Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkaaren ympäristölautakunta
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 87


Ympäristösuojelulain 115d §:n mukainen ilmoituspäätös eläinsuojan toiminnan muuttamisesta, MTY Tolonen, Livo, Pudasjärvi

 

OULYMP 23.11.2023 § 87  

2288/11.01.01/2023  

 

Asia Maatalousyhtymä Tolonen Henna ja Marko on ilmoittanut ympäristösuojelulain 115a §:n nojalla eläinsuojan toiminnan olennaisesta muuttamisesta Pudasjärven kaupungin Livon kylässä kiinteistöllä Mäkelä 615-407-8-52. Ilmoitus koskee tuotannon laajentamista nuorkarjan osalta ja uuden nuorkarjapihaton rakentamista elinolosuhteiden parantamiseksi. 

 

Hakija Maatalousyhtymä Tolonen Henna ja Marko

 Y-tunnus: 2686818-2

 

 Hakijan osoite on liitteessä 1, jota ei julkaista verkkosivuilla.

 

Valmistelija  Ida-Maria Isoherranen, Ympäristötarkastaja p. 040 637 6635

 

Ilmoitusvelvollisuuden peruste 

 

 Toiminta on ilmoituksenvaraista ympäristönsuojelulain (527/2014) 115 a §:n sekä liitteen 4 kohdan 5 a) perusteella (eläinsuoja, joka on tarkoitettu vähintään 50 lypsylehmälle, ja joka ei ole ympäristöluvanvarainen liitteen 1 perusteella).

 

 Ympäristönsuojelulain 115 a §:n 2 momentin mukaan ilmoitus on lisäksi tehtävä ilmoituksenvaraisen toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävästä tai muusta toiminnan olennaisesta muuttamisesta.

 

Lupaviranomaisen toimivalta

 

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on toimivaltainen viranomainen valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta (713/2014) 2 §:n mukaan, kun kyseessä on ympäristönsuojelulain 115 a §:n 4 momentissa tarkoitettu ilmoitusmenettelyyn kuuluva toiminta, lukuun ottamatta liitteen 4 kohdan 2 alakohdan b ja kohdan 3 toimintoja, jotka edellyttävät ympäristölupaa lain 29 a §:n 1 momentin perusteella. Ympäristönsuojelulain 115 a §:n 5 momentin mukaan toiminnan muuttamista koskeva ilmoitus tehdään sille viranomaiselle, jonka toimivaltaan kuuluu käsitellä vastaavaa uutta toimintaa koskeva ilmoitus.

 

Pudasjärven kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimii Oulunkaaren ympäristölautakunta.

 

Ilmoituksen vireilletulo

Ilmoitus on saapunut Oulunkaaren ympäristöpalveluihin 25.8.2023 ja sitä on täydennetty 26.9.2023.

 

Tiivistelmä toiminnasta

 

 Kyseessä on ilmoitus olemassa olevan lypsykarjatilan eläinmäärän lisäämisestä nuorkarjan osalta sekä uuden nuorkarjapihaton ja lietesäiliön rakentamisesta. Tila sijaitsee Pudasjärven kaupungissa noin 20 kilometriä Pudasjärven keskustasta pohjoiseen Livon kylässä kiinteistöllä Mäkelä 615-407-8-52. Toiminta ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle. Lähin luokiteltu pohjavesialue (Penikkakangas, 11615117, luokka 1) sijoittuu eläinsuojasta noin 1,1 kilometriä koilliseen. Lähin vesistö, Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueeseen kuuluva Livojoki, virtaa noin 350 metrin etäisyydellä. Lähin Natura-alue sijoittuu eläinsuojasta noin 2,7 kilometriä länteen. Uudesta nuorkarjapihatosta ja lietesäiliöstä lähimpään naapurin asuinrakennukseen on noin 350 metriä.

 

Kiinteistö sijoittuu osittain Livojoen rantaosayleiskaava alueelle. Kiinteistöllä sijaitseva asuinkiinteistö ja vanha karjanavetta ovat maatilojen talouskeskusten alueeksi merkityllä alueella (AM) ja viereinen laidunalueena käytetty pelto maisemallisesti arvokkaaksi merkityllä alueella (MA). Ilmoituksessa esitetty uusi nuorkarjapihatto ja lietesäiliö ei sijoitu kaava-alueelle.

