Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.03.2024/Pykälä 81



 

 

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle koskien valitusta kaupunginhallituksen päätöksestä KH 7.11.2023 § 387 Henkilöstömajan käyttötarkoituksen muuttaminen Syötteen ryhmäpäiväkodiksi

 

HLÖT 31.10.2023 § 47 

 

Henkilöstömajan käyttötarkoituksen muuttaminen Syötteen ryhmäpäiväkodiksi

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki puh. 040 190 3056, tekninen johtaja Janne Karhu puh. 040 544 3219 ja hallintojohtaja Henri Pätsi puh. 040 159 5715

 

Nykyisessä kiinteistössä, jossa ryhmäpäiväkoti toimii, on havaittu sisäilmaongelma. Syötteen alueelta on etsitty ryhmäpäiväkodille soveltuvia korvaavia tiloja huhtikuusta 2023 lähtien. 

 

Tilakartoituksessa on ollut kaksi omakotitaloa, joista toinen ei ollut tilojen puolesta soveltuva ja toisessa myyjä ei ollut valmis asettamaan taloa vuokralle. Tiloja on tiedusteltu myös suoraan alueen kiinteistönomistajilta ja yrittäjiltä, jotta myös hiljaisessa tarjonnassa olevat kohteet voitaisiin löytää. Tilapalveluiden sekä varhaiskasvatuksen henkilöstöä on käynyt tutustumassa kohteisiin paikan päällä.

 

Syötekeskukselta on pyydetty vuokratarjous tiloista päiväkodin käyttöön. Lähtökohtaisesti Syötekeskuksen osoittama rakennuksen osakokonaisuus on käyttötarkoitukseen tarpeettoman suuri, eikä se sisällä valmiina esimerkiksi keittiötä, jossa ruuan säilytys, lämmitys ja jakelu voitaisiin suorittaa. Syötekeskus on asetettu omistajansa toimesta julkiseen myyntiin ja tästä syystä he näkevät, ettei olisi järkevää jättää vuokratarjousta, koska vuokra-aika saattaisi jäädä hyvinkin lyhyeksi. Näin olleen, ennemmin tai myöhemmin tulisi ajankohtaiseksi kaupungin kartoitettavaksi uudelleen korvaavia tiloja.

 

Lumiareena ei ole tilojen eikä toimintojen osalta soveltuva päiväkotikäyttöön eikä rakennuksen eri toiminnallisuuksia pystytä erottamaan toisistaan ilman lisärakentamistarpeita.

 

Vaihtoehtoisten tilojen kartoitusten jälkeen ainoaksi mahdolliseksi korvaavaksi tilaksi Syötteen ryhmäpäiväkodille on jäänyt kaupungin ja kaupungin 100% omistamien tytäryhtiöiden henkilöstön käytössä oleva henkilöstömaja.

 

Ympäristötarkastaja on käynyt tarkastamassa rakennuksen soveltuvuuden ja määritellyt muutostyötarpeet, jotta henkilöstömajan käyttötarkoitus voidaan muuttaa ryhmäpäiväkodiksi.

 

Tekninen johtaja ja varhaiskasvatuksen aluejohtajat ovat saaneet useita huolestuneita yhteydenottoja niin lasten huoltajilta kuin työntekijöiltä nykyisiin käytössä oleviin tiloihin liittyen. Lapsivaikutusarviointia ei ole tehty, koska uudet tilat ovat vain muutaman kilometrin päässä nykyisistä ja tärkeintä on saada tervelliset sekä turvalliset korvaavat tilat niin lapsille kuin kaupungin työntekijöille. Kaupungilla on työnantajana työturvallisuuslain mukainen huolehtimisvelvoite, joten on huolehdittava, että työntekijöillä on turvalliset ja terveet työskentelytilat. (Työturvallisuuslaki 8 §).

 

Käyttötarkoituksen muutos astuisi voimaan 8.11.2023 alkaen, jolloin aloitetaan sisä- ja ulkotilojen muutostyöt ryhmäpäiväkodin käyttöön soveltuvaksi. Muutostyöt kestävät noin 3 viikkoa ja tarkoitus on, että ryhmäpäiväkodin toiminta käynnistyisi henkilöstömajan tiloissa viimeistään joulukuun alussa. 8.11.2023 jälkeen olevat henkilöstömajan varaukset perutaan ja varausmaksut palautetaan työntekijöille.

