Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkaaren ympäristölautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 95


 

 

Maa-aineslupa, Lisä-Karsikko, Koneurakointi Kimmex Oy, Oijärvi, Ii

 

OULYMP 14.12.2023 § 95  

2151/11.02.00/2023  

 

Asia Koneurakointi Kimmex Oy:n maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Iin kunnan Oijärven kylälle tilalle Lisä-Karsikko 139-409-78-3.

 

Hakija Koneurakointi Kimmex Oy

 y-tunnus 1951425-5

 

 Hakijan osoitetiedot ovat päätöksen liitteessä 1, jota ei julkaista verkkosivuilla.

 

Luvan hakemisperuste

 

 Maa-aineslain (555/1981) 4 §.

 

 Maa-aineslain 7 §:n mukaan maa-ainesten ottamista koskevan lupa-asian ratkaisee kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain (64/1986) mukainen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Iin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii Oulunkaaren ympäristölautakunta.

 

Asian vireilletulo

 Maa-aineslupahakemus on jätetty 27.7.2023 ja sitä on täydennetty 4.10.2023 pohjavesilammikoiden sijainnilla, pohjaveden pinnantason seurannalla, sekä täyttöjen aikataululla. Hakemusta on täydennetty 24.10.2023 kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmalla.

 

Alueen sijainti  

 Suunniteltu maa-ainesten ottamisalue sijaitsee Iin kunnan Oijärvellä noin 6,4 kilometriä Oijärven kyläkeskuksesta pohjoiseen kiinteistöillä Lisä-Karsikko RN:o 139-409-78-3. Ottamisalue sijaitsee maantien 849 (Kuivajoentie) eteläpuolella.

Luvat ja sopimukset

 

 Oulunkaaren ympäristölautakunta on 15.11.2012 § 83 myöntänyt Kalle Hiltula Oy:lle maa-ainesluvan soran ja hiekan ottamiseen Iin kunnan Oijärven kylässä kiinteistöllä Karsikko RN:o 139-409-103-0 (nykyään kiinteistöllä Lisä-Karsikko RN:o 139-409-78-3). Maa-aineslupa on siirretty Kimmo Sipolalle ympäristötarkastajan viranhaltijapäätöksellä 16.5.2014 § 12

Maa-aineslupa on päättynyt 31.12.2022.

 

 Hakija omistaa kiinteistön Lisä-Karsikko RN:o 139-409-78-3.

 

Alueen kaavoitustilanne ja ympäristö

 

Alueella ei ole asema- tai yleiskaavaa. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa alueella on merkintä se, eli selvitysalue, jolla tarkoitetaan kaivosmineraali-, maa-aines- ja pohjavesiesiintymän aluetta, jonka käyttömahdollisuuksien selvittäminen, käyttötavoitteiden yhteensovittaminen ja käyttöön ottamisen vaikutukset ympäristöön edellyttävät lisäselvittelyä ja jatkosuunnittelua. Hakemuksen mukaan ilmeisimmin selvittämistarve liittyy kaivosmineraaleihin. Maakuntakaavassa ei ole alueella muita merkintöjä, eikä alueella ole muuta kaavoitusta.

 

 

Alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähin pohjavesialue on Närränharjun vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue (11292003, luokka 1), joka sijaitsee noin 4,0 kilometriä suunnitellusta ottamisalueesta lounaaseen.

 

Lähin vesistö, Oijärvi sijaitsee suunnitellun ottamisalueen eteläpuolella, lähimmillään noin 1,6 kilometrin etäisyydellä ottamisalueesta.

 

Suunnitellun ottamisalueen länsipuolella sijaitsee asuinrakennus, lähimmillään noin 60 metrin etäisyydellä ottamisalueesta. Lähin vapaa-ajan rakennus sijaitsee noin 1,7 kilometriä suunnitellusta ottamisalueesta lounaaseen.

 

Lähin kiinteä muinaisjäännös, Jänespudas/Juusola (1000000044), sijaitsee noin 4 kilometriä suunnitellusta ottamisalueesta pohjoiseen.

 

Lähin luonnonsuojelualue on Torpan luonnonsuojelualue (YSA252032), joka sijaitsee lähimmillään noin 1,1 kilometriä suunnittelusta ottamisalueesta etelään.

 

Lähin Natura-alue on Jänessuon Natura-alue (SPAFI1101401, SACFI1101401), joka sijaitsee noin 4 kilometriä suunnitellusta ottamisalueesta pohjoiseen.