 

 MTY Tolosella on Oulunkaaren ympäristölautakunnan päätöksellä 28.3.2019 § 29 hyväksymä toistaiseksi voimassa oleva ilmoituspäätös eläinsuoja toiminnalle kiinteistöllä Mäkelä 615-407-8-52. Ilmoituspäätöksen mukaan eläinsuojaan saadaan sijoittaa enintään 68 lypsylehmää, 16 hiehoa, 20 vasikkaa (6-12 kk), 10 vasikkaa (alle 6 kk). Toiminnan muutoksen myötä eläinsuojaan sijoitetaan 68 lypsylehmää, 36 hiehoa, 18 vasikkaa (6-12 kk), 21 vasikkaa (alle 6 kk). Tilalle rakennetaan uusi nuorkarjapihatto ja 1 000 m3:n suuruinen lietesäiliö. Tilan nykyinen nuorkarjapihatto ja sen vanha lietesäiliö poistetaan käytöstä. Uusi nuorkarjapihatto sijoitetaan vuonna 2019 rakennetun robottipihaton läheisyyteen, noin 200 metriä kauemmas asuinrakennuksista. Tilalla on lisäksi 3000 m3 vuonna 2019 rakennettu lietesäiliö. Lietesäiliöiden yhteistilavuus on 4000 m3. Lannan käsittelytapa on lietelanta ja säiliöiden kelluvana katteena on luonnollinen kuorettuma. Lannan separointia suunnitellaan mahdollisesti tulevaisuudessa urakoitsijan toimesta tilakeskuksessa. 

 

 Lypsylehmät, umpilehmät ja yli 6 kuukautiset hiehot laiduntavat 4 kuukautta vuodessa. Eläimiä ei pidetä sisällä öisin. Osa laitumista rajoittuu vesistöön.

 

 Maitohuoneen jätevesiä ja eläinsuojan muita jätevesiä syntyy arviolta yhteensä 450 m3 vuodessa ja ne johdetaan lietesäiliöön. Eläinsuojan wc-vedet 6 m3, johdetaan 6 m3 umpisäiliöön.

 

 Lannan ja virtsan levitykseen on käytettävissä peltoalaa 78,1 ha, josta 38,21 ha on omaa peltoa ja 39,89 ha vuokrapeltoja. Pellot eivät sijoitu pohjavesialueelle.

 

 Säilörehua tehdään esikuivattuna vuosittain noin 1250 tonnia, josta 750 tonnia varastoidaan laakasiilossa ja 500 tonnia pyöröpaalataan. Pyöröpaalit avataan laakasiilossa. Laakasiilossa puristenesteet johdetaan umpikaivoon. Puristeneste levitetään lietteen mukana peltoon lannoitteeksi. Rehujäte säilytetään siilossa ja levitetään peltoon.

 

 Tilalla on kaksi polttonestesäiliötä, joiden yhteistilavuus on 4,4 m3. Säiliöt sijaitsevat 5 m3 betonisessa altaassa lukittavassa katoksessa.

 

 Tila kuuluu järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Muovit haetaan tilalta, muut jätteet varastoidaan ja toimitetaan kierrätyskeskukseen. Vaaralliset jätteet säilytetään lukittavassa, katetussa tiivispohjaisessa tilassa ja toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn vähintään kerran vuodessa. Kuolleet eläimet haudataan mahdollisimman pian tilan omistamalle maa-alueelle.             

 

 

 

 

 

Asian käsittely Ilmoitusmenettelystä tiedottaminen

 

 Ilmoituksesta on kuulutettu Pudasjärven kaupungin internet-sivuilla 3.10-9.11.2023. Ilmoituksesta on tiedotettu asianosaisille kirjallisesti. 

 

 Asiasta ei ole pyydetty lausuntoja.

 

 

 Muistutukset ja mielipiteet

 

 Ilmoituksesta ei ole määräaikaan mennessä jätetty mielipiteitä tai muistutuksia.

 

Valmistelijan päätösesitys

 

 Oulunkaaren ympäristölautakunta hyväksyy Henna ja Marko Tolosen maatalousyhtymän ilmoituksen eläinsuojan toiminnan olennaisesta muuttamisesta Pudasjärven kaupungin Livon kylässä kiinteistölle Mäkelä 615-407-8-52 tämän ilmoituspäätöksen mukaisesti.