 

Asiaa on käsitelty yhteistoimintaneuvottelujen yhteydessä kaupungin pääluottamusmiesten kesken 21.9.2023 lähtien. Neuvotteluissa työnantajan edustajat ovat esittäneet, että työnantaja muuttaa henkilöstömajan käyttötarkoitusta ryhmäpäiväkodin käyttöön soveltuvaksi. Työnantaja neuvottelee mahdolliset alennukset henkilöstölleen Syötteen majoituspalveluihin Syötteen keskusvaraamon kautta. 

 

Pääluottamusmiehet ovat jättäneet yhteistoimintaneuvottelujen pöytäkirjaan, päivätty 6.10.2023, eriävän mielipiteen henkilöstömajan käyttötarkoituksen muuttamisesta. Pääluottamusmiehet korostavat, että lapset ja työntekijät tarvitsevat terveet sisätilat sekä turvalliset sisä- ja ulkotilat ja pyytävät työnantajaa selvittämään muut vaihtoehdot. Jos käyttötarkoitusta muutetaan, on asia käsiteltävä henkilöstötoimikunnassa.

 

Henkilöstömaja on rakennettu kaupungin henkilöstön virkistysrahaston varoilla. Henkilöstön virkistysrahasto ei ole henkilöstörahastolain mukainen rahasto, jota hallinnoisi ja päätökset käytöstä tekisi henkilöstö. Henkilöstön virkistysrahasto on perustettu kaupungin varoilla, johon osoitettiin pääoma 230 000 euroa kaupungin taseeseen kertyneestä aiempien tilikausien ylijäämästä. Pudasjärven kaupungin henkilöstön virkistysrahaston sääntöjen mukaan " Kaupunginhallitus päättää rahaston käytöstä henkilöstötoimikunnan esitysten perusteella kaupunginvaltuuston yleislinjauksien mukaisesti. Rahaston käytöstä raportoidaan kaupunginvaltuustolle tilinpäätöksen yhteydessä."

 

Kaupunginhallituksen 08.08.2023 § 275 yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisen aloittamisen päätöksen pykälässä on todettu, että " Mikäli neuvottelussa löydettävät ratkaisut edellyttävät erillisten päätösten tekemistä, tehdään ne hallintosäännön toimintavaltuuksien mukaisesti."

 

Toimivalta asiassa on kaupunginhallituksella.(Kuntalaki 39 § ja kaupungin hallintosääntö 24 §).

 

Oheismateriaalina kaupunginvaltuuston päätös 21.6.2016 § 26 ja henkilöstön virkistysrahaston säännöt. 

 

Tämä pykälä tarkistetaan kokouksessa ja saatetaan kaupunginhallituksen päätettäväksi 7.11.2023 kokoukseen.

 

 

 

Puheenjohtajan esitys Henkilöstön virkistysrahaston sääntöjen mukaan henkilöstötoimikunta käy keskustelun asiasta ja antaa oman esityksensä kaupunginhallitukselle.

 

 

Päätös Henkilöstötoimikunta kävi keskustelun asiasta ja henkilöstötoimikunta jäi erimieliseksi esityksestään kaupunginhallitukselle.


JUKO ry:n, SuPer:in, KTN:n, JYTY:n ja JHL:n eriävä mielipide pöytäkirjaan, jotta käyttötarkoitusta ei tulisi muuttaa:
 
Pudasjärven kaupunki on palkinnut henkilöstöään vuonna 2016, perustamalla rahaston edellisten säästökierrosten jälkeen. Henkilöstö onnistui kartuttamaan säästöjä, ja siksi mökin hankkiminen henkilöstön käyttöön oli mahdollista. Rahasto palkitsi henkilöstön tuloksekkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kuntalaisten laadukkaiden ja kustannustehokkaiden palvelujen tuottamisessa sekä kuntatalouden tasapainoon saattamisesta.  
 
Ammattijärjestöt katsovat, että henkilöstö on tehnyt pitkäjänteistä ja tuloksekasta työtä. Järjestöt  vastustavat henkilöstömökin käyttöedun poistamista jäsenistöltä. Mökki tulee säilyttää henkilöstön käytössä, virkistysrahaston sääntöjen mukaisesti. 