 

Ottoalueen maaperä on soraa ja hiekkaa. Ympäröivä alue on metsätalouskäytössä.

 

 

Toiminnan kuvaus 

 

 Maa-aineksen otto

 

 Koneurakointi Kimmex Oy / Kimmo Sipola hakee uutta maa-ainesten ottolupaa 10 vuodeksi noin 1,54 ha alueelle ja määrälle 50 000m3. Otto tapahtuu vanhan montun maisemointina. Ottoalueen eteläpuolista, n. 0,6 ha aluetta, jolta pintamaat on poistettu, käytetään tukitoiminta-alueena.

Hakemusalue sijoittuu Kettukankaan harjujakson kaakkoisosaan. Maalaji on moreenista huuhtoutunutta soraa ja hiekkaa. Ottoalueen itä- ja länsiosassa on aiemman oton monttuja, länsiosan pienessä montussa myös vanhoja maa-aineskasoja. Pintamaat on kuorittu koko hakemusalueelta jo aiemman toiminnan yhteydessä.

 

Noin 60 metriä haettavan ottoalueen länsipuolella on vanha talo, joka on satunnaisessa loma- asutuskäytössä. Kulku ottoalueelle tapahtuu eteläpuolelta, nykyistä reittiä em. talolle johtavan tien kautta.

 

Hakemusalueen lähiympäristö on metsätalouskäytössä. Pohjoispuolella on vanha, osin metsittynyt ottoalue.

 

Lähialueelta ei laji.fi-sivuston mukaan ole havaittu suojeltavia eläin- tai kasvilajeja.

 

Ottotaso on +105,60(N2000), siten että pohjavesipinnan yläpuolelle jää vähintään yhden metrin ottamaton suojakerros. Ottoalueen reunat luiskataan kaltevuuteen 1:3. Nykyisen montun pohja on länsiosassa syvimmillään tasolla +107,5(N2000), eli hieman haettavaa ottotasoa ylempänä. Itäosassa montun pohja on lähellä haettavaa ottotasoa ja toiminta sillä alueella on lähinnä maisemointia. Otettavaa on alueen keskiosassa, jossa maanpinta on lähellä tasoa +110,0(N2000), eli otettavaa on 4-5 metriä.

 

Pohjavesipinnan tasoa tarkkaillaan toiminnan aikana ottoalueen itäosaan oton ajaksi jätettävästä lammikosta. Johonkin lammikoista asennetaan paalu, johon merkitään nykyinen vesipinta esim. tussilla tai naulalla. Tästä voidaan tarkkailla vesipinnan muutoksia. Lammikoita on 3-4, koko muutamia neliömetrejä. Itäosan täytöt suoritetaan toiminnan alussa, kesän 2024 aikana ottoalueen maa-aineksilla. Lammikko, johon mittapaalu on asennettu, täytetään toiminnan loppuvaiheessa.

 

Pintamaat on kuorittu jo aiemman toiminnan yhteydessä alueen reunoille, jossa ne toimivat suojauksena. Pintamaiden käyttö maisemointiin ei aiheuta haitallisia vaikutuksia pohja- tai pintavesiin tai maisemaan. Suojausta tehostetaan tarvittaessa lippusiimoilla. Loppuvaiheessa pintamaat käytetään maisemointiin.

 

Naapuritiloihin jätetään 10 m suojavyöhykkeet. Ottoalueen eteläpuolista, n. 0,6 ha aluetta, jolta pintamaat on poistettu, käytetään tukitoiminta-alueena, jolle sijoitetaan varastokasat sekä säilytetään työkoneita toimintajaksojen aikana.

 

Alueella ei säilytetä polttoaineita, työkoneiden tankkaus suoritetaan liikkuvasta kalustosta.Tankkausalueen alle sijoitetaan allasmainen muovikalvo, joka peitetään maa-aineksilla.

 

Pohjavesi

 

Alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella, lähimpään, 1-luokan pohjavesialueeseen 11292003 Närränharju, on matkaa n. 3,8 km.

 

Haettavan ottoalueen itäosassa otto on ulottunut paikoin pohjavesipintaan saakka. Muutaman hyvin matalan vesilammikon vesipinta oli Geopudas Oy:n maastokäynnillä 4.7.2023 tasolla +82,90(N2000). Tämän perusteella haettavalla ottotasolla +104,60(N2000). Pohjaveteen jätetään noin yhden metrin suojakerros, joten haettava ottotaso on +105,60(N2000). Itäosan monttua täytetään tarvittavissa määrin, jotta suojakerros toteutuu ja alueelle muodostuu hyvät edellytykset metsätalouskäytölle. Pohjavesipintaa tarkkaillaan itäosan montun lammikoista.