 

 Eläinsuojan toimintaa tulee harjoittaa ilmoituksessa esitetyllä tavalla noudattaen muun lainsäädännön ohella valtioneuvoston asetusta ilmoituksenvaraisista eläinsuojista (138/2019) ja valtioneuvoston asetusta eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014) ja noudattaen seuraavia määräyksiä:

 

 Määräykset

 

  1. Eläinsuojiin saa sijoittaa ilmoituksen mukaisesti enintään 68 lypsylehmää, 36 hiehoa, 18 vasikkaa (6-12 kk) ja 21 alle 6 kk ikäistä vasikkaa eli yhteensä 975,3 eläinyksikköä. Eläinten määrää ja ikäjakaumaa voidaan muuttaa yhteenlasketun eläinyksikkömäärän sisällä edellyttäen, että lannantuotanto ja muut ympäristövaikutukset eivät ylitä yhteenlasketun eläinyksikkömäärän lannantuottoa ja ympäristövaikutuksia.

 

  1. Lantavarastoilta edellytetään 12 kuukauden varastointitilavuutta. Lietelannan, maitohuoneen jätevesien, eläinsuojan pesuvesien sekä lietesäiliöön kertyvien sadevesien 12 kuukauden varastointitilaa tulee olla käytettävissä vähintään 2445 m3. Varastointitilavuudessa on huomioitu laitumelle jäävän lannan määrä.

 

  1. Eläinsuojan ja lantavarastojen ympäristö tulee pitää siistinä. Eläinsuojan ja lantavarastojen rakenteet tulee ylläpitää vesitiiviinä ja niitä tulee käyttää siten, etteivät lanta ja muut muodostuvat nesteet pääse valumaan pinta- ja pohjaveteen tai muualle ympäristöön. Eläinsuojien katoilta kertyvät sade- ja sulamisvedet tulee johtaa eläinten kulkuväylien sekä lannan varastointi- ja käsittelytilojen ulkopuolelle. Eläinsuojan kulkuteiden tulee olla kovapohjaisia ja niille kertyvä lanta tulee poistaa säännöllisesti. Lannan varastointitilat tulee tyhjentää vuosittain. Tyhjennyksen yhteydessä on tarkastettava varastojen kunto ja havaitut puutteet on korjattava välittömästi.

 

  1. Lietesäiliöt tulee kattaa vähintään kelluvalla katteella. Kelluvan katteen pysyvyyttä tulee tarkkailla ja tarvittaessa katteen pysyvyys varmistaa. Lietelantasäiliöt on täytettävä nestepinnan alapuolelta. Mikäli ilmenee ennalta arvaamattomia hajuhaittoja, on ryhdyttävä toimenpiteisiin haittojen vähentämiseksi.

 

  1. Ilmoituksen mukaisen eläinmäärän lannan levitykselle on oltava käytössä vähintään 68,5 hehtaaria peltoa tai lannan levityssopimuksia. Toiminnanharjoittajan hallussa olevista lannan levityspelloista on oltava ajantasaiset vuokrasopimukset ja ne on pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle. Lannan levitys ja kuljetus sekä muu toiminta tulee järjestää siten, ettei se aiheuta kohtuutonta haittaa alueen asukkaille.

 

  1. Toiminnassa syntyvät jätteet on varastoitava niin, ettei niistä aiheudu maaperän, pinta- ja pohjaveden pilaantumisen vaaraa, epäsiisteyttä, roskaantumista eikä muuta haittaa taikka vaaraa ympäristölle tai terveydelle. Toiminnassa on noudatettava voimassa olevia jätehuoltomääräyksiä.
  2. Vaaralliset jätteet ja toiminnassa käytettävät kemikaalit on varastoitava tarkoitukseen soveltuvissa varastoissa, tiiviillä alustalla. Vaaralliset jätteet on toimitettava vähintään kerran vuodessa vastaanottajalle, jolla on lupa kyseisten jätteiden vastaanottamiseen. Kuolleet eläimet on varastoitava tiivispohjaisella alustalla ja tarkoitukseen soveltuvassa paikassa siten, että varastoinnista ei aiheudu haittaa ympäristölle. Kuolleet eläimet on toimitettava asianmukaiseen jätteenkäsittelyyn tai haudattava viipymättä eläinsuoja-asetuksen mukaisesti. Rehujätteet on varastoitava siten, ettei varastoinnissa aiheudu ravinnepäästöjä pinta- tai pohjavesiin, epäsiisteyttä taikka haju- tai muuta haittaa ympäristölle.