JUKO ry:n lisäys eriävään järjestöjen yhteiseen mielipiteeseen, 31.10.23 henkilöstötoimikunnan pöytäkirjaan, jotta käyttötarkoitusta ei tulisi muuttaa: 

JUKO ry vastustaa henkilöstöön kohdistuvia säästöjä.  

Pudasjärven kaupunki on laiminlyönyt lapsivaikutusten arvion tekemisen ennen henkilöstötoimikunnan kokousta. JUKO ry. vaatii, että lapsivaikutusten arvio tehdään ennen päätöksen tekemistä. Lapset tulee ottaa mukaan päätöksentekoon, ja heitä pitää myös kuulla ennen päätöksen tekoa. 

JUKO ry. pyytää selvittämään, että kenelle Kaupunginhallituksen 29.11.2016 §372; Henkilöstön virkistysrahaston tilinkäyttöoikeuspäätös antaa mökin käyttöoikeuden? Tili on avattu Osuuspankkiin ja tilinkäyttöoikeus on silloin annettu Tomi Timoselle ja Seija Turpeiselle, sekä talouspalveluihin. 

Mökin käyttötarkoituksen muutos ei ole valmis päätettäväksi 31.10.23 kokouksessa. JUKO ry. pyytää työnantajaa selvittämään mökkiin liittyvät tiedot, sekä esittämään ne työntekijöitä edustaville järjestöille. 

Henkilöstötoimikunnan työnantajan edustajajäsenet kannattavat henkilöstömajan käyttötarkoituksen muuttamista Syötteen ryhmäpäiväkodiksi tässä pakottavassa tilanteessa, kun muita korvaavia terveitä ja turvallisia tiloja ei ole Syötteellä.

Asia saatetaan kaupunginhallituksen päätettäväksi 7.11.2023 kokoukseen.

Tämä pykälä on tarkastettu kokouksessa.

 

 

Jakelu Kaupunginhallitus

 

KH 07.11.2023 § 387 

 

Henkilöstömajan käyttötarkoituksen muuttaminen Syötteen ryhmäpäiväkodiksi

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki puh. 040 190 3056, tekninen johtaja Janne Karhu puh. 040 544 3219 ja hallintojohtaja Henri Pätsi puh. 040 159 5715

 

 Yhteistoiminnan ja samalla myös yhteistoimintalain tarkoitus on määritelty lain 1 pykälässä. Lain tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa.Yhteistoiminta tarkoittaa neuvottelua ja kuulemista. Työnantajan on neuvoteltava valmisteilla olevien toimenpiteiden perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista, ennen kuin asia ratkaistaan. Neuvottelut on käytävä yhteistoiminnan hengessä eli avoimessa vuorovaikutuksessa ja tavoitteena on saavuttaa yksimielisyys.

 

 Kuultuaan henkilöstöä työnantaja päättää, mihin toimenpiteisiin asiassa ryhdytään.

 

 Työnantaja on neuvotellut pääluottamusmiesten kanssa henkilöstömajan käyttötarkoituksen muuttamisesta, tähän liittyvistä toimenpiteiden perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista 21.9.2023 lähtien yt-neuvottelujen yhteydessä. Yksimielisyyttä ei ole saavutettu yt-neuvottelujen yhteydessä.

 

 Kaupungin hallintosääntö 15 §

 

 Henkilöstötoimikunta

 

 Työpaikalla, jossa työskentelee vähintään 20 työntekijää, tulee olla työnantajan ja työntekijöiden yhteistyöelimenä työsuojelutoimikunta tai yhteisesti sovittu muu yhteistoimintajärjestelmä. Henkilöstötoimikunta toimii yhteisesti sovittuna työnantajan ja henkilöstön välisenä työsuojelu- ja yhteistyöfoorumina.

 

 Henkilöstötoimikunta on laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella 14 § mukainen yhteistoimintaelin.

 

Henkilöstötoimikunta jäi kokouksessaan 31.10.2023 erimieliseksi esityksestä koskien henkilöstömajan käyttötarkoituksen muuttamista. Henkilöstötoimikunnan palkansaajajärjestöjen edustajat vastustavat käyttötarkoituksen muuttamista ja työnantajan edustajat kannattavat käyttötarkoituksen muuttamista.

