Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 47


 

 

Nimeämispyyntö, Reino ja Hilma Räisäsen säätiö

 

KH 06.02.2024 § 47  

2745/00.04.02/2024  

 

 

Valmistelija hyvinvointipäällikkö Outi Nivakoski (puh. 040 560 9297)

 

Reino ja Hilma Räisäsen säätiö tukee ja kehittää Pudasjärven kotiseutumuseon toimintaa Pudasjärvellä sekä pitää huolta Reino ja Hilma Räisäsen hautojen ja hautamuistomerkin hoitamisesta. Säätiö on perustettu vuonna 2009. 

 

Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittu hallitus, johon kuuluu 3 - 7 jäsentä. Hallitukseen valitaan mahdollisuuksien mukaan pudasjärveläisiä henkilöitä.

 

Pudasjärven kaupungin edustajana vuodesta 2010 lähtien on toiminut Hilkka Parkkisenniemi. Hän on 9.5.2023 ilmoittanut eroavansa hallituksen jäsenyydestä. Reino ja Hilma Räisäsen säätiö pyytää Pudasjärven kaupunginhallitusta nimeämään säätiön hallitukseen kaupungin edustajan toimintakaudelle 2022 - 2024. Säätiön hallituksen toiveena on, että nimettävä henkilö pystyy tuomaan toimintaan asiantuntemusta kotiseutumuseon tilanteesta.

 

Säätiön hallitus nimeää vuosikokouksessa keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallitus kutsuu tehtävään sihteerin.  Tällä hetkellä sihteerinä toimii Pudasjärven kaupungin hyvinvointipäällikkö Outi Nivakoski.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää nimetä jäsenen Reino ja Hilma Räisäsen säätiöön toimikaudelle 2024 - 2025.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus nimesi kulttuurisuunnittelija Henna Hiltusen jäseneksi Reino ja Hilma Räisäsen säätiöön toimikaudelle 2024 - 2025.

 

 

Jakelu Reino ja Hilma Räisäsen säätiö