Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.03.2024/Pykälä 82


 

 

Tilinpäätös vuodelta 2023/ alustava käsittely

 

KH 12.03.2024 § 82  

2847/02.06.01/2024  

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Tomi Timonen, puh. 050 454 8230

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilinpäätös tilikautta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava tilinpäätös kunnanvaltuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi joulukuussa 2022 talousarvion ja -suunnitelman tuleville vuosille. Vuoden 2023 talousarvion ennakoitiin vielä tuolloin muodostuvan noin viisi miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Tämän jälkeen talouden suunnanmuutos on ollut ennen näkemättömän raju. Vuoden 2023 aikana tiedostettiin muuttunut tilanne hyvin ja suunniteltiin ja osin toteutettiin merkittäviä sopeutustoimia sekä käytiin myös laajat yhteistoimintamenettelyt henkilöstön kanssa talouden säästöjen löytämiseksi ja niistä päättämiseksi vuoden 2024 talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Joulukuussa 2023 lisäksi tiedossa oli, että jo valmistellut toimet eivät tule riittämään talouden tasapainoon saattamiseen, vaan tasapainotustyötä on jatkettava.
 

Valtuusto teki vuoden 2023 aikana ennen joulukuuta seuraavat talousarviomuutokset:

- lisämäärärahat ja muutokset (VALT 20.4.2023 § 19)

- talouden sopeutusohjelman muuttaminen (VALT 22.5.2023 § 28)

- kehittämisrahastoon liittyvät muutokset ja lisämäärärahat (VALT

12.6.2023 § 41-42, VALT 18.9.2023 § 55-56 ja VALT 13.11.2023 § 64)
 

Lisäksi merkittävinä talouteen vaikuttavina muutoksina valtuusto päätti joulukuun kokouksessa muuttaa talousarviota (VALT 18.12.2023 § 77) 1) poistamalla Oulunkaaren kuntayhtymän purusta johtuvan satunnaisen

tuoton 2 221 121 € ja satunnaisen kulun 38 907 € sekä lisäämällä Oulunkaaren kuntayhtymän purusta johtuvan purkutappion

(satunnainen kulu) 187 708 € ja vuoden 2022 sotekulut 260 090 €;

2) lisäämällä hyvinvointi- ja sivistystoiminnan määrärahoja 1 075 000 €;

3) lisäämällä teknisen ja ympäristötöiminnan määrärahoja 430 000 €


Kaikkien muutosten jälkeen v. 2023 talousarvion alijäämäksi tuli -3 642 525 €.

Tämä myös pitkälti toteutui. Tilinpäätöksen tuloslaskelman tilikauden alijäämäksi on tämänhetkisen valmistelutilanteen mukaan muodostumassa -3 662 000 €. Tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen kaupungin taseeseen kertynyt nykyinen ylijäämä (n. +2,7 milj €) muuttuu siis vajaan miljoonan euron suuruiseksi kertyneeksi alijäämäksi.

Kuntalain 110 §:n mukaan kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.



 

Näyttöleike

 

Kaupunginhallitukselle esitellään tilinpäätöksen valmistelutilannetta.

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus merkitsee valmistelutilanteen tiedoksi.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus merkitsi valmistelutilanteen tiedoksi.


Olga Oinas-Panuma saapui kokoukseen klo 16.44 asian käsittelyn aikana.