Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 263


 

 

Maankäyttöpäällikön virka

 

KH 13.12.2022 § 435 

 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Janne Karhu p. 040 544 3219

 

Maankäyttöinsinööri virkaa hoitava Markku Mattinen on aikeissa jäädä virastaan eläkkeelle kesällä 2023 kuitenkin niin, että käytännössä jää vuosilomalle viimeistään huhtikuussa 2023.

Talousarvio 2022 ja toiminta- ja taloussuunnitelma 2023-2024 linjattu henkilöstökuluihin vaikuttavat toimenpiteet vuonna 2022. Linjauksen mukaan kaupungilla olevan käytännön mukaan avoimiksi tulevat virat ja toimet edellyttävät aina esimiehiltä henkilöstöselvitystä. Selvityksessä tulee selvittää vapautuvan tehtävän tarpeellisuus ja tarkoituksenmukaisuus ja viran tai toimen muuttaminen paremmin palvelutarpeita vastaavaksi. Maankäyttöinsinöörin virkatehtävä on monilta osin kriittinen kaupungin ydintoimintojen toteuttamiseksi ja elinvoiman ylläpitämiseksi.

 

Hallintosäännön 39 § mukaan kaupunginhallitus valitsee maankäyttöinsinöörin vakinaiseen virkaan. Hallintosäännön 38 § mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen.

 

Hallintosäännön 35 § mukaan kaupunginhallitus päättää virkanimikkeen muuttamisesta. Henkilöstöselvitystä tehtäessä on päädytty esittämään nimikkeen muuttamista maankäyttöinsinööristä maankäyttöpäälliköksi. Nimikkeen muutos vastaa paremmin nykytilanteeseen tehtävänkuvan laajuudesta ja vastuullisuudesta sekä yhdenvertaistaa tehtävän muihin teknisen toimialan toimihenkilötehtäviin.

 

Maankäyttöpäällikön virka on tarpeen julistaa haettavaksi vakinaisesti täytettäväksi. Hallintosäännön § 37 mukaan kelpoisuusvaatimuksista päätetään virkaa perustettaessa. Kun kelpoisuusvaatimuksia ei ole säädetty lailla tai asetuksella, kunnan toimivaltainen viranomainen harkitsee viran tarkoituksenmukaiset kelpoisuusvaatimukset virkaa perustettaessa tai erillisellä päätöksellä. Osaa viranhaltijan tehtävistä määrittää maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999).

 

Kaupunginhallitus määrittelee viran kelpoisuusvaatimukset sekä muut edellytykset päättäessään viran auki julistamisesta seuraavasti:

Viran kelpoisuusvaatimuksena on kaavoitukseen ja maankäytön suunnittelutehtäviin soveltuva vähintään alempi korkeakoulututkinto sekä tehtäväkuvaan liittyvää työkokemusta 2 vuotta.

 

Maankäyttöpäällikkö toimii kunnan kaavoituksesta vastaavana viranhaltijana, maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisesti.

Kaavoituksen päätehtäviin lukeutuu mm:

- Asema- ja yleiskaavojen valmistelu

- Tuulivoimahankkeiden osayleiskaavojen valmisteluun sekä YVA-menettelyihin liittyvät tehtävät

- Toimia MRL 54b mukaisena kaavoitusmittauksen valvojana sekä 54c kohdan mukaisena pohjakartan hyväksyjänä


 

Maankäytön päätehtäviin lukeutuu mm:

- maakauppojen, maanvuokrauksen sekä maankäyttösopimusten valmistelu sekä muut maanhankinnan tehtävät

- vastata kaupungin metsäomaisuuden toimenpiteiden valmistelusta

- kiinteistöverotietojen oikeellisuuteen ja rekisteritietoon liittyvät tehtävät

- Osoiterekisterin ylläpito

 

Tehtävänkuvaan sisältyy myös muut esimiehen määräämät toimialaan liittyvät tehtävät.

 

Edellytämme hakijalta kokemusta kaavoitustehtävistä ja kaavoituksen lakien ja säännösten sekä menettelytapojen hallitsemista, kykyä ja halua toimia itsenäisessä ja vastuullisessa tehtävässä, kehityskykyä ja -myönteisyyttä, positiivista asennetta, hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista. Henkilön tulee jakaa ja sisäistää kuntastrategian mukaiset tavoitteet Pudasjärvestä aitona kyliensä kaupunkina, joka tähtää harvaan asutun seutukunnan kokonaisvaltaiseen elinvoimaan.

