 mennessä.

 

Kaupunginjohtajan esitys Pudasjärven kaupungin yhteyshenkilöksi POP-Digi Hoitotakuu -hankkeeseen nimetään hyvinvointipäällikkö.

 

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

Jakelu hyvinvointipäällikkö

 POP-Digi Hoitotakuu -hanke / ville.salmela (at) pohde.fi