 

  1. Polttonestesäiliön alustan ja tankkauspaikan tulee olla tiivis ja vuotojen pääsy maaperään ja pinta- ja pohjavesiin on estettävä. Polttonestesäiliön välittömässä läheisyydessä tulee olla helposti saatavilla riittävästi imeytysainetta polttoainevuotojen varalta. Polttonesteellä tai kemikaaleilla likaantuneet maa-ainekset on poistettava viipymättä ja pilaantuneet maa-ainekset ja käytetyt imeytysaineet on toimitettava vastaanottajalle, jolla on lupa kyseisten jätteiden vastaanottamiseen. Tilavuudeltaan yli 1,5 m3 polttonestesäiliön kunto tulee tarkastuttaa pätevällä tarkastajalla vähintään kerran kymmenessä vuodessa. Säiliöiden sijoituksessa on huomioitava riittävä etäisyys ojiin.

 

  1. Sellaisista poikkeuksellisista tilanteista ja vahingoista, joista voi aiheutua ympäristön pilaantumisen vaaraa, on välittömästi ilmoitettava palo- ja pelastusviranomaisen lisäksi valvontaviranomaiselle. Ympäristöhaittojen torjuntaan on ryhdyttävä heti vahingon sattuessa.

 

  1. Toiminnanharjoittajan on seurattava toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä ja varauduttava tilan oloihin soveltuvan tällaisen tekniikan käyttöönottoon.

 

  1. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa eläinsuojan toiminnasta. Vuosiyhteenveto on pyydettäessä esitettävä Oulunkaaren ympäristöpalveluille. Vuosiyhteenvedon tulee sisältää ainakin seuraavat tiedot:

 

-          Eläinmäärät

-          Tuotetun lannan määrä (m3/vuosi)

-          Lannan vastaanotto- tai luovutussopimukset ja lannan toimittamisen ajankohdat

-          Uudet tai muuttuneet lannan levitykseen käytettävät peltoalat ja sopimukset

-          Tiedot toiminnasta syntyneistä jätteistä (mukaan lukien kuolleet eläimet), niiden määrä ja toimituspaikka

-          Tiedot polttoainesäiliön ja kylmähuollon tarkastuksista

-          Tiedot mahdollisista muutoksista ja poikkeuksellisista tilanteista toiminnassa.

 

  1. Toiminnanharjoittajan on viipymättä ilmoitettava toiminnan olennaisista muutoksista tai toiminnan keskeyttämisestä Oulunkaaren ympäristöpalveluille. Ennen toiminnan lopettamista on esitettävä suunnitelma lopettamiseen liittyvistä toimista. Toiminnanharjoittajan vaihtumisesta on myös ilmoitettava valvontaviranomaiselle.

 

 

Päätöksen perustelut

Toimittaessa ilmoituksen ja tämän päätöksen määräysten mukaisesti eläinsuojan toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. Toiminnasta ei aiheudu ennalta arvioiden kyseisellä sijoituspaikalla ympäristönsuojelulain 115 d §:ssä tai naapuruussuhdelain (26/1920) 17 §:ssä mainittuja seurauksia eikä sillä ole kaavallista estettä. 

 

 Haettavan toiminnan yhteenlaskettu eläinyksikkömäärä on 975,3. Alle 3240 eläinyksikkömäärän lypsylehmätiloilla toimialtainen viranomainen on kunnan ympäristönsuojelunviranomainen.

 

Eläinsuoja sijoittuu alueelle, jossa karjatalouden harjoittaminen voidaan katsoa tavanomaiseksi toiminnaksi. Uuden eläinsuojan ja lantalan sijainti täyttää valtioneuvoston asetuksen 138/2019 liitteen 1 vähimmäisetäisyysvaatimuksen lähimpään häiriintyvään kohteeseen. Ilmoituksenmukaisella eläinmäärällä ja lannankäsittelytekniikalla etäisyyden tulee olla vähintään 200 metriä.

 

Toiminnassa on noudatettava muun lainsäädännön ohella eläinsuoja-asetusta (138/2019) sekä valtioneuvoston asetusta eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014, ns. nitraattiasetus), joissa on annettu yksityiskohtaisia määräyksiä eläinsuojatoiminnan harjoittamisesta siten, että toiminnasta ei aiheudu ympäristön pilaantumista.

 

Määräysten perustelut

 

Päätös on tehty ilmoituksen mukaiselle eläinmäärälle. Eläinten ikäjakauma saattaa vaihdella tuotantotilanteen mukaan, mutta toimintaa tulee harjoittaa siten, että lannantuotanto ja muut ympäristövaikutukset eivät ylitä yhteenlasketun eläinyksikkömäärän lannantuotantoa tai muita ympäristövaikutuksia (määräys 1).

