Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 412

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 28.11.2023

Nuorisovaltuuston 2023-2024 ja toimintasäännön päivitys

KH 28.11.2023 § 412  

2510/00.00.01/2023  

Valmistelija hyvinvointipäällikkö Outi Nivakoski (puh. 040 560 9297)

Kuntalain § 26 velvoittaa kuntia asettamaan nuorisovaltuuston tai vastaavan toimintaryhmän nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Lisäksi kunnan on huolehdittava nuorisovaltuuston toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuuston tehtävänä on edistää nuorten hyvinvointia, edistää nuorten kuulemista heissä koskevissa asioissa sekä välittää tietoa muille paikkakunnan nuorille. Pudasjärven kaupungissa on toiminut nuorisovaltuusto vuodesta 2002 lähtien.

Nuorisovaltuuston edellinen toimikausi 2022 - 2023 on päättynyt. Valtuuston kokoonpanoa on täydennetty vaihtuvien jäsenten osalta ennen uuden toimikauden alkua. Pudasjärveläisille nuorille on tiedotettu mahdollisuudesta hakea nuorisovaltuuston jäseneksi. Jäsenehdokkaat toimittivat nuorisovaltuustolle kirjalliset hakemukset, jotka nuorisovaltuusto kävi kokouksessaan läpi ja hyväksyi kaikki hakijat. Kaupunginhallitus asettaa lopullisesti nuorisovaltuuston kokoonpanon.

Nuorisovaltuuston jäsenmäärä on korkeintaan 10 henkilöä. Nuorisovaltuuston toimintasäännön mukaan jäsen voi halutessaan jatkaa toisen toimikauden. Mikäli jatkavien ja uusien jäsenten määrä ylittää 10 henkilöä, järjestetään uusien jäsenten kesken nuorisovaalit. Tänä vuonna vaaleja ei ollut tarpeen järjestää, koska vanhojen ja uusien jäsenten yhteismäärä on 9 henkilöä.

Nuorisovaltuusto esittää jäsenikseen:

Nuutti Ylikoski (jatkaa edelliseltä kaudelta)

Valtteri Lauhikari (jatkaa edelliseltä kaudelta)

Mette Moilanen (jatkaa edelliseltä kaudelta)

Tommi Keränen (jatkaa edelliseltä kaudelta)

Ronja Pudas (uusi jäsen)

Aukusti Puhakka (uusi jäsen)

Iida Hanhisuanto (uusi jäsen)

Maaria Mattila (uusi jäsen)

Siiri Ylikoski (uusi jäsen)

Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin.

Pudasjärven nuorisovaltuuston toimintasäännön mukaisesti kaupunginhallitus hyväksyy toimintasäännön. Nuorisovaltuusto näkee tarpeelliseksi tehdä toimintasäännön Kokouskäytännöt-kohtaan seuraavan lisäyksen:

-          Kun kyse on henkilövalinnoista, äänestys järjestetään suljettuna, jos yksikin nuorisovaltuuston jäsen sitä vaatii.

Päivitetty toimintasääntö on esityslistan oheismateriaalina.

Toimintasäännön mukaisesti nuorisovaltuusto pyytää kaupunginhallitusta nimeämään edustajansa nuorisovaltuustoon.

Samalla nuorisovaltuusto pyytää kutakin Pudasjärven kaupunginvaltuuston valtuustoryhmää nimeämään keskuudestaan nuorisovaltuuston kummivaltuutetun VALT 16.3.2023 §10 mukaisesti nykyisen valtuustokauden ajaksi. Kummivaltuutettujen tehtävänä on auttaa ja neuvoa nuorisovaltuustoa mm. päätöksentekoon, kunnallispolitiikkaan sekä vaikuttamiseen liittyvissä asioissa.

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus:
1) asettaa nuorisovaltuuston kokoonpanon toimikaudelle 2023-2024 esityksen mukaisesti;
2) hyväksyy nuorisovaltuuston toimintasäännön esityksen mukaisesti;
3) nimeää nuorisovaltuustoon kaupunginhallituksen edustajan; sekä
4) esittää kaupunginvaltuustolle, että kukin valtuustoryhmä nimeäisi kummivaltuutetun nuorisovaltuuston toimintaan.

Päätös Kaupunginhallitus päätti:

2) hyväksyä nuorisovaltuuston toimintasäännön esityksen mukaisesti (liite 33);
3) nimetä nuorisovaltuustoon kaupunginhallituksen edustajaksi Marja Lanton; sekä

Asiaa esitteli hyvinvointipäällikkö Outi Nivakoski.

Jakelu nuorisovaltuusto
sääntö kaupungin verkkosivuille (mediatuottaja)