Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.05.2023/Pykälä 210



 

 

PPP-Köökki Oy:n osakkeiden myynti Koulutuskuntayhtymä Osao:lle (toisen vaiheen kauppa)

 

KH 23.05.2023 § 210  

1934/02.07.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Henri Pätsi, p. 0401595715

 

Koulutuskuntayhtymä OSAO hankki PPP-Köökki Oy:n ("Yhtiö") osakkeita osakekaupalla Pudasjärven kaupungilta ja Taivalkosken kunnalta 2.1.2023 ja on siten ollut Yhtiön osakas 2.1.2023 alkaen.  Osakekaupat toteutettiin sen vuoksi, että Koulutuskuntayhtymä OSAO:lla on tarve järjestää ateria- ja puhtauspalveluita in house -yhteistyössä Yhtiön muiden osakkai-den kanssa. Koulutuskuntayhtymä OSAO:n suunnitellun osakeomistuksen pohjana toimii Pudasjärven ja Taivalkosken vertailukelpoisista kulupohjista irrotettu Koulutuskuntayhtymä OSAO:n laskennallinen osuus. Koulutuskuntayhtymä OSAO:n, Pudasjärven kaupungin ja Taivalkosken kunnan omistuksia Yhtiöstä on sovittu tasattavaksi uusilla osakekaupoilla, jotta omistusosuudet vastaavat vertailukelpoista kulupohjaa Yhtiön omistus- ja omaisuusjärjestelyjen toteuttamisen jälkeen.

 

Taivalkosken kunta luovuttaa osakekaupalla Koulutuskuntayhtymä OSAO:lle 909 (yhdeksän-sataayhdeksän) kappaletta omistamiaan Yhtiön osakkeita kauppahintaan yhteensä 3 853,20 euroa. Pudasjärven kaupunki luovuttaa osakekaupalla Koulutuskuntayhtymä OSAO:lle 591 (viisisataayhdeksänkymmentäyksi) kappaletta omistamiaan Yhtiön osakkeita kauppahintaan yhteensä 2 505,24 euroa. Osakkeiden omistus- ja hallintaoikeus siirtyy Koulutuskuntayhtymä OSAO:lle kaupan osapuolten välillä allekirjoitettavien kauppakirjojen ehtojen mukaisesti.

 

Koulutuskuntayhtymä OSAO:lle kaupalla luovutettavien osakkeiden lukumäärä perustuu Yhtiön 21.6.2022 allekirjoitetun osakassopimuksen kohdan 4.1. sisältämän periaatteen mukaisesti osakkeenomistajien sopimaan vertailukelpoiseen kulupohjaan. Yhtiön uusia osakkeita on 2.1.2023 toteutettujen osakekauppojen jälkeen rekisteröity kaupparekisteriin 12.4.2023 (apporttiehtoinen osakeanti kaikille osakkeenomistajille 16.12.2022), ja rekisteröitäväksi tulee myös 5.4.2023 toteutettu 2 000 uuden osakkeen anti Kajaanin kaupungille. Jotta lopulliset omistussuhteet vastaisivat sovittua, tulee Koulutuskuntayhtymä OSAO:n, Taivalkosken kunnan ja Pudasjärven kaupungin välisiä omistusosuuksia tasata edellä todetun mukaisilla kaupoilla.

 

Yhtiö sitoutuu olemaan käyttämättä yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaista ensisijaista lunastus-oikeuttaan luovutuksiin liittyen ja antaa Yhtiön yhtiöjärjestyksen 11 §:n mukaisen suostumuksensa osakkeiden hankkimiselle.

 

Ensimmäisen vaiheen osakekaupasta kaupunginhallitus on päättänyt 13.12.2022 § 433.

 

Hyväksyttäväksi esitettävä sitoutumusluonnos ja osakekauppakirjaluonnos on toimitettu kaupunginhallituksen jäsenille.

 

PPP-Köökki Oy:n hallituksen jäsen Anni-Inkeri Törmänen ja varajäsen Heikki Erkkilä ovat esteellisiä hallintolain 28 §:n yhteisöjäävi perusteella ja poistuvat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

 

Kaupunginjohtajan esitys 

 Kaupunginhallitus päättää;
1) luovuttaa osakekaupalla Koulutuskuntayhtymä Osaolle 591 kpl PPP-Köökki Oy:n osakkeita yhteishintaan 2505,24 €;
2) hyväksyä liitteenä olevan sitoumusluonnoksen liittyen PPP Köökki Oy:n luovutukseen allekirjoitettavaksi; ja
3) hyväksyä liitteenä olevan osakekauppakirjaluonnoksen allekirjoitettavaksi.

 

 Anni-Inkeri Törmänen ja Heikki Erkkilä ilmoittivat esteellisyytensä  (yhteisöjäävi) ja poistuivat asian käsittelyn ajaksi klo 19.01-19.03.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti;
1) luovuttaa osakekaupalla Koulutuskuntayhtymä Osaolle 591 kpl PPP-Köökki Oy:n osakkeita yhteishintaan 2505,24 €;
2) hyväksyä liitteenä 5 olevan sitoumusluonnoksen liittyen PPP Köökki Oy:n luovutukseen allekirjoitettavaksi; ja
3) hyväksyä liitteenä 6 olevan osakekauppakirjaluonnoksen allekirjoitettavaksi.

 

Jakelu PPP-Köökki Oy

 Kuusamon kaupunki

 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

 Taivalkosken kunta

 Kajaanin kaupunki