 

Yhteistoiminnan osapuolet voivat jäädä erimielisiksi, vaikka yhteistoiminnan tavoitteena on saavuttaa yksimielisyys käsiteltävästä asiasta. Lopullisen päätöksen asiaan tekee työnantaja toimivaltansa mukaan.

 

Kaupunginhallituksen 08.08.2023 § 275 yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisen aloittamisen päätöksen pykälässä on todettu, että " Mikäli neuvottelussa löydettävät ratkaisut edellyttävät erillisten päätösten tekemistä, tehdään ne hallintosäännön toimintavaltuuksien mukaisesti."

 

Toimivalta asiassa on kaupunginhallituksella.(Kuntalaki 39 § ja kaupungin hallintosääntö 24 §).

 

Kaupunginvaltuuston päätös 21.6.2016 § 26 ja henkilöstön virkistysrahaston säännöt sekä kaupunginhallituksen päätös 29.11.2016 § 372 on toimitettu oheismateriaalina kaupunginhallituksen jäsenille.

 

Kaupungin toteuttamasta uudisrakentamisesta päätetään talousarvion yhteydessä laadittavassa investointiohjelmassa. Lähivuosien investointiohjelmaa laaditaan erityisen tiukkojen talouden reunaehtojen puitteissa. Tilanteen edellyttämässä aikataulussa eikä talouden raamissa

ole edellytyksiä toteuttaa uusia tiloja Syötteen päiväkodille lähivuosina.

 

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus päättää, että;
1) Henkilöstömajan käyttötarkoitus muutetaan Syötteen ryhmäpäiväkodiksi. Käyttötarkoituksen muutos astuu voimaan 8.11.2023.
2) 8.11.2023 alkaen olevat henkilöstömajan varaukset perutaan ja varausmaksut palautetaan työntekijöille.
3) tämä pykälä tarkastetaan heti kokouksessa.

 

 

 Marko Koivula esitti, että muutosta ei tehdä. Vastaesitys  kokonaisuudessaan on liitteenä 5. Esitystä ei kannatettu.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti, että;
1) Henkilöstömajan käyttötarkoitus muutetaan Syötteen ryhmäpäiväkodiksi. Käyttötarkoituksen muutos astuu voimaan 8.11.2023.
2) 8.11.2023 alkaen olevat henkilöstömajan varaukset perutaan ja varausmaksut palautetaan työntekijöille.
3) tämä pykälä tarkastettiin heti kokouksessa.



Marko Koivula jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Asiaa esitteli kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan lisäksi opetus- ja sivistysjohtaja ja tekninen johtaja.

 

 

Jakelu Kiinteistöpäällikkö

 Varhaiskasvatuksen aluejohtajat

 Kaupungin asiakaspalvelu

 

 

KH 12.12.2023 § 440 

 

 

Oikaisuvaatimus / Henkilöstömajan käyttötarkoituksen muuttaminen Syötteen ryhmäpäiväkodiksi

 

Valmistelija Hallintojohtaja Henri Pätsi, p. 0401595715

 

Kaupunginhallituksen päätöksestä 7.11.2023 on saapunut oikaisuvaatimus 30.11.2023.

Vaatimuksena on muuttaa päätös seuraavanlaiseksi:

Päätös Kaupunginhallitus päättää

1) kaupunginhallitus esittää tekniselle toimelle, että haetaan rakennusvalvonnalta Henkilöstömajan käyttötarkoituksen  muutosta Syötteen ryhmäpäiväkodiksi. Käyttötarkoituksen muutos astuu voimaan naapurien kuulemisen, rakennusvalvonnan päätöksen ja valitusajan sekä käyttöönottotarkastuksen jälkeen

2) rakennusvalvonnan päätöksen ja valitusajan jälkeen olevat henkilöstömajan varaukset perutaan ja varausmaksut palautetaan työntekijöille.

 

Perustelut tiivistetysti:

Kaupunginhallitus ei voi ole käyttötarkoituksen muuttamista koskevassa asiassa toimivaltainen viranomainen vaan se on viranomaislautakunta. Kaupunginhallitus voi tehdä periaatepäätöksen, että käyttötarkoituksen muutoslupaa haetaan.

