Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 129


 

 

Metsäryhmän perustaminen ja palveluhankinta

 

KH 28.03.2023 § 129  

1760/00.04.02/2023  

 

 

Valmistelija Asian ovat valmistelleet työllisyyspäällikkö Irina Hallikainen, puh. 050 405 8409 ja maankäyttöinsinööri Markku Mattinen, puh. 040 038 9972. 

 

Tekninen toimi ja työllisyyspalvelut esittävät kaupunginhallitukselle yhteisesityksenä metsätyöryhmän perustamista. Metsätyöryhmän työkohteina ovat kaupungin omistamat metsät ja maa-alueet. Lisäksi metsätyöryhmä voi tehdä kokonaisvaltaista maisemanhoitoa. Tarvittaessa metsätyöryhmän palveluja voidaan toteuttaa myös yksityisten mailla.

 

Metsäryhmää koskevien työllistämistoimenpiteiden kautta pyritään kunnan osarahoittamaa työmarkkinatuen määrää pienentämään. Työllistetyn työllisyysehdon täytyttyä työllistämisjakson jälkeen säästö kunnan osuudessa vaikuttaa vielä kahden vuoden ajan.

 

Metsäryhmän perustamisesta on pyydetty tarjouksia pienhankintakilpailutuksen kautta. Hankinnan tarkoituksena on kaupungin taajamametsien hoito kesäkaudella 2023.

 

Tehtävänä on perustaa neljän hengen ryhmä sekä ryhmän vetäjä, jonka johdolla raivataan kaupungin taajamametsiä puolen vuoden ajan. Ryhmää voidaan käyttää lisäksi kaupungin muihin tehtäviin. Metsäpalveluja voidaan tarjota yksityisille henkilöille, esim. puunkaadot ym. tehtävät.

 

Tehtävään palkattavat henkilöt ovat pitkään työttömänä olleita henkilöitä, joiden työllistymisensä on ollut erittäin vaikeaa. Palkattavat ovat työllistämistukeen oikeutettuja. Metsäryhmään voidaan sijoittaa kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita. Työnjohtajan ei tarvitse täyttää tätä vaatimusta.

 

Tarjouksessa palkkakulut ilmoitetaan palkkatuki vähennettynä. Lisäksi yhdistys hoitaa tilastoinnin, raportoinnin sekä tekee tiliselvityksen Pudasjärven kaupungille sopimuksen päätyttyä 31.11.2023 mennessä. Pudasjärven kaupunki maksaa toukokuussa 2023 ennakkoa yhdistykselle hyväksytyn tarjouksen mukaisesti. Raportista ilmenevän metsäryhmän toiminnan toteuman perusteella kaupunki täsmäyttää toteutuneet kustannukset. Mikäli tarjouksessa arvioidut kustannukset eivät toteudu, yhdistys sitoutuu palauttamaan käyttämättömän osan kaupungille.

 

Työnjohtaja palkataan 7 kuukaudeksi, jolloin hän pystyy valmistelemaan työvälineet ja tutustumaan työkohteisiin ennen työllistettyjen työn alkamista ja huoltamaan työvälineet työllistettyjen työn päättymisen jälkeen, osallistumaan raportointiin sekä pitämään kertyvät vuosilomapäivät niin,

ettei työn organisoinnissa tule merkittäviä katkeamia urakkakaudella.

Tilaajan puolesta annetaan raivaukseen tarvittavat raivaussahat ja moottorisahat. Lisäksi annetaan yhdistyksen käyttöön kuomukärry. Tilaaja maksaa erikseen toimittajan laskutuksen mukaan, työnjohdon sekä työntekijöiden kilometrikorvaukset, metsurinvarusteet, koulutuksen sekä sahojen polttoaine-, varaosa- ja huoltokustannukset.

 

Tarjouksia on pyydetty ajalla 02.03. - 20.03.2023 klo 15:00. Tarjouksen määräaikaan mennessä jätti Livokas ry.

 

Livokas ry: tarjous:

työntekijän palkkaus/ - palkkatuki 1 400 €/ kk

työnjohtajan palkkaus  3 400 €/ kk

toimistokulut   1 200 € (sis. alv 24%)/kk

 

Arvio hankinnan yhteisarvosta 10 200 € / kk

 

Metsäryhmän perustamiseen on teknisen toimen talousarviossa varauduttu 45 000 euron määrärahalla, mikä tarjouksen mukaisilla palkka- ja vakuutuskustannuksilla ylittyy 13 600 eurolla. Lisäksi tulee matka-, suojavaatetus- ja työkalukuluja. Loppuosa metsäryhmän perustamisen kustannuksista esitetään katettavaksi kehittämisrahastosta. Toiminnasta ei synny tuloja.
 

Livokas ry:n tarjous jaetaan esityslistan oheismateriaalina.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää:
1) perustaa esittelytekstin mukaisen metsäryhmän;
2) hyväksyä Livokas ry:n tarjouksen; ja
3) hyväksyä Metsäryhmän hankintakustannusten kattamisen osittain kehittämisrahastosta, enintään 24 000 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.


Anni-Inkeri Törmänen ilmoitti esteellisyytensä (yhteisöjäävi) ja poistui asian käsittelyn ajaksi.

 

 

Jakelu Livokas ry