Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 160


Virkaluettelo Pudasjärven kaupunki

 

 

Pudasjärven kaupungin virkaluettelo kelpoisuusvaatimuksineen

 

KH 25.04.2023 § 160  

1774/01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki, puh. 040 190 3056

 

Hallintosäännön 36 § mukaan kaupunginhallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.

 

Hallintosäännön 37 § mukaan virkasuhteen muuttaminen työsuhteeksi

päättää kaupunginhallitus.

Hallintosäännön 38 § mukaan kaupunginjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto. Muiden virkojen kelpoisuusvaatimuksista päätetään virkaa perustettaessa. Kun kelpoisuusvaatimuksia ei ole säädetty lailla tai asetuksella, kunnan toimivaltainen viranomainen harkitsee viran tarkoituksenmukaiset kelpoisuusvaatimukset virkaa perustettaessa tai erillisellä päätöksellä.

Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa (virkaluettelo).

 

Virkojen täyttämisen osalta noudatetaan, mitä on määrätty hallintosäännössä.

 

 

Muutokset

 

Uusien virkojen perustaminen

 

Uusien virkojen perustamisessa noudateen kaupungin hallintosääntöä 36 §.

 

Esitetyissä uusissa viroissa tehdään yksityiseen henkilöön oikeuksiin, valvollisuuksiina ja etuihin koskevaa päätöksentekoon liittyviä tehtäviä, joihin ei saa hakea muutosta valittamalla. Uudet virat tulisi perustaa seuraavasti:

 

edunvalvontasihteeri

monikultuurisen työn koordinaattori

kotouttamisohjaaja

kotouttamisohjaaja

 

Kuntalain 87 § mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka.

 

Perinteisesti julkinen valta voidaan määritellä niin, että se on sopimukseen perustumatonta, yksipuolista määräämistä yksityisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. Sitä käytetään määrämuotoisessa päätöksenteossa ja tosiasiallisesti esimerkiksi pakkokeinoilla, joissa kajotaan konkreettisesti henkilökohtaiseen vapauteen. Julkisen vallan käytölle onkin ominaista se, että siihen velvoitetulla on paitsi oikeus julkisen vallan käyttämiseen myös velvollisuus ryhtyä julkisen vallan käyttöä sisältävään toimeen. Esimerkiksi vaikuttaa yksityisen henkilön etuihin liittyviin ratkaisuihin.

 

Perustuslain 124 §:n mukaan julkista hallintotehtävää ei voi antaa muulle kuin viranomaiselle, jollei lailla niin erikseen säädetä. Merkittävää julkisen vallan käyttöä ei voi siirtää lainkaan muulle kuin viranomaiselle. Julkisella hallintotehtävällä viitataan perustuslain perusteluiden (HE 1/1998) mukaan hallinnollisten tehtävien kokonaisuuteen, johon kuuluu esimerkiksi lakien toimeenpanoon sekä yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen oikeuksia, velvollisuuksia ja etuja koskevaan päätöksentekoon liittyviä tehtäviä. Valtiosääntöoikeudellisen virkamieshallintoperiaatteen mukaan julkista valtaa voivat Suomessa käyttää vain viranomaiset ja viranomaisten nimissä vain laillisesti virkoihinsa nimitetyt virkamiehet.

 

Monikulttuurisiin palveluihin on tullut lisäksi uudistetun lainsäädännön kautta viranomaistehtäviksi luokiteltavia tehtäviä. Laki kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta, voimaantulo 1.1.2023. Hallituksen esitys HE 84/2022 vp:

 