Oikaisuvaatimus on toimitettu kaupunginhallituksen jäsenille oheismateriaalina.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen. Perustelut: Kaupunginhallituksen päätöksessä 7.11.2023 § 387 ei ole kyse kunnan rakennusvalvontaviranomaisen toimivallassa olevasta päätöksestä, mikä ilmenee ainakin siitä, ettei päätöksessä ole viitattu asianomaiseen lainsäädääntöön. Kyseessä on nimenomaan periaatepäätös. Tilapalvelut on hakenut periaatepäätöksen nojalla lupaa rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamiseksi rakennusvalvontaviranomaiselta. Lupa on myönnetty. Kaupunginhallitus kuitenkin toteaa, että käyttötarkoituksen muuttaminen-termin käyttämisen sijaan päätöksessä olisi ollut selvyyden vuoksi parempi käyttää esimerkiksi käytön muuttaminen-termiä.

 

 

Marko Koivula ilmoitti esteellisyytensä (osallisuusjäävi) ja poistui asian käsittelyn ajaksi.

 

Kaupunginjohtajan muutettu esitys

 

 Kaupunginhallitus
1) hylkää oikaisuvaatimuksen. Perustelut: Kaupunginhallituksen päätöksessä 7.11.2023 § 387 ei ole kyse kunnan rakennusvalvontaviranomaisen toimivallassa olevasta päätöksestä, mikä ilmenee ainakin siitä, ettei päätöksessä ole viitattu asianomaiseen lainsäädäntöön. Kyseessä on nimenomaan periaatepäätös käyttötarkoituksen muutoksen hakemisesta. Tilapalvelut on hakenut periaatepäätöksen nojalla lupaa rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamiseksi rakennusvalvontaviranomaiselta. Lupa on myönnetty.; ja
2) kuitenkin toteaa, että käyttötarkoituksen muuttaminen-termin käyttämisen sijaan päätöksessä olisi ollut selvyyden vuoksi parempi käyttää esimerkiksi käytön muuttaminen-termiä.

 

Päätös Muutettu esitys hyväksyttiin.

 

 

Jakelu oikaisuvaatimuksen tekijä

 

 

KH 12.03.2024 § 81  

2407/01.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Tomi Timonen, puh. 050 454 8230

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt kaupunkia antamaan lausunnon Syötteen henkilöstömajan käyttötarkoituksen muuttamista koskevasta päätöksestä (KH 7.11.2023 § 387) tehdyn valituksen johdosta. Lausunnossa on annettava selostus asiasta, vastattava oikeudenkäynnin osapuolen esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausuttava esitetystä selvityksestä.

 

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 37 §:n mukaan asianosaisen ja päätöksen tehneen viranomaisen on esitettävä selvitystä vaatimustensa perusteluista totuudenmukaisesti. Niiden on myötävaikutettava asian selvittämiseen sen oikeudellisen luonteen edellyttämällä tavalla. Viranomaisen on oikeudenkäynnissä otettava huomioon tasapuolisesti yleiset ja yksityiset edut.

 

Lausunnon lisäksi hallinto-oikeudelle tulee toimittaa valituksenalaisen päätöksen perusteena olleet asiakirjat sekä muu tarvittava selvitys. Lausunnon liitteenä toimitettavista asiakirjoista on laadittava luettelo, johon asiakirjat on nimetty niiden sisältöä kuvaavalla tavalla, jotta oikeudenkäynnin osapuolet saavat tietoonsa hallinto-oikeudessa olevan oikeudenkäyntiaineiston. Nimestä tulee selvitä lähtökohtaisesti myös kyseisen asiakirjan laatimispäivämäärä. Lausunto liiteasiakirjoineen on toimitettava kukin asiakirja omana tiedostonaan nimettynä liiteluettelosta ilmenevän nimen mukaisesti.

 

Lausunto, liiteluettelo, valituksenalaisen päätöksen perusteena olleet asiakirjat sekä muu selvitys on toimitettava hallinto-oikeuteen 15.3.2024 mennessä (=pyydetty lisäaika KH:n kokousaikataulut huomioiden).

 

Lausunto ja asiakirjat pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