 

Lannan varastointitilavuutta on oltava 12 kuukauden laskennalliselle lannan tuotannolle. Lisäksi lantalatilavuudessa tulee ottaa huomioon maitohuoneen jätevedet, eläinsuojan pesuvedet ja kattamattomiin lietesäiliöihin kertyvä sadevesi.

 

 Lietelantaloiden tilavuusvaatimus perustuu nitraattiasetuksen liitteen 1 mukaiseen eläinmäärän laskennalliseen lannantuottoon: 25,5 m3/lypsylehmä, 8,5 m3/hieho, 7,2 m3/lehmävasikka (ikä 6-12 kk) ja 3,6 m3/ lehmävasikka (ikä alle 6 kk), yhteensä 2245 m3. Ilmoituksen mukaan lypsylehmiä/umpilehmiä sekä hiehoja laidunnetaan 4 kuukautta vuodessa. Laitumelle jäävän lannan osuus voidaan vähentää varastointitilavuudesta näiden 4 kuukauden osalta. Laitumelle jäävän lannan määrä on yhteensä 748 m3.

 

 Lietesäiliöiden sadevesille varastointitilavuutta tulee olla yhteensä vähintään 498 m3 laskettuna 0,3 m vuosittaisella sadekertymällä tilakeskuksessa olevien kuorettumalla varustettujen lietesäiliöiden osalta. Lisäksi maitohuoneen jätevesille ja muille pesuvesille tulee ilmoituksen mukaisesti varata tilavuutta 450 m3. Lietelantalatilavuutta on käytössä yhteensä 4000 m3 (määräys 2).

 

 Määräykset 3-5 on annettu, jotta toiminnasta ei aiheutuisi merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa tai terveyshaittaa tai kohtuutonta haittaa naapureille ja jotta ympäristön pilaantumisvaaraa voitaisiin ehkäistä tehokkaasti. Eläinsuojan, lantavarastojen ja muiden rakenteiden asianmukaisella käytöllä ja kunnossapidolla ehkäistään ympäristöhaittojen syntyminen. Lannan varastointitilojen vesitiiviys ja kattamisvaatimus perustuu nitraattiasetuksen 7 §:än. Lantavarastojen vuosittaisella tyhjentämisellä varmistetaan varastojen hyötytilavuuden säilyminen. Tyhjien varastojen rakenteet voidaan samalla tarkastaa silmämääräisesti mahdollisten vaurioiden varalta.

 

Lannan levitystä varten on oltava riittävästi peltoalaa ylilannoituksen ja siitä aiheutuvan huuhtoutumisriskin vähentämiseksi. Peltoalavaatimus perustuu eläinsuoja-asetuksen liitteeseen 2. Lannan levitykseen käytettävissä olevaa peltopinta-alaa laskettaessa on käytetty ilmoituksen mukaisia eläinmääriä. Naapureille ja lannanlevitysalojen läheisyydessä asuville aiheutuvaa hajuhaittaa voidaan vähentää lantaa levitettäessä esimerkiksi jättämällä tarvittaessa riittävä suojavyöhyke naapurin pihapiiriin ja muokkaamalla lanta maahan mahdollisimman pian (määräys 5).

 

Jätelain 13 §:n mukaan jätteestä ja jätehuollosta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, roskaantumista, yleisen turvallisuuden heikentymistä taikka muuta näihin rinnastettavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Haitallisten aineiden maaperään ja vesiin pääsyn sekä roskaantumisen estämiseksi on tarpeen antaa määräyksiä jätteiden ja kemikaalien varastoinnista ja jätteiden toimittamisesta käsiteltäväksi. Polttoaineen varastoinnista ja käsittelystä on annettu määräys ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi. Säiliön varastointipaikan ja tankkauspaikan riittävällä suojauksella ja sen läheisyyteen sijoitetuilla imeytysaineilla voidaan ehkäistä maaperän pilaantumista mahdollisessa vahinkotilanteessa. Tiivispohjaiselta alustalta vuodot on helpompi havaita ja puhdistaa (määräykset 6-8).