 

Arvostamme kokemusta kunnallishallinnosta ja hyvää teknistä osaamista. Kunnassa on käytössä tällä hetkellä mm. YT-CAD -suunnitteluohjelmisto, WebGis, Facta ja Cloudia. Arvostamme myös riittävää englanninkielen taitoa.

 

Maankäyttöpäällikkö työskentelee teknisen ja ympäristötoiminnan tehtäväalueella 18hengen työyhteisössä teknisen johtajan alaisuudessa, lähimpinä kolleegoinaan tekninen sihteeri, yhdyskuntatekniikan päällikkö, kiinteistöpäällikkö, vesilaitoksen johtaja ja rakennustarkastajat.

 

Maankäyttöpäällikkö toimii aktiivisessa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa niin kunnan sisällä kuin kunnan ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa sekä osallistuu hanke ja kehittämistehtäviin niin kaupungin sisällä kuin myös sidosryhmissä. Maankäyttöpäällikkö vastaa maankäytön tehtäväalueen budjetoinnista ja budjettiseurannasta sekä tehtävalueeseen liittyvistä hallinnollisista asiakirjatehtävistä teknisen sihteerin avustaessa päivittäistehtävien hoidossa. Tehtävänkuva voi sisältää myös esimiestehtäviä.

 

Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen palkkaryhmän III mukaan. Tehtäväkohtainen palkka 3300,00€/kk + henkilökohtainen lisä enintään 30% + ammattialalisä enintään 8%. Kaupungin hallintosäännön mukaan virantäytöstä päättää kaupunginhallitus.

 

Virka julistetaan haettavaksi 15.12.2022 - 16.1.2023. Virka täytetään 1.3.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. Hakuilmoitus julkaistaan Kuntarekry.fi sivustolla, Te-toimen sivustolla sekä kaupungin sosiaalisen median kanavissa

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää
1) ottaa asian esityslistaan kuulumattomana käsittelyyn;
2) muuttaa maankäyttöinsinöörin virkanimikkeen maankäyttöpäälliköksi
3) julistaa maankäyttöpäällikön viran haettavaksi vakituisena virkasuhteena. Hakuaika on 15.12.2022 - 16.1.2023. Viran kelpoisuusvaatimuksena on kaavoitukseen ja maankäytön suunnittelutehtäviin soveltuva vähintään alempi korkeakoulututkinto sekä tehtäväkuvaan liittyvää työkokemusta 2 vuotta. Maankäyttöpäällikön tulee kyetä koulutuksen ja osaamisen perusteella toimimaan kunnan kaavoituksesta vastaavana viranhaltijana, maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisesti. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

 

 ---

Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Janne Karhu esitteli asiaa kokouksessa.

 

KH 24.01.2023 § 24 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Janne Karhu, p. 040 544 3219

 

Maankäyttöpäällikön virka on ollut julkisesti haettavana 16.12.2022 - 16.1.2023.

 

Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, Te-toimen sivustolla, kaupungin some-kanavissa (Facebook ja Instagram) sekä sanomalehti Kalevassa ja Lapin kansassa.

 

"Tervetuloa kehittämään tulevaisuuden Pudasjärveä!

Etsimme pitkäaikaisen eläköityvän maankäyttöinsinöörimme työn jatkajaksi kehitysmyönteistä ja harvaan-asutun seutukunnan arvon tuntevaa maankäytön ammattilaista.

 

Viran kelpoisuusvaatimuksena on kaavoitukseen ja maankäytön suunnittelutehtäviin soveltuva vähintään alempi korkeakoulututkinto sekä tehtäväkuvaan liittyvää työkokemusta 2 vuotta.

 

Maankäyttöpäällikkö toimii kunnan kaavoituksesta vastaavana viranhaltijana, maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisesti.

Kaavoituksen päätehtäviin lukeutuu mm:

- Asema- ja yleiskaavojen valmistelu

- Tuulivoimahankkeiden osayleiskaavojen valmisteluun sekä YVA-menettelyihin liittyvät tehtävät

- Toimia MRL 54b mukaisena kaavoitusmittauksen valvojana sekä 54c kohdan mukaisena pohjakartan hyväksyjänä

 

Maankäytön päätehtäviin lukeutuu mm:

- maakauppojen, maanvuokrauksen sekä maankäyttösopimusten valmistelu sekä muut maanhankinnan tehtävät

- vastata kaupungin metsäomaisuuden toimenpiteiden valmistelusta

- kiinteistöverotietojen oikeellisuuteen ja rekisteritietoon liittyvät tehtävät

- Osoiterekisterin ylläpito

 

Tehtävänkuvaan sisältyy myös muut esimiehen määräämät toimialaan liittyvät tehtävät.

