Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 230


 

 

Työllisyysalueen valmisteluvaiheeseen liittyvät linjaukset

 

KH 13.06.2023 § 230  

1996/01.00.01/2023  

 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Tomi Timonen puh. 050 454 8230, hallintojohtaja Henri Pätsi, henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki ja työllisyyspäällikkö Irina Hallikainen

 

Lakipaketti julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämisestä vahvistettiin 23.3.2023.  Lakiuudistuksen mukaan kunnat voivat järjestää palvelut itse tai sopia järjestämisvastuun siirtämisestä kuntayhtymälle tai kunnalle. Kunnat, joiden työvoiman määrä ylittää 20 000 henkilöä, voivat järjestää palvelut itse. Mikäli kunnan työvoiman määrä alittaa 20 000 henkilöä, kunnan tulee perustaa yhden tai useamman kunnan kanssa työllisyysalue. Työllisyysalueen tulee olla maantieteellisesti yhtenäinen, työmarkkinoiden ja työssäkäyntialueen kannalta toimiva alue.

 

Kuntien ja muodostettavien työllisyysalueiden on ilmoitettava 31.10.2023 mennessä työ- ja elinkeinoministeriölle, miten työllisyyspalvelut alueella on tarkoitus järjestää vuoden 2025 alusta lähtien. Sopimuksella kunnat sopivat työllisyysalueen perustamiseen ja toimintaan liittyvistä keskeisistä asioista sekä sitoutuvat tekemään työllisyysalueen perustamisen varsinaisen, kuntalain mukaisen yhteistoimintasopimuksen lokakuun puoliväliin mennessä.

 

Palveluiden tuottamisen ja henkilöstökustannusten rahoitus tulee suoraan kunnille yleisen valtionosuuden kuntakohtaisena lisäyksenä niiden talousarvioihin vuodesta 2025 alkaen. Työllisyysalueen kunnat sitoutuvat kohdentamaan lisäyksenä saatavan rahoitusosuuden mahdollisimman täysimääräisesti työllisyysalueen TE-palvelujen ylläpitämiseen ja kehittämiseen TE-palvelu-uudistuksen rahoituksen kaksivuotisen siirtymäkauden ajan. Henkilöstöasioista ja rahoituksesta sovitaan tarkemmin yhteistoimintasopimuksessa. TE-palvelut 2024 -uudistuksessa

valtiolta kuntiin siirtyvät te-toimistojen, ely-keskusten ja keha-keskuksen tehtävät oheismateriaalina.

 

Uudistuksen alustava valmistelu on käynnistynyt myös Pudasjärven kaupungin osalta. Pudasjärven kaupunki on mukana valmistelutyössä, joka tähtää Oulun kaupungin, työllisyyskokeilussa olleiden ympäristökuntien (Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä) sekä Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan yhteisen työllisyysalueen muodostamiseen. Lopullinen päätös Oulun työllisyysalueesta ja järjestämissuunnitelmasta tehdään viimeistään

lokakuussa 2023.

 

Valmistelua varten kaupunginhallituksen tulee nimetä TE24 valmistelija ja tälle varahenkilön. TE24 valmistelija toimii yhteyshenkilönä valmisteluun liittyvässä viestinnässä ja keskustelussa sekä osallistuu 13.6. klo 13-16 järjestettävään työpajaan BusinessAsemalla Oulussa.

 

Kuntien, jotka valmistelevat yhteistoiminta-alueiden muodostamista tulee huomioida valmistelussa lakisääteinen yhteistoimintavelvoite. Muutosneuvottelussa käydään läpi työllisyysalueiden muodostamisen perusteet, erilaiset vaihtoehdot työllisyyspalveluiden järjestämiselle sekä niiden vaikutukset henkilöstöön. Muutosneuvottelut tulee käydä ennen kuin työllisyyspalveluiden järjestäminen yhteistoiminta-alueella on ratkaistu.

 

Oulun kaupunginhallituksen linjauksen 5.6.2023 mukaan Oulu  järjestämisvastuullisena kaupunkina valmistelee työllisyysaluetta  lähikuntien (Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Tyrnävä, Utajärvi, Pudasjärvi ja Vaala) kanssa. Linjaus oheismateriaalina.

 

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää
1) valmistella TE-palvelut 2024 -uudistusta Oulun kaupungin, työllisyyskokeilussa olleiden ympäristökuntien (Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä) sekä Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan yhteisen työllisyysalueen muodostamiseen.
2) nimetä TE24 valmistelijan ja tälle varahenkilön.
3) käynnistää kaupungin henkilöstöä koskevat tarvittavat muutosneuvottelut työllisyysalueen muodostamiseen liittyen.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti
1) valmistella TE-palvelut 2024 -uudistusta Oulun kaupungin, työllisyyskokeilussa olleiden ympäristökuntien (Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä) sekä Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan yhteisen työllisyysalueen muodostamiseen.
2) nimetä TE24 valmistelijaksi työllisyyspäällikkö Irina Hallikaisen ja tälle varahenkilöksi henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäen
3) käynnistää kaupungin henkilöstöä koskevat tarvittavat muutosneuvottelut työllisyysalueen muodostamiseen liittyen.

 

 

Jakelu Oulu

 Hailuoto

 Ii

 Kempele

 Liminka

 Lumijoki

 Muhos

 Tyrnävä

 Utajärvi

 Vaala