Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteisövaliokunta
Muistio 08.02.2023/Asianro 2


Viestinnän keinot päätöksenteossa

 

 

Keinot päätöksenteon viestinnästä

 

 

YHTV 08.02.2023 § 14  

    

 

Valmistelija Palvelusuunnittelija, viestintä ja markkinointi, Heikki Heikura, puh. 040 186 4409

 

Joulukuun kokouksessa 14.12.2022 § 86 käsittelyyn nostettiin myös yhteisövaliokunnan ohjausesitysten vaikutus kaupungin päätöksentekoon ja sen seuraaminen sekä yhteisövaliokunnan toiminnan näkyväksi tekeminen ja siitä viestiminen.

 

Jatketaan keskustelua palvelusuunnittelija Heikuran keräämien viestinnällisten esimerkkien ja ideoiden pohjalta.

 

 

Yhteisövaliokunnan ohjausesitys

 

Pudasjärven kaupungilla on yhteisöllisyysohjelma, jossa ohjeistetaan mm. kuinka kuntalaisia osallistetaan päätöksenteossa valmistelusta aina päätöksentekoon. Yhteisövaliokunta muistuttaa kuntalaisten osallistamisen tärkeydestä erityisesti valmisteluvaiheessa. Yhteisöllisyysohjelmalla toimii myös yhteisövaliokunnan taustatyökaluna.

 

Yhteisövaliokunta katsoo, että yhteisöllisyysohjelman menetelmiä käyttäen on onnistuttu kiinnittämään enemmän huomiota kaupunkilaisia osallistavaan tiedottamiseen ja mahdollistettu kaupunkilaisten vaikuttamista päätöksentekoprosesseihin.

 

Yhteisövaliokunta katsoo, että tapahtumissa esillä oleminen on koettu myös hyväksi päättäjien toimesta, mutta myös kuntalaisilta saadun palautteen osalta. Päättäjien osallistuminen tapahtumiin, mm. Pudasjärven yrittäjien järjestämät markkinat, joissa kaupunki mukana luo avointa ja keskustelevaa ilmapiiriä yhteisönä.

 

Yhteisövaliokuntaa ohjaa kehittämään viestintää ja vuorovaikutusta valmistelusta ja päätöksenteosta. Yleisesti ottaen kaupungin viestinnässä ja niiden vastuissa on kehittämisen varaa, niin palvelu- kuin päätösviestinnässä. Yhteisövaliokunta katsoo, että valmistelua ja päätöksentekoa koskeva viestintä on kaikkien toimielinten asia. Kuntalaisten aktivointi ja kiinnostuksen herättäminen on tärkeää ja tätä viestintää tulee kehittää yhteisesti kaikkien toimielinten kanssa. Esimerkiksi useissa kunnissa poimitaan asialistoilta kuntalaisia mahdollisesti kiinnostavia sekä mielenkiintoisimpia aiheita ja tehdään näistä valmiiksi tiedotteet jaettavaksi ennen päätöksentekoa ja päätöksenteon jälkeen.

 

Yksi keino tuoda yhteisövaliokunnan toimintaa esille voisi olla valiokunnan blogikirjoitukset Pudasjärven kaupungin Ramppa Kalakattaa-blogissa muutaman kerran vuodessa. Valiokuntien toiminnasta kaivataan 3-6kk välein blogikirjoitusta, jossa käsitellään valiokuntien työskentelyä. Paikallismediat poimivat näistä toisinaan juttuja lehteen.