Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 112


 

 

Sidonnaisuusilmoitukset 2023

 

TARKAS 04.12.2023 § 112  

2466/00.01.02/2023  

 

 

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava sidonnaisuuksistaan tarkastuslautakunnalle, joka saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Ilmoitukset julkaistaan yleisessä tietoverkossa.

 

Pudasjärven kaupungin tarkastuslautakunta päätti kokouksessaan 7.10.2017 § 71, että sidonnaisuusilmoitukset pyydetään esittelijöiltä, kaupunginhallituksen sekä viranomaislautakunnan jäseniltä ja varajäseniltä sekä toimielinten puheenjohtajistoilta. Lisäksi tarkastuslautakunta suosittaa muita luottamushenkilöitä tekemään sidonnaisuusilmoituksen.

 

Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset. Ilmoitus tehdään myös siinä tapauksessa, että ilmoitettavaa ei ole.

 

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset

valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 

Tarkastuslautakunnalle ilmoituksen 29.11.2023 mennessä on jättänyt 45 luottamushenkilöä ja viranhaltijaa 56 ilmoitusvelvollisesta. Puuttuvia tai puutteellisia ilmoituksia on pyydetty hallintojohtajan toimesta 6.9.2023.

 

Sidonnaisuusilmoitukset on luettavissa kaupungin verkkosivulla

 

Puheenjohtajan esitys Tarkastuslautakunta tarkastaa annetut sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne valtuuston tietoon.

 

 

Päätös Tarkastuslautakunta tarkasti annetut sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne valtuuston tietoon.

 

 

Jakelu valtuuston esityslistalle