 

Määräykset 8 ja 9 on annettu pilaantumisen ehkäisemiseksi ja häiriötilanteissa ja poikkeuksellisissa tilanteissa mahdollisesti syntyvien päästöjen ja niistä aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Mikäli toiminnasta aiheutuu haittoja ympäristölle, tulee toiminnanharjoittajan ryhtyä toimenpiteisiin haitan poistamiseksi. Haitallisten aineiden vuotamiseen on varauduttava ennalta ja alueella on oltava tarvittava välineistö vahinkojen korjaamiseen. Valvontaviranomaisen on tarpeen tietää pilaantumisen vaaraa aiheuttavista tilanteista ja tehdyistä torjuntatoimenpiteistä.

 

Käyttämällä parasta taloudellisesti käyttökelpoista tekniikkaa voidaan tehokkaimmin ehkäistä toiminnan haitallisia vaikutuksia ympäristöön. Toiminnanharjoittajan on tärkeää seurata alansa tekniikan ja menetelmien kehittymistä ja ottaa niitä tarvittaessa käyttöön (määräys 10).

 

Ympäristönsuojelulain ja jätelain nojalla valvontaviranomaisella on oikeus saada tietoja toiminnan lainmukaisuuden seuraamiseksi. Toiminnan raportointivelvoitteella varmistetaan lupamääräysten noudattamista (määräys 11).

 

Ympäristönsuojelulain 170 § mukaisesti toiminnanharjoittajan on ilmoitettava valvontaviranomaiselle toiminnanharjoittajan vaihtumisesta, toiminnan pitkäaikaisesta keskeyttämisestä, toiminnan lopettamisesta tai muista toimintaa koskevista valvonnan kannalta olennaisista muutoksista, joilla voi olla vaikutuksia ympäristön pilaantumiseen taikka säädösten tai ilmoituspäätöksen noudattamiseen (määräys 12).

 

Päätöksen voimassaolo

 

Päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnan olennaisesta muuttamisesta on tehtävä ilmoitus (YSL 115 a §).

 

 Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla tämän ilmoituspäätöksen määräyksiä ankarampia säännöksiä tai päätöksestä poikkeavia säännöksiä ilmoituspäätöksen voimassa olosta tai tarkistamisesta, on, asetusta ilmoituspäätöksen estämättä noudatettava (YSL 70 §).

 

Päätöksen täytäntöönpano

 

Ilmoituspäätöksen mukainen toiminta voidaan aloittaa päätöksen antamisen jälkeen (YSL 115 c §). Ilmoituspäätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta (YSL 115 d §).

 

Tämä ilmoituspäätös korvaa Oulunkaaren ympäristölautakunnan päätöksellään 28.3.2019 § 29 myöntämän ilmoituspäätöksen. Ilmoituspäätös 28.3.2019 § 29 raukeaa tällä päätöksellä.

 

Sovelletut oikeusohjeet

 

Ympäristönsuojelulaki (527/2014).

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014).

Valtioneuvoston asetus ilmoituksenvaraisista eläinsuojista (138/2019).

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014 ja 1261/2015).

Jätelaki (646/2011).

Valtioneuvoston asetus jätteistä (978/2021).

Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 §.

Pudasjärven jätehuoltomääräykset (Seudullinen jätehuoltojaosto, 15.9.2022 § 11).

 

Päätöksestä tiedottaminen

 

Päätöksestä tiedotetaan julkisesti kuuluttamalla hallintolain 62 a §:ssä säädetyllä julkisella kuulutuksella (YSL 85 §).

 

Ote pöytäkirjasta:

Toiminnanharjoittaja

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Päätöksestä perittävä maksu

 

Oulunkaaren ympäristölautakunnan päätöksellään 24.2.2022 § 20 hyväksymän ympäristönsuojelua ja maa-aineksia koskevien suoritteiden maksutaksan liitteenä olevan maksutaulukon kohdan 31. a) perusteella eläinsuojan, joka on tarkoitettu vähintään 50 ja alle 100 lypsylehmälle, toimintaa koskevan ilmoituksen käsittelystä peritään 1 090,00 euroa. Maksutaksan 5.3 §:n mukaan, kun kyseessä on toiminnan olennainen muuttaminen, käsittelymaksu voidaan määrätä enintään 50 prosenttia edellä esitetyn mukaista maksua pienemmäksi.

 

Käsittelymaksu on 545 euroa

 

 

Muutoksenhaku Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus liitteenä.

 

Ympäristöjohtajan päätösesitys:

 Ympäristölautakunta hyväksyy valmistelijan päätösesityksen.

 

 

Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.

 

 

 -------

 

Merkitään pöytäkirjaan, että Tolonen Henna ilmoitti esteellisyytensä hallintolain 28 § osallisuusjäävi perusteella. Hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.