Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 94


 

 

Valtionavustus koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin

 

KH 26.03.2024 § 94  

2874/02.05.01.01/2024  

 

 

Valmistelija  Opetus- ja sivistysjohtaja Juha Holappa

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö avasi valtionavustushaun koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa. Avustusta on ollut haettavissa vuosille 2024-2027 enintään 145 683 000 euroa, jota maksetaan vuosittain 48,6 miljoonaa. Hakuaika päättyi 29.2.2024.

Avustus myönnetään vuosittain kolmessa samansuuruisessa erässä vuosina 2024, 2025 ja 2026. Avustukset maksetaan vuosina 2025 ja 2026 sillä ehdolla, että eduskunta myöntää tarkoitukseen määrärahat. Valtion erityisavustusta myönnetään enintään 80 % kokonaismenoista, joten omarahoitusosuus on vähintään 20 %.

 

Avustus on tarkoitettu aiemmasta poiketen haettavaksi yhdellä hakemuksella, joka kattaa koko avustuskauden 2024-2027. Hakemus kattaa sekä varhaiskasvatuksen että esi- ja perusopetuksen toiminnan.

Valtionavustus on tarkoitettu varhaiskasvatus- ja opetushenkilöstön palkkakustannuksiin. Esi- ja perusopetuksessa avustusta voidaan käyttää opettajien palkkaamiseen samanaikaisopettajiksi, ryhmien jakamiseen tai jakotunteihin ja avustajien palkkaamiseen.

Varhaiskasvatuksessa avustusta voidaan käyttää lisähenkilöstön palkkaamiseen lapsiryhmiin suhdelukujen pienentämiseksi ja lasten tuen tarpeisiin vastaamiseksi.

 

Avustusta kohdennetaan henkilöstön palkkaamiseen erityisesti niille kouluille ja päiväkodeille, jotka sijaitsevat sosioekonomisesti huono-osaisemmilla alueilla. Avustuksella vahvistetaan varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen laatua, tasoitetaan oppimiseroja, ehkäistään segregaatiota ja pienennetään lapsi- ja opetusryhmäkokoja. Avustus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen yhdenvertaisuuden, tasa-arvoisuuden ja lähikouluperiaatteen sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Lisäksi edistetään oppimista, hyvinvointia ja vuorovaikutusta sekä oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä ja riittävän varhaista tukea.

Valtionavustus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Valtionavustuksella edistetään oppimista, hyvinvointia ja lähipalveluperiaatetta sekä lapsen oikeutta välttämättömään ja riittävän varhaiseen tukeen.

 

Avustuksella tuetaan pysyvien toimintamallien, rakenteiden ja käytänteiden kehittämistä tukemalla varhaiskasvatuksen järjestäjien mahdollisuuksia palkata varhaiskasvatuksen henkilöstöä (varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksen sosionomi tai lastenhoitaja) lapsiryhmien kokoa pienentämään, varhaiskasvatuksen erityisopettajia lasten tuen tarpeisiin vastaamaan sekä avustajia lapsiryhmiin, joissa on tukea tarvitsevia lapsia.

Esi- ja perusopetuksen osalta avustus on tarkoitettu tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden ja lähikouluperiaatteen sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Valtionavustuksella edistetään oppimista, hyvinvointia ja vuorovaikutusta sekä oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä ja riittävän varhaista tukea.

Avustuksella tuetaan pysyvien toimintamallien, rakenteiden ja käytänteiden kehittämistä tukemalla opetuksen järjestäjien mahdollisuuksia palkata opettajia ja avustajia ensisijaisesti sellaisten esi- ja perusopetuksen opetusryhmien opetuksen toteuttamiseksi ja tueksi, joissa tehostetun tuen (oppilaalle on tehty perusopetuslain 16a §:n mukainen oppimissuunnitelma) tai erityisen tuen (oppilaalle tehty perusopetuslain 17 §:n mukainen kirjallinen päätös) piirissä olevan oppilaan/oppilaiden opetus järjestetään osittain tai kokonaan yleisopetuksessa tai joissa on erikoissairaanhoidon piirissä olevia oppilaita.

 

Avustuksen käyttöä ei sen sijaan voi kohdentaa toimintaan, jolla varhaiskasvatuksen ja/tai opetuksen järjestäjä korvaa jo olemassa olevaa toimintaa, esimerkiksi kohdistaisi leikkauksia tai lomautuksia tarveperustaista avustusta käyttävän ryhmän toimintaan ja korvaisi ne avustetulla toiminnalla tai käyttäisi avustusta olemassa olevan kasvatus- tai opetushenkilöstön peruspalkkakustannuksiin. Lisätunnit voidaan olemassa olevan henkilöstön osalta avustuksen käyttöön kuitenkin lukea.

 

Pudasjärven kaupungin hakemus on pykälän oheisaineistona.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus hyväksyy Pudasjärven kaupungin osallistumisen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin tarkoitetun valtionavustuksen hakuun vuosille 2024-2027.

 

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

Asiaa esitteli opetus- ja sivistysjohtaja Juha Holappa.