 

 Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma

 

 Hakemuksen liitteenä olevan kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman mukaan pintamaita syntyy arviolta 10 000 m³-ktr. Kaivannaisjätteet käytetään ottamisalueiden suojarakenteisiin, jälkihoitoon ja maisemointiin.

 

 

Vaikutukset ympäristöön

 

 Ottosuunnitelman mukaisesti toimien ei otolla ole haitallista vaikutusta alueen pohjavesiin. Alueen lähellä / vaikutuspiirissä ei ole luonnontilaisia lähteitä. Ainoa lähialueen talousvesikaivo on mahdollinen länsipuolella sijaitsevan autiotalon kaivo. Sen veden laatua voidaan tarvittaessa, esim. häiriötilanteissa kuten öljyvuodot, tarkkailla hyväksyttyyn laboratorioon toimitettavilla vesinäytteillä, mikäli kaivoa käytetään talousvesikäyttöön.

 

Oton kohteena olevalla alueella tai välittömässä läheisyydessä ei ole erityisiä, suojeltavia luonnonmuodostumia tai suojelualueita. Lähimmät suojelualueet ovat n. 1,2 km ottoalueen etelä- ja pohjoispuolella sijaitsevat yksityiset suojelualueet. Lähin muinaismuisto sijaitsee yli viiden kilometrin etäisyydellä.

 

Mahdollisia öljyvahinkoja tms. tarkkaillaan silmämääräisesti ja niistä ilmoitetaan välittömästi sekä ryhdytän puhdistustoimiin

 

Ottotoiminnalla saadaan vanha, jyrkkäpiirteinen monttu maisemoitua loivapiirteiseksi ja lopputilanteen metsätalouskäyttöä varten paremmin soveltuvaksi.

 

Asian käsittely 

 

 Lupahakemuksesta tiedottaminen

 

 Hakemuksesta on kuulutettu Pudasjärven kaupungin sekä Iin kunnan verkkosivuilla 27.10. - 4.12.2023. Hakemuksesta on ilmoitettu kirjallisesti suunnitellun ottamisalueen naapuritilojen omistajille.

 

 Lausunnot

 

 Pohjois-Pohjanmaan liitolle ja Oijärven paliskunnalle on varattu mahdollisuus lausunnon antamiseen 4.12.2023 mennessä. Lausuntoja ei ole annettu.

 

 Muistutukset ja mielipiteet

 

 Muistutuksia tai mielipiteitä ei ole jätetty.

 

 Tarkastukset

 

 Alueelle on tehty valvontasuunnitelman mukainen määräaikaistarkastus 17.10.2023.

 

Valmistelijan päätösesitys

 

 Oulunkaaren ympäristölautakunta myöntää Koneurakointi Kimmex Oy:lle maa-aineslain 4 §:n mukaisen luvan soran ja hiekan ottamiseen Iin kunnan Oijärven kylälle, tilalle Lisä-Karsikko 139-409-78-3.

 Maa-aineslain mukainen lupa myönnetään täydennetyn hakemuksen ja ottamissuunnitelman mukaisesti seuraavin määräyksin:

  1. Maa-aineksen ottomäärä on enintään 50 000 k-m³ ja ottamisalueen koko on 1,54 ha.
  1. Ottamisalue on merkittävä selvästi (esim. paaluin) maastoon ennen ottotoiminnan aloittamista. Ottamisalueelle on sijoitettava riittävä määrä korkomerkintöjä. Luvan haltijan on huolehdittava merkintöjen säilymisestä alueella koko ottamistoiminnan ajan.
  1. Luvan haltijan on ennen ottamistoiminnan aloittamista järjestettävä valvontaviranomaisen kanssa alkutarkastus ottamisalueella.
  1. Maa-ainestenotto saadaan ulottaa enintään tasoon +105,6 (N2000) kuitenkin siten, että havaitun luontaisen pohjavesipinnan yläpuolelle jätetään vähintään 1 metrin koskematon suojamaakerros.
  1. Luvan haltijan on nimettävä maa-aineksenotolle vastuuhenkilö, joka muun muassa osallistuu valvontatarkastuksille. Vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot tulee toimittaa valvontaviranomaiselle viimeistään alkutarkastuksen yhteydessä.
  1. Naapurikiinteistöihin tulee jättää vähintään 10 metrin suojaetäisyys.
  1. Ottamistoiminta on kokonaisuudessaan toteutettava siten, että siitä ei aiheudu maaperän, pintavesien tai pohjaveden pilaantumisvaaraa, terveydellistä haittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista, tavanomaista enempää pöly- tai meluhaittaa tai ympäristön pilaantumisen vaaraa. Humuspitoisten pintavesien pääsy muodostuneeseen pohjavesilammikkoon tulee estää. Alueelta ei saa johtaa pois vesiä.
     
