Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 90


 

 

Sidonnaisuusilmoitukset 2022

 

TARKAS 13.10.2022 § 216 

 

 

 

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava sidonnaisuuksistaan tarkastuslautakunnalle, joka saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Ilmoitukset julkaistaan yleisessä tietoverkossa.

 

Pudasjärven kaupungin tarkastuslautakunta päätti kokouksessaan 7.10.2017 § 71, että sidonnaisuusilmoitukset pyydetään esittelijöiltä, kaupunginhallituksen sekä viranomaislautakunnan jäseniltä ja varajäseniltä sekä toimielinten puheenjohtajistoilta. Lisäksi tarkastuslautakunta suosittaa muita luottamushenkilöitä tekemään sidonnaisuusilmoituksen.

 

Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset. Ilmoitus tehdään myös siinä tapauksessa, että ilmoitettavaa ei ole.

 

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset
valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 

Tarkastuslautakunnalle ilmoituksen 6.10.2022 mennessä on jättänyt 48 luottamushenkilöä ja viranhaltijaa 58 ilmoitusvelvollisesta. Puuttuvia tai puutteellisia ilmoituksia on pyydetty 6.10.2022.

 

 Sidonnaisuusilmoitukset on luettavissa kaupungin verkkosivulla

 

 

Puheenjohtajan esitys Tarkastuslautakunta päättää saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuuston tietoon.

 

 

Päätös Lautakunta päätti tarkastaa pyydetyt sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne valtuuston tietoon.

 

 

VALT 15.12.2022 § 90  

1210/00.01.01.01/2022  

 

 

Tarkastuslautakunnan esitys

 

 Valtuusto merkitsee sidonnaisuusilmoitukset 2022 tietoonsa saatetuksi. Sidonnaisuusilmoitusket ovat luettavissa kaupungin www-sivuilla https://www.pudasjarvi.fi/paatoksenteko/sidonnaisuudet/

 

 

Päätös Valtuusto hyväksyi asian yksimielisesti.