Kotoutumislaissa säädetään työ- ja elinkeinotoimiston ja kunnan tehtäviä muun muassa ohjauksesta ja neuvonnasta (8 §), alkukartoituksesta (9?10 §), kotoutumissuunnitelmasta (11?19 §) sekä kotoutumiskoulutukseen ohjaamisesta (21 §). Valmistelun aikana on arvioitu, että alkukartoituksessa, kotoutumissuunnitelmassa ja kotoutumiskoulutukseen tai muihin kotoutumissuunnitelman mukaisiin palveluihin ohjaamisessa kyseessä on julkisen vallankäytöstä, jolla on liittymiä yksilön oikeuksiin, velvollisuuksiin ja etuuksiin. Täten näitä tehtäviä kunta tai TE-toimisto ei voisi ulkoistaa kolmannelle osapuolelle ja näitä tekemässä tulee kunnassa olla virkavastuullinen kunnan virkailija. Muutoksenhausta säädetään kotoutumislain 10 luvussa. Lain 83 §:n mukaan kotoutumissuunnitelmasta tehtyyn päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

 

 

Virat, joissa ei käytetä julkista valtaa

 

Kuntalain 89 § mukaan virkasuhteet, joissa ei käytetä julkista valtaa, mutta joiden muut tehtävät säilyvät, voidaan muuttaa työsuhteiseksi.

 

Virkasuhteet, joissa ei käytetä julkista valtaa ja jotka voidaan muuttaa työsopimussuhteiseksi ovat seuraavat;

 

tekninen sihteeri

eläinlääkärin avustaja

kirjastovirkailija

kirjastovirkailija

lastenhoitaja

 

Virkanimikemuutokset

 

Virkaluettelon hyväksymisen yhteydessä esitetään virkanimikemuutoksia nimikkeiden yhdenmukaistamiseksi. Nimikemuutokset on kuvattu virkaluettelossa. Virkanimikemuutokset eivät aiheuta muutoksia viranhaltijoiden tehtävänkuviin.

 

Avoimet virat

 

Avoimeksi jäävien virkojen osalta noudatetaan, mitä on määrätty hallintosäännössä.

 

Kirjastonjohtajan virka tulee lakkauttaa,  koska tehtävää hoidetaan osana hyvinvointipäällikön tehtävää.

 

Liitteenä kuvatut muutokset, jotka koskevat edellä mainittuja virkoja.

 

Liitteenä on Pudasjärven kaupungin virkaluettelo (päivätty 18.4.2023), jossa on todettu virkojen kelpoisuusvaatimukset ja virkanimikkeet. Luettelossa olevissa viroissa käytetään julkista valtaa hallintosäännössä määrätyillä toimivaltuuksilla.

 

Virkaluettelossa mainitsemattomat kaupungilla olevat avoimet virat tulee todeta lakkautetuiksi. Kuntalain 88 § mukaan avoimena oleva virka, jossa ei käytetä julkista valtaa, tulee lakkauttaa.

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää
1) perustaa uudet virat esitetyn mukaisesti.
2) muuttaa virat, joissa ei käytetä julkista valtaa, työsopimussuhteisiksi esitetyn mukaisesti ja lakkauttaa virat.
3) lakkauttaa kirjastonjohtajan viran.
4) hyväksyä liitteenä olevan virkaluettelon.
5) hyväksyä virkaluettelossa esitetyt virkanimikemuutokset.
6) hyväksyä virkaluettelossa esitetyt kelpoisuusvaatimukset.
7) että virkaluettelossa mainitsemattomat kaupungilla olevat avoimet virat todetaan lakkautetuiksi.
8) että jatkossa perustetut virat lisätään virkaluetteloon ja lakkautetut virat poistetaan virkaluettelosta.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti
1) perustaa uudet virat esitetyn mukaisesti.
2) muuttaa virat, joissa ei käytetä julkista valtaa, työsopimussuhteisiksi esitetyn mukaisesti ja lakkauttaa virat.
3) lakkauttaa kirjastonjohtajan viran.
4) hyväksyä liitteenä 2 olevan virkaluettelon.
5) hyväksyä virkaluettelossa esitetyt virkanimikemuutokset.
6) hyväksyä virkaluettelossa esitetyt kelpoisuusvaatimukset.
7) että virkaluettelossa mainitsemattomat kaupungilla olevat avoimet virat todetaan lakkautetuiksi.
8) että jatkossa perustetut virat lisätään virkaluetteloon ja lakkautetut virat poistetaan virkaluettelosta.


Asiaa esitteli henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki.

 

 

Jakelu toiminta-aluejohtajat