 

Edellytämme hakijalta kokemusta kaavoitustehtävistä ja kaavoituksen lakien ja säännösten sekä menettelytapojen hallitsemista, kykyä ja halua toimia itsenäisessä ja vastuullisessa tehtävässä, kehityskykyä ja -myönteisyyttä, positiivista asennetta, hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista. Henkilön tulee jakaa ja sisäitää kuntastrategian mukaiset tavoitteet Pudasjärvestä aitona kyliensä kaupunkina, joka tähtää harvaan asutun seutukunnan kokonaisvaltaiseen elinvoimaan.

 

Arvostamme kokemusta kunnallishallinnosta ja hyvää teknistä osaamista. Kunnassa on käytössä tällä hetkellä mm. YT-CAD -suunnitteluohjelmisto, WebGis, Facta ja Cloudia. Arvostamme myös riittävää englanninkielen taitoa

 

Maankäyttöpäällikkö työskentelee teknisen ja ympäristötoiminnan tehtäväalueella 18 hengen työyhteisössä teknisen johtajan alaisuudessa, lähimpinä kollegoinaan tekninen sihteeri, yhdyskuntatekniikan päällikkö, kiinteistöpäällikkö, vesilaitoksen johtaja ja rakennustarkastajat.

 

Maankäyttöpäällikkö toimii aktiivisessa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa niin kunnan sisällä kuin kunnan ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa sekä osallistuu hanke ja kehittämistehtäviin niin kaupungin sisällä kuin myös sidosryhmissä. Maankäyttöpäällikkö vastaa tehtäväalueen budjetoinnista ja budjettiseurannasta sekä tehtävalueeseen liittyvistä hallinnollisista asiakirjatehtävistä teknisen sihteerin avustaessa päivittäistehtävien hoidossa. Tehtävänkuva voi sisältää myös esimiestehtäviä.

 

Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen palkkaryhmän III mukaan. Tehtäväkohtainen palkka 3300,00€/kk + henkilökohtainen lisä enintään 30% + ammattialalisä enintään 8%. Työaika KVTES mukainen liukuva toimistotyöaika 36,25 h/vko.

 

Kaupungin hallintosäännön mukaan virantäytöstä päättää kaupunginhallitus."

 

Määräaikaan mennessä saapui 6 hakemusta joista:

-          Kelpoisia kolme

-          Ei kelpoisia kolme

 

Yhteenveto hakijoista on toimitettu kaupunginhallituksen jäsenille esityslistan oheismateriaalina.

Asiaa esittelee kokouksessa ennen päätöksentekoa tekninen johtaja Janne Karhu.

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää maankäyttöpäällikön viran täyttämisen jatkotoimista.

 

 

Kaupunginjohtajan muutettu esitys


Kaupunginhallitus päättää:

 1) kutsua työhaastatteluun Kimmo Kymäläisen, Kaarlo Peterin ja Kai Takkusen;

 2) että haastattelut pidetään Teamsin välityksellä 31.1.2023 klo 14 siten, että haastatteluryhmään osallistuvat viranhaltijoista ainakin kaupunginjohtaja ja tekninen johtaja; lisäksi kaupunginhallituksen jäsenille ja valtuuston puheenjohtajistolle varataan oikeus osallistua.
 

 

Päätös Kaupunginjohtajan muutettu esitys hyväksyttiin.

 

 

Jakelu tekninen toimiala

 

 

KH 14.02.2023 § 64 

 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Janne Karhu, 040 544 3219

 

Maankäyttöpäällikön haastattelut järjestettiin 31.1.2023 etäyhteydellä.

Haastatteluun osallistuivat kaupunginhallituksen edustajia sekä

kaupunginjohtaja ja tekninen johtaja. Koulutuksen, työkokemuksen, työhakemuksen ja haastattelun perusteella on luotu kokonaisvertailu hakijoista.

Haastatteluryhmä on pitänyt keskenään palautekeskustelun haastatteluista 3.2.2023 ja yksimielisesti esittää maankäyttöpäällikön virkaan valittavaksi Kai Takkusen.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää haastattelutyöryhmän yksimielisen esityksen mukaisesti valita maankäyttöpäällikön virkaan kokonaisvertailun perusteella soveltuvimpana hakijana Kai Takkusen. Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

 

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.


Asiaa kävi esittelemässä tekninen johtaja Janne Karhu.

 

 

Jakelu Hakijat

 

 

KH 28.03.2023 § 128 

 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Janne Karhu, 040 544 3219

 

Kaupunginhallituksen päätöksen KH 14.02.2023 § 64 jälkeen virkaan valittu Kai Takkunen ilmoitti ettei ota virkaa vastaan.

