Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.11.2022/Pykälä 364


Liite3 Henkilöstön siirtosopimus_PPHVA_ Pudasjärven kaupunki

 

 

Hyvinvointialueuudistus - yhteistoimintakäsittely: Henkilöstön siirtosiirtosopimus

 

KH 15.02.2022 § 62 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki, puh. 040 190 3056

 

Pohjois-Pohjanmaan sote-uudistuksen HR-valmistelu tekee selvitystä hyvinvointialueelle siirtyvästä, kunnissa ja kuntayhtymissä liikkeen luovutuksen piiriin kuuluvasta, henkilöstöstä.

 

Selvityksessä kerättävän tiedon perusteella ei tehdä henkilöstön siirtymiseen liittyviä sitovia päätöksiä, vaan luodaan edellytyksiä henkilöstön siirtymiselle hyvinvointialueelle. Kerättävien tietojen perusteella siirtyvästä henkilöstöstä annetaan selvitys 1.3.2022 aloittavalle hyvinvointialueen aluevaltuustolle.

 

Voimaanpanolain (Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta) 13 §:ssä säädetään hyvinvointialueiden toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelussa tarvittavien välttämättömien tietojen saamisesta. Lain nojalla hyvinvointialueille siirtyvästä henkilöstöstä kerätään tiedot, joita tarvitaan muun muassa hyvinvointialueen talous- ja henkilöstösuunnittelua varten.

 

Sote-uudistukseen liittyvä henkilöstön siirto kunnalta hyvinvointialueelle edellyttää, että sekä luovuttaja, väliaikaishallinto ja luovutuksensaaja käyvät yt-lain 4 ja 11 §:ien mukaiset yhteistoimintamenettelyt. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen luovuttaja eli kuntatyönantaja käy itsenäisesti yhteistoimintamenettelyt.

 

  • Pudasjärven kaupungilla yhteistoimintamenettelyä koskeva henkilöstö on työllisyyspalveluissa, henkilöstö- ja tukipalveluissa palveluissa ja ruokapalveluissa.
  • Henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely on ollut paikallisneuvotteluna 18.-19.11.2021, henkilöstötoimikunnassa 19.11.2021 § 59 sekä kaupunginhallituksessa 30.11.2021 § 391. Tietojen luovuttaminen HR-valmisteluun koski 13 työntekijää. Pohjois-Pohjanmaan sote-uudistuksen HR-valmisteluulle tiedot on luovutettu 8.12.2021 (aluperäistä aikataulua oli siirretty myöhemmäksi).

 

 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-valmistelussa on laadittu henkilöstönsiirtosuunnitelmaluonnos ja -siirtosopimusluonnos henkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueen palvelukseen. Luonnokset on toimitettu Pudasjärven kaupungin kirjaamoon 27.01.2021 toimenpiteitä varten kunnissa.

 

Henkilöstönsiirtosuunnitelma ja -siirtosopimusluonnos tulee käsitellä henkilöstöä luovuttavien organisaatioiden edustuksellisessa yhteistoimintaelimissä viimeistään 28.2. mennessä eli ennen kuin aluevaltuusto käsittelee asiakirjat.

 

Henkilöstön siirtosuunnitelma on suunnitelma, joka päivittyy hyvinvointialuevalmistelun edetessä. Päivittyvä asiakirja käsitellään luovuttajien ja luovutuksensaajan edustuksellisissa yhteistoimintaelimissä. Suunnitelmaluonnos käsitellään hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksessa maaliskuussa 2022.

 

Luovuttaja, väliaikaishallinto ja luovutuksensaaja käyvät jokainen yt-lain 4 ja 11 §: ien mukaiset liikkeen luovutusta koskevat yhteistoimintamenettelyt. Varsinaista liikkeen luovutusta koskevat yhteistoimintamenettelyt tulisi aloittaa viimeistään syksyllä 2022.

 

Henkilöstöstä kerättyjä alustavia tietoja täydennetään ja päivitetään vuoden 2022 aikana tehtävillä tietopyynnöillä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-valmistelun toimesta.

 

 

 

 

 

Paikallisneuvottelussa, Jyty ja JHL, 02.02.2022 hyväksyttiin yksimielisesti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-valmistelussa laaditut henkilöstönsiirtosuunnitelmaluonnos ja -siirtosopimusluonnos henkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueen palvelukseen. Henkilöstönsiirtosuunnitelma-luonnosta ja -siirtosopimusluonnosta käsittelevä yhteistoimintakäsittelyn pöytäkirja, päivätty 2.2.2022 on oheismateriaalina. Pöytäkirja on salassa pidettäviä perusteena Julkisuuslaki 24 § 18 mom.

 

Henkilöstötoimikunta käy läpi paikallisneuvottelun tuloksen sekä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-valmistelussa laaditut henkilöstönsiirtosuunnitelmaluonnoksen ja -siirtosopimusluonnoksen henkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueen palvelukseen kokouksessaan 15.2.2022 yt-lain mukaisesti. Kaupunginhallitukselle toimitetaan henkilöstötoimikunnan päätöksestä tarkastettu pöytäkirjaote kokoukseen.

 

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus hyväksyy yt-lain mukaisen käsittelyn henkilöstösiirtosuunnitelmaluonnoksen ja -siirtosopimuksen osalta.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

 

 

HLÖT 02.11.2022 § 62 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki puh. 040 190 3056

 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-valmistelussa on laadittu henkilöstönsiirtosuunnitelmaluonnos ja -siirtosopimusluonnos henkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueen palvelukseen. Luonnokset on toimitettu Pudasjärven kaupungin kirjaamoon 27.01.2021 toimenpiteitä varten kunnissa. Henkilöstönsiirtosuunnitelma ja -siirtosopimusluonnosta on käsitelty Pudasjärven kaupungilla yhteistoimintamenettelyssä 2.2.2022 palkansaajajärjestöjen kanssa ja henkilöstötoimikunnassa 15.2.2022 sekä kaupunginhallituksessa 15.2.2022 §62.

 

Henkilöstönsiirtosuunnitelma on suunnitelma, joka päivittyy hyvinvointialuevalmistelun edetessä. Päivittyvä asiakirja käsitellään luovuttajien ja luovutuksensaajan edustuksellisissa yhteistoimintaelimissä.

Luovuttaja, väliaikaishallinto ja luovutuksensaaja käyvät jokainen yt-lain 4 ja 11 §: ien mukaiset liikkeen luovutusta koskevat yhteistoimintamenettelyt.

 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-valmistelusta on lähetetty lopullinen versio henkilöstön siirtosopimuksesta, otsikolla; Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön siirtosopimuksen käsittely henkilöstöä luovuttavassa organisaatiossa, määräaika 16.11.2022. Siirtosopimus on toimitettu Pudasjärven kaupungin kirjaamoon 30.9.2022 toimenpiteitä varten kunnissa.

 

Sopimus tulee käsitellä liitteineen henkilöstöä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle luovuttavien organisaatioiden päätöksentekoelimissä kunkin organisaation hallintosäännön mukaisesti.

Käsitelty ja luovuttavan organisaation osalta allekirjoitettu siirtosopimus ja sen liitteeksi tuleva henkilölistaus tulee palauttaa turvapostilla hyvinvointialueen kirjaamoon (hyvinvointialue.kirjaamo@ppshp.fi) viimeistään 16.11.2022. Sopimuksen liitteeksi tulevassa siirtyvän henkilöstön listauksessa tulee olla tiedot: luovuttava organisaatio sekä siirtyvä henkilöstö yksilöidysti tiedoilla siirtyvän henkilön nimi, syntymäaika ja tehtävänimike.

 

Paikallisneuvottelussa, Jyty ja JUKO, 10.10.2022 hyväksyttiin yksimielisesti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-valmistelussa laadittu henkilöstönsiirtosopimus ja liitteksi tuleva henkilöstön listaus, jotka siirtyvät hyvinvointialueen palvelukseen. Siirtosopimus koskee neljää Pudasjärven kaupungin työntekijää kuntouttavasta työtoiminnasta. Yhteistoimintakäsittelyn pöytäkirja ja liitteksi tuleva henkilöstön listaus, päivätty 18.10.2022, on oheismateriaalina. Pöytäkirja ja henkilöstönsiirtosopimukseen liitteeksi tuleva henkilöstön listaus ovat salassa pidettäviä perusteena Julkisuuslaki 24 § 18 mom.

 

Siirtyvälle henkilöstölle on pidetty muutosvalmennuksen työpaja 20.10.2022 ulkopuolisen yrityksen toimesta (Valmennustalo Virta Oy). Työpajassa työnantajan edustajana oli mukana työllisyyspäällikkö Irina Hallikainen.

 

 

Henkilöstötoimikunta käy yt-lain mukaisesti läpi paikallisneuvottelun tuloksen sekä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-valmistelussa laaditun henkilöstön siirtosopimuksen sekä liitteksi tulevan henkilöstön listauksen työntekijöistä, jotka siirtyvät hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023. Henkilöstön siirtosopimus liitteenä.

 

Tämä pykälä tarkistetaan kokouksessa, koska asia siirretään kaupunginhallituksen kokoukseen 8.11.2022 päätöksentekoa varten.

 

 

 

 

Puheenjohtajan esitys Yhteistoimintamenettelyn mukaisesti käydään läpi hyvinvointialueuudistuksen liittyvät henkilöstönsiirtosopimus ja liitteeksi tuleva henkilöstön listaus sekä siihen liittyvän paikallisneuvottelun 10.10.2022 neuvottelutulos. Saatetaan kaupunginhallitukselle tiedoksi, että henkilöstötoimikunta on käsitellyt asian yt-lain mukaisesti.

 

 

Päätös Yhteistoimintamenettelyn mukaisesti käytiin läpi hyvinvointialueuudistuksen liittyvät henkilöstönsiirtosopimus ja liitteeksi tuleva henkilöstön listaus sekä siihen liittyvän paikallisneuvottelun 10.10.2022 neuvottelutulos. Saatetaan kaupunginhallitukselle tiedoksi, että henkilöstötoimikunta on käsitellyt asian yt-lain mukaisesti.
___________________________________________________________


Pöytäkirja on tarkastettu tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

KH 08.11.2022 § 364  

404/01.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki, puh. 040 190 3056

 

 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-valmistelusta on lähetetty lopullinen versio henkilöstön siirtosopimuksesta, otsikolla; Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön siirtosopimuksen käsittely henkilöstöä luovuttavassa organisaatiossa, määräaika 16.11.2022. Siirtosopimus on toimitettu Pudasjärven kaupungin kirjaamoon 30.9.2022 toimenpiteitä varten kunnissa.

 

Sopimus tulee käsitellä liitteineen henkilöstöä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle luovuttavien organisaatioiden päätöksentekoelimissä kunkin organisaation hallintosäännön mukaisesti.

Käsitelty ja luovuttavan organisaation osalta allekirjoitettu siirtosopimus ja sen liitteeksi tuleva henkilölistaus tulee palauttaa turvapostilla hyvinvointialueen kirjaamoon (hyvinvointialue.kirjaamo@ppshp.fi) viimeistään 16.11.2022. Sopimuksen liitteeksi tulevassa siirtyvän henkilöstön listauksessa tulee olla tiedot: luovuttava organisaatio sekä siirtyvä henkilöstö yksilöidysti tiedoilla siirtyvän henkilön nimi, syntymäaika ja tehtävänimike.

 

Paikallisneuvottelussa, Jyty ja JUKO, 10.10.2022 hyväksyttiin yksimielisesti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-valmistelussa laadittu henkilöstönsiirtosopimus ja liitteksi tuleva henkilöstön listaus, jotka siirtyvät hyvinvointialueen palvelukseen. Siirtosopimus koskee neljää Pudasjärven kaupungin työntekijää kuntouttavasta työtoiminnasta. Yhteistoimintakäsittelyn pöytäkirja ja liitteksi tuleva henkilöstön listaus, päivätty 18.10.2022, on oheismateriaalina. Pöytäkirja ja henkilöstön siirtosopimukseen liitteeksi tuleva henkilöstön listaus ovat salassa pidettäviä perusteena Julkisuuslaki 24 § 18 mom.

 

Siirtyvälle henkilöstölle on pidetty muutosvalmennuksen työpaja 20.10.2022 ulkopuolisen yrityksen toimesta (Valmennustalo Virta Oy). Työpajassa työnantajan edustajana oli mukana työllisyyspäällikkö Irina Hallikainen.

 

Henkilöstötoimikunta on käynyt 2.11.2022 § 62 yt-lain mukaisesti läpi paikallisneuvottelun tuloksen sekä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-valmistelussa laaditun henkilöstön siirtosopimuksen sekä liitteksi tulevan henkilöstön listauksen työntekijöistä, jotka siirtyvät hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023. Henkilöstön siirtosopimus liitteenä 3.

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää
1) Hyväksyä henkilöstön siirtosopimuksen ja sopimuksen liitteeksi tulevan henkilöstölistauksen. Listauksessa olevat henkilöt siirtyvät Pudasjärven kaupungilta liikkeenluovutuksena hyvinvointialueelle 1.1.2023.
2) Valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan henkilöstön siirtosopimuksen liitteineen Pudasjärven kaupungin puolesta.
3) Henkilöstöpäällikkö toimittaa käsitellyn ja luovuttavan organisaation osalta allekirjoitetun siirtosopimuksen ja sen liitteeksi tuleva henkilölistauksen turvapostilla hyvinvointialueen kirjaamoon.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.


--
Merkitään pöytäkirjaan, että Anni-Inkeri Törmänen ilmoitti esteellisyytensä hallintolain 28 §:n yhteisöjäävi perusteella (Aluehallituksen varajäsen) ja hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki esitteli asiaa kokouksessa.