Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.09.2022/Pykälä 304


 

 

Lohi Iijokeen -hanke/Ohjausryhmän jäsenen ja varajäsenen nimeäminen

 

KH 11.01.2022 § 5 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Janne Karhu, 040 544 3219

 

Pohjois-Pohjanmaan liitto on esittänyt Pudasjärven kaupungille osallistumispyynön Lohi Iijokeen hankeeseen 2022-2024.

 

Iijoki on arvioitu kansallisessa kalatiestrategiassa (2012) yhdeksi strategian kärkikohteista. Iijoen asemaa kärkikohteiden joukossa tukee joen oma kalanviljelyn avulla säilytetty lohikanta, patojen sijainti lyhyellä

jokijaksolla joen alajuoksulla sekä patojen yläpuolella olevat laajat vaelluskaloille soveltuvat lisääntymisalueet.

 

Iijoella on jo pitkään toimittu vaelluskalojen luonnonkierron palauttamiseksi. Vaelluskalojen palauttamista on edistetty useiden hankkeiden, tutkimuksen ja viranomaistyön avulla. Viimeisimmät asiaa edistäneet hankkeet ovat Pohjois-Pohjanmaan liiton hallinnoimat Iijoen otva -hanke, Iijoen vaelluskalakärkihanke ja Iijoen vaelluskalahanke 2020-2022. Näitä hankkeita edelsivät Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hallinnoimat Vaelluskalat palaavat Iijokeen ja Iijoen kalatiet -hankkeet.

 

Lohi Iijokeen hankkeessa mm. toteutettaisiin mittava smolttien seurantatutkimus Haapakosken ja Pahkakosken alueilla, seurattaisiin smoltteja Haapakoskella, koekäytettäisiin ja modifioitaisiin smolttien

alasvaellusväylää, ylisiirrettäisiin niin nousukaloja kuin smoltteja, istutettaisiin pienpoikasia, tuotettaisiin Iijokea esittelevä video ja perustettaisiin Iijoki-aiheinen nettisivusto.

 

Valtiolle esitettettävä osuus 355 000€ on sidottu Iijoen vaelluskalahankkeisiin, joten mikäli alueelta saadaan myönteiset rahoituspäätökset ja muiden toteuttajaosapuolten sitoumukset, voidaan Lohi Iijokeen -hanke käynnistää.

 

Hankkeen muina rahoittajina toimivat PVO-Vesivoima Oy, Ii, Oulu, Taivalkoski, Kuusamo, Iijoen kalatalousalue.

Toteutuksesta vastaa Pohjois-Pohjanmaan liitto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Metsähallitus ja Luonnonvarakeskus.

 

Hankkeen kokonaiskustannus on yhteensä 818 000€ aikavälillä 2022-2024.

Pudasjärven kaupungin rahoitusosuus on esityksen mukaan 10 000€ vuodessa 2023-2024, yhteensä 20 000€.

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää, että Pudasjärven kaupunki osallistuu Lohi Iijokeen -hankkeeseen 2022-2024, mikäli muut osapuolet tekevät myönteisen päätöksen hankkeeseen osallistumisesta ja rahoituksesta.

Kaupunginhallitus päättää, että rahoitusosuuden vaatima määräraha 10 000€/a varataan hallintotoiminnan toiminta-alueen henkilöstö- ja tukipalveluiden osallisuushankkeet kustannuspaikalle, talousarviovuosien 2023 ja 2024 budjettiin.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

 

 --

Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Janne Karhu esitteli asiaa kokouksessa. Kiinteistöpäällikkö Perttu Granlund oli paikalla esittelyn ajan.

 

 

KH 27.09.2022 § 304  

60/00.01.04/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Seija Turpeinen, puh. 0400 949 620

 

Pohjois-Pohjanmaan liitto on käynnistänyt yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa 1.9.2022 Lohi Iijokeen -hankkeen. Pohjois-Pohjanmaan liitto on saanut hankkeelle myönteisen rahoituspäätöksen Lapin Ely-keskukselta 21.4.2022 ja Luonnonvarakeskuksen rahoitus on myönnetty suoraan maa- ja metsätalousministeriöstä.

 

Hankkeen toimenpiteet ovat: smolttien seuranta (Haapakoski-Pahkakoski, LUKE), smolttien seuranta (Haapakoski), smolttien alasvaellusväylän koekäyttö ja kehittäminen, smolttien ja nousukalojen ylisiirrot,

pienpoikasten istutusohjelma, Iijoki-aiheisen videon tuottaminen ja nettisivuston perustaminen.

 

Hankkeen toteuttajat ovat: PVO-Vesivoima Oy, Lapin ELY-keskus, maa- ja metsätalousministeriö, Ii, Oulu, Pudasjärvi, Taivalkoski, Kuusamo, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Iijoen kalatalousalue, Metsähallitus, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus sekä Luonnonvarakeskus. Hanketta hallinnoivat Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Luonnonvarakeskus. Hankkeen kokonaisbudjetti on 818 000 euroa (PPL 620 000 e, LUKE 198 000 e). Hankeen tototeutusaika on 1.9.2022-31.8.2024.

 

Hanke on saanut rahoitusta maa- ja metsätalousministeriön NOUSU-ohjelmasta. Ohjelmalla parannetaan vaelluskalojen elinolosuhteita ja pyritään palauttamaan vaelluskalakantojen luontaista lisääntymistä Suomen virtavesissä.

Pohjois-Pohjanmaan liitossa hankkeen projektipäällikkönä toimii Mirko Laakkonen 1.9.2022 alkaen. Luonnonvarakeskuksen osuudessa projektipäällikkönä toimii Riina Huusko.

 

Hankkeen ohjausryhmään pyydetään nimeämään jäsen ja varajäsen.

 

Vastauksen ohjausryhmän jäsenen ja varajäsenen nimeämisestä pyydetään toimittamaan sähköpostitse osoitteella mirko.laakkonen(at)pohjois-pohjanmaa.fi.

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus nimeää Lohi Iijokeen -hankkeen ohjausryhmään jäsenen ja varajäsenen.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus nimesi Lohi Iijoki -hankkeen ohjausryhmän jäseneksi Olga Oinas-Panuman ja varajäseneksi Marja Lanton.