Maankäyttöpäällikön rekrytointi-ilmoitus oli julkisesti uudelleen haettavana 27.2.- 22.3.2023. Määräaikaan mennessä saapui kaksi hakemusta.

 

Yhteenveto hakijoista on toimitettu kaupunginhallituksen jäsenille esityslistan oheismateriaalina.

 

Hallintosäännön § 37 mukaan kelpoisuusvaatimuksista päätetään virkaa perustettaessa. Kun kelpoisuusvaatimuksia ei ole säädetty lailla tai asetuksella, kunnan toimivaltainen viranomainen harkitsee viran tarkoituksenmukaiset kelpoisuusvaatimukset virkaa perustettaessa tai erillisellä päätöksellä. Osaa viranhaltijan tehtävistä määrittää maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999).

Asiaa esittelee kokouksessa ennen päätöksentekoa tekninen johtaja Janne Karhu.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus
1) päättää muuttaa viran kelpoisuusvaatimuksia. Viran kelpoisuusvaatimuksena on kaavoitukseen ja maankäytön suunnittelutehtäviin soveltuva vähintään alempi korkeakoulututkinto.
2) päättää jatkaa maankäyttöpäällikön viran hakuaikaa. Edellisellä kierroksella hakeneet huomioidaan hakuprosessissa.

 

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

Tämän asian esittelyn jälkeen pidettiin kokoustauko klo 17.54-18.10.

Asiaa esitteli tekninen johtaja Janne Karhu.

 

 

Jakelu Hakijat 

 

 

KH 09.05.2023 § 186 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Janne Karhu, 040 544 3219

 

Maankäyttöpäällikön virka oli julkisesti uudelleen haettavana 31.3.- 1.5.2023. Määräaikaan mennessä saapui kolme uutta hakemusta. Kaksi edellisen hakukierroksen hakemusta huomioidaan hakuprosessissa.

 

Yhteenveto hakijoista on toimitettu kaupunginhallituksen jäsenille esityslistan oheismateriaalina.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää maankäyttöpäällikön rekrytoinnin jatkotoimenpiteistä

 

Kaupunginjohtajan muutettu esitys

 

Kaupunginhallitus päättää;
1) kutsua haastatteluun Jari Maukosen ja Sirpa Ollilan.
2) että haastattelut pidetään Teamsin välityksellä 17.5.2023 klo 13 alkaen siten, että haastatteluryhmään osallistuvat viranhaltijoista ainakin kaupunginjohtaja ja tekninen johtaja; lisäksi kaupunginhallituksen jäsenille ja valtuuston puheenjohtajistolle varataan oikeus osallistua.

 

Päätös Muutettu esitys hyväksyttiin.


Asiaa esitteli tekninen johtaja Janne Karhu.

 

 

 

 

 

KH 23.05.2023 § 214 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Janne Karhu, 040 544 3219

 

Haastattelut on sovittu pidettäviksi esityslistan lähtemisen jälkeen.

Oheismateriaalia voidaan toimittaa hallituksen jäsenille ennen kokousta tai se esitetään kokouksessa.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää maankäyttöpäällikön rekrytoinnin jatkotoimenpiteistä.

 

 

Maankäyttöpäällikön haastattelut järjestettiin 17.5.2023 etäyhteydellä. Haastatteluun osallistuivat kaupunginhallituksen edustajia sekä kaupunginjohtaja ja tekninen johtaja. Koulutuksen, työkokemuksen, työhakemuksen ja haastattelun perusteella on luotu kokonaisvertailu hakijoista.

 

Kaupunginjohtajan muutettu esitys

 

 Kaupunginhallitus päättää valita maankäyttöpäällikön virkaan  kokonaisvertailun perusteella soveltuvimpana Sirpa Ollilan. Virassa               noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

 

Päätös Muutettu esitys hyväksyttiin.


Asiaa esitteli tekninen johtaja Janne Karhu.

 

 

Jakelu hakijat

 

KH 27.06.2023 § 263  

1412/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Janne Karhu, 040 544 3219

 

Sirpa Ollila on ilmoittanut 14.6.2023 sähköpostitse, ettei ota vastaan Pudasjärven kaupungin maankäyttöpäällikön virkaa.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus merkitseen asian tietoon saatetuksi ja linjaa jatkovalmistelua.

 

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

Asiaa esitteli tekninen johtaja Janne Karhu.

Tämän asian esittelyn jälkeen pidettiin kokoustauko klo 20.55-21.00.

 

 

Jakelu