  2. Toiminnasta aiheutuva melu ei saa lähimmässä häiriintyvässä kohteessa ylittää melutason ohjearvoja 55 dB (LAeq) eikä lähimpien loma-asuntojen pihalla 45 dB (LAeq). Valvontaviranomainen voi tarvittaessa antaa määräyksiä toiminnan aiheuttaman melun mittaamisesta sekä meluntorjunnasta.
  1. Toiminnasta aiheutuvaa pölyämistä on tarvittaessa torjuttava kastelemalla kulkuväyliä ja maa-aineksia sekä alentamalla ajonopeuksia. Pölyntorjuntaa tulee tehdä erityisesti kuivana kevät- ja kesäaikana. Valvontaviranomainen voi tarvittaessa antaa määräyksiä pölyntorjunnasta.
     
  2. Alueella on oltava helposti saatavilla riittävästi soveltuvaa imeytysainetta. Mahdolliset maahan joutuneet poltto- ja voiteluaineet on poistettava viipymättä ja ilmoitettava asiasta valvontaviranomaiselle. Poltto- tai voiteluaineilla pilaantunut maa-aines on varastoitava lukituissa, tiivispohjaisissa tiloissa ja toimitettava vastaanottajalle, jolla on lupa kyseisten jätteiden vastaanottamiseen.
     
  3. Alueella tulee olla nesteitä läpäisemätön työkoneiden tankkaus- ja säilytysalue, joka on suojattu esimerkiksi muovikalvolla ja sen päällä olevalla tiiviillä maa-aineskerroksella. Alueella ei saa käyttää vuotavia työkoneita tai laitteita, ja niiden kunto on tarkastettava säännöllisesti.

    Mikäli alueella varastoidaan polttoaineita, tulee polttoaineet säilyttää kaksoisvaipallisissa tai suoja-altaallisissa, lukituissa säiliöissä. Katetun suoja-altaan tilavuuden tulee olla vähintään 10 % suurempi kuin suoja-altaassa olevan säiliön suurimman säiliön tilavuus. Säiliöissä tulee olla ylitäytönestin ja lukittava sulkuventtiili. Säiliöiden kunto on tarkastettava ennen niiden käyttöönottamista. Voiteluöljyt ja muut kemikaalit on varastoitava lukituissa, tiivispohjaisissa tiloissa.
     
  4. Humuspitoisia pintamaita ei saa sijoittaa pohjavesipinnan alapuolelle eikä myöskään liian lähelle muodostuva pohjavesilammikkoa. Muualta tuotuja tarkastamattomia ja valvontaviranomaisen hyväksymättömiä ylijäämä- tai jätemaita ei saa tuoda ottamisalueelle.  Ottamisalueella ei saa säilyttää jätteitä tai käytöstä poistettuja esineitä tai materiaalia. Toiminnassa syntyvät jätteet on toimitettava asianmukaiset luvat omaaviin käsittelypaikkoihin. Vaaralliset jätteet, kuten jäteöljyt, käytetty imeytysmateriaali ja akut, tulee varastoida lukituissa, tiivispohjaisissa tiloissa. Jätehuollossa on noudatettava voimassa olevia Iin kunnan jätehuoltomääräyksiä.
     
  5. Maa-ainestenotto on järjestettävä siten, että ottamisalue on turvallinen alueella liikkujille maa-ainestenoton aikana ja sen päätyttyä. Ottamistoiminta on järjestävä siten, että maisemointitöitä päästään toteuttamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ottamisalueen reunat on luiskattava kaltevuuteen 1:3 tai loivemmiksi. Luiskat tulee muotoilla ympäröivän maaston luonnollisia korkeusvaihteluja mukaillen. Alueen annetaan metsittyä luontaisesti ja täydennysistutetaan tarvittaessa. 
     
  6. Niissä osissa aluetta, joissa luontaisen pohjavesipinnan yläpuolella ei ole 1 metrin suojakerrosta, tulee alueita korottaa alueelta peräisin olevalla maa-aineksella siten, että alueille muodostuu 1 metrin suojakerros. Täytöt tulee suorittaa ennen maa-ainesten ottamisen aloittamista. Pohjavesipinnan tason seurantaan tarkoitettu pohjavesilammikko tulee täyttää ottamistoiminnan jälkeen. Pohjan korotuksissa ja pohjavesilammikon täyttämisessä ei saa käyttää eloperäisiä aineksia (esim. pintamaita) eikä muualta tuotavia ylijäämämaita. Toiminnanharjoittajan tulee seurata pohjavesipinnan tasoa säännöllisesti, ja varmistaa että vähintään 1 metrin suojakerros toteutuu.
     
  7. Luvan haltijan tulee 30.6.2024 mennessä kartoittaa, onko ottamisalueen läheisyydessä sijaitsevalla kiinteistöllä käytössä talousvesikaivo ja ilmoittaa siitä valvontaviranomaiselle. Mikäli alueella on talousvesikaivo, tulee siitä mitata vedenkorkeus ja ottaa vesinäyte ennen toiminnan aloittamista. Häiriötilanteissa tulee kaivosta ottaa uusi vesinäyte, sekä mitata pinnankorkeudet. Vesinäytteistä tulee määrittää väri, sameus, happi, pH, sähkönjohtavuus, hiilidioksidi, kovuus, kemiallinen hapenkulutus CODMn, nitraatti NO3-, kloridi Cl-, sulfaatti SO42-, rauta, mangaani ja öljyhiilivedyt (C5-C40). Vesinäytteenotossa tulee käyttää akkreditoitua näytteenottajaa ja analysointi suorittaa yleisesti käytössä olevien standardien mukaisesti. Näytteenottotulokset analyysitodistuksineen tulee toimittaa valvontaviranomaiselle niiden valmistuttua. Mikäli ottamistoiminnan havaitaan vaikuttavan talousvesikaivon veden korkeuteen tai laatuun, tulee toiminnanharjoittajan muuttaa ottamistoiminta sellaiseksi, että haittavaikutukset loppuvat.
     
  8. Luvan haltijan on vuosittain tammikuun loppuun mennessä ilmoitettava valvontaviranomaiselle edellisenä vuonna otetun aineksen määrä ja laatu. Ilmoitus on tehtävä myös silloin kun ottotoimintaa ei ole ollut. Ilmoitus tulee tehdä ensisijaisesti sähköisesti Notto-rekisteriin. Lomake löytyy osoitteesta https://anon.ahtp.fi/ -kirjoittamalla hakukenttään teksti "MAL 23" ja painamalla hakupainiketta.
     
  9. Maa-ainesten ottamisen tai lupa-ajan päätyessä luvan haltijan on järjestettävä alueella lopputarkastus, johon kutsutaan valvontaviranomainen.
     
  10. Mikäli ottamistoiminnan aikana ilmenee jotain sellaista, mikä estää maa-ainesten oton hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti, luvan haltijan on viipymättä ilmoitettava asiasta valvontaviranomaiselle.
     
  11. Mikäli lupa maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipymättä ilmoitettava lupaviranomaiselle. Luvan haltija vastaa lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Mikäli luvan haltija menee konkurssiin ja pesä jatkaa ottotoimintaa, tulee siitä tehdä ilmoitus lupaviranomaiselle tai siirtää lupa 6 kk:n kuluessa konkurssin alkamisesta toiselle haltijalle. Ellei ilmoitusta tai siirtoa ole tehty, lupa raukeaa ja viranomainen teettää tarpeelliseksi katsomansa jälkihoitotyöt käyttämällä vakuutta. (MAL 13a §).

 

Päätöksen perustelut

Oulunkaaren ympäristölautakunta katsoo, että maa-ainesten ottaminen toteutettuna täydennetyn lupahakemuksen, ottamissuunnitelman ja edellä esitettyjen lupamääräysten mukaisesti täyttää maa-aineslain 6 §:ssä esitetyt edellytykset, joilla lupa on myönnettävä. Hakija on esittänyt asianmukaisen ottamissuunnitelman, eikä ottaminen tai sen järjestelyt ole ristiriidassa MAL 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Ottamisalue ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle.

 

Maa-ainestenotolle ei ole kaavallisia tai muita maankäytöllisiä esteitä.

 

Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma on ottamissuunnitelman liitteenä. Siinä on esitetty tarpeelliset tiedot toiminnassa syntyvistä kaivannaisjätteistä, niiden varastoinnista ja hyödyntämisestä.

 

Lupamääräyksissä edellytetyt velvoitteet ovat tarpeen maa-ainesten oton haitallisten vaikutusten minimoimiseksi sekä valvonnan toteuttamiseksi.

 

Päätöksen voimassaolo

 

Tämä päätös on voimassa 31.12.2033 saakka, johon mennessä kaikki ottamisaluetta koskevat jälkihoitotyöt on suoritettava.

 

Maa-ainesluvan OULYMP 15.11.2012 § 83, jonka voimassaoloaika on päättynyt 31.12.2022 ja, jonka mukaista ottamisaluetta ei ole hyväksytysti lopputarkastettu, mukaiset jälkihoitovelvoitteet siirtyvät tämän lupapäätöksen mukaisiin jälkihoitovelvoitteisiin.

 

Päätöksen täytäntöönpano

 

Maa-ainesten otto voidaan aloittaa lupapäätöksen tultua lainvoimaiseksi (MAL 21 §).

 

Sovelletut oikeusohjeet

 

Maa-aineslaki (555/1981) 3-7 §, 10-13 §, 16 a §, 19-21 §, 23 § ja 23a §. Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) 1-4 §

ja 6-9 §.

Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (190/2013) 4 §.

Oulunkaaren ympäristölautakunnan 24.2.2022 § 20 hyväksymä  ympäristönsuojelua ja maa-aineksia koskevien suoritteiden maksutaksa

Hailuodon, Iin, Kempeleen, Lumijoen, Oulun ja Pudasjärven jätehuoltomääräykset, Seudullinen jätehuoltojaosto 15.09.2022 § 11

 

Asian valmistelija Camilla Vihanta, ympäristötarkastaja p. 050 395 0366

 

 

Vakuus Oulunkaaren ympäristölautakunnan 24.2.2022 § 20 hyväksymän ympäristönsuojelua ja maa-aineksia koskevien suoritteiden maksutaksan 12.3 §:n mukaan maa-ainesten ottamisluvan hakijan on ennen ainesten ottamista annettava hyväksyttävä vakuus maa-aineslain 11 §:n nojalla määrättyjen toimenpiteiden suorittamisesta maa-aineslain 12 §:n mukaisesti. Taksan mukaan vaadittavan vakuuden määrä on ottamisalueen pinta-alan mukaan 1500 € / ha ja jokaista luvassa myönnettyä kiintokuutiota kohti 0,04 €. Vakuuden määrä lupamääräysten noudattamiseksi on:

 

   1,54 ha x 1 500 €/ha + 50 000 m³ x 0,04 €/m3 = 4 310 €

 

Vakuuden on oltava voimassa vähintään 30.9.2034 saakka. Oulunkaaren ympäristölautakunnalla on kustannustason oleellisesti muuttuessa oikeus tarkistaa vakuuden suuruus.

 

Maa-aineslupamaksu ja sen perusteet

 

Lupahakemuksen käsittelymaksu

 

Tämän maa-ainesluvan käsittelymaksu on 534,00 €.

 

Maksuissa noudatetaan Oulunkaaren ympäristölautakunnan 24.2.2022 § 20 hyväksymää ympäristönsuojelua ja maa-aineksia koskevien suoritteiden maksutaksaa, jonka mukaan käsittelymaksu on hakemuksessa esitetyn tilavuuden mukaan 10,68 € / 1000 m³, kuitenkin vähintään 400 euroa ja enintään 5 260 euroa.

 

Valvontamaksu

 

Lisäksi luvan haltijan on maksettava jälkihoitotöiden hyväksymiseen saakka voimassa olevan taksan mukainen maksu, joka luvan myöntämishetkellä on 7,74 € / 1000 m³, kuitenkin vähintään 335 euroa ja enintään 4 000 euroa.

 

Päätöksestä tiedottaminen

 

Päätös annetaan tiedoksi hallintolain 62 a §:ssä säädetyllä julkisella kuulutuksella (MAL 19 §). Tieto kuulutuksesta julkaistaan myös Iin kunnan verkkosivuilla.

 

 Ote pöytäkirjasta:

 Hakija

 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

 Oijärven paliskunta

 Pohjois-Pohjanmaan liitto

 

 

Muutoksenhaku Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus liitteenä.

 

Ympäristöjohtajan päätösesitys

 

 Ympäristölautakunta hyväksyy valmistelijan päätösesityksen.

 

 

Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.