Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.12.2022/Pykälä 402


 

 

Kulttuuristipendi 2022

 

KH 01.12.2022 § 402  

1363/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Outi Nivakoski p. 040 5609297

 

Pudasjärven kaupunki on myöntänyt vuodesta 1988 lähtien kulttuuristipendin paikkakuntamme kulttuurin parissa toimiville ja sitä edistäville tahoille. Stipendin saajina on ollut sekä henkilöitä, yhteisöjä että yhdistyksiä. Vuodesta 2013 lähtien kulttuuristipendin saajan on päättänyt kaupunginhallitus, ja stipendi on perinteisesti luovutettu kaupungin ja seurakunnan itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.

 

Koronapandemia on mullistanut elämäämme viime vuosina. Pandemian jälkeen olemme kohdanneet uusia kriisejä; Ukrainan sota, energiakriisi ja elinkustannusten nousu aiheuttavat epävarmuutta ja huolta ihmisissä. Olemme jo pitkään olleet tilanteessa, jossa tuttu ja turvallinen arki on ollut jatkuvassa muutoksessa.

 

Viestintä ja tiedottaminen muutosten ja epävarmojen aikojen yhteydessä on yksi keino lieventää negatiivisia vaikutuksia ja edistää ihmisten hyvinvointia arjessa. Valtakunnallisen median aihevalikoimassa voimakkaasti esille nousevat kansallisiin ja kansainvälisiin kriiseihin liittyvät uutiset. Näinä aikoina on tärkeää nostaa esille myös arkielämän jatkuvuudesta ja pysyvyydestä kertovia aiheita sekä paikallisia positiivisia uutisia, ilonaiheita ja esimerkkejä osallisuudesta ja yhteisöllisestä toiminnasta.

 

Kulttuurin edistäminen ja siihen liittyvien aiheiden esillä pitäminen tässä ajassa on tärkeää. Kulttuuri vahvistaa ihmisten kykyä selviytyä kohtaamistaan haasteista. Kulttuuri ja taide rikastuttavat elämää ja vaikuttavat positiivisesti niin psyykkiseen kuin fyysiseenkin terveyteen.

 

Paikallislehtien merkitys omaan elinympäristöön liittyvän tiedon välittäjänä ja kotiseudun elinvoimaisuuden ylläpitäjänä on tärkeä. Parhaimmillaan paikallisiin uutisiin ja ilmiöihin paneutuva lehti vahvistaa identiteettiä ja kotiseuturakkautta sekä ylläpitää yhteisöllisyyttä. Paikallisen identiteetin vahvistaminen edistää ihmisten sitoutumista ympäröivään yhteisöön ja arvoihin.

 

Vuoden 2022 kulttuuristipendi esitetään annettavaksi Pudasjärveläinen-lehdelle. Lehti on toiminnallaan pitänyt aktiivisesti esillä Pudasjärven kulttuuritoiminnan kirjoa. Lehden toimitus tarttuu valppaasti paikallisiin kulttuuri-ilmiöihin ja nostaa esille ajankohtaisia tapahtumia ja henkilöitä. Pudasjärveläinen-lehden sisältö houkuttelee ja kannustaa ihmisiä kulttuurin pariin.

 

Lehden sivuilla pääsevät ääneen myös muut paikalliset toimijat omien kirjoitustensa kautta. Pudasjärven kulttuurielämä kumpuaa vahvasti asukkaistamme ja täällä toimivista yhdistyksistä. Pudasjärveläinen-lehden kautta ihmiset saavat laaja-alaisen katsauksen eri yhdistystoimijoidemme merkitykselliseen paikallistoimintaan ja omaleimaiseen kyläkulttuuriin.

 

Pudasjärveläinen-lehti voidaan siis nähdä yhteiskunnallisesti vaikuttavana toimijana, joka lisää kuntalaisten hyvinvointia edistämällä paikallista kulttuuritoimintaa. Pudasjärveläinen-lehti pitää yllä lukijoidensa sidettä paikkakuntaamme, ja edistää ihmisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Lukijakuntana on niin Pudasjärven asukkaat kuin täällä matkailevat ja muuten vierailevat ihmiset.

 

Pudasjärven toinen paikallislehti, Iijokiseutu, on saanut Pudasjärven kaupungin kulttuuristipendin vuonna 1999 kulttuurin huomioimisen ansioista paikallislehdessä.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää
1) myöntää vuoden 2022 kulttuuristipendin, arvoltaan 500,00 euroa, Pudasjärveläinen-lehdelle.
2) että kulttuuristipendi luovutetaan Pudasjärven kaupungin ja seurakunnan itsenäisyysjuhlassa 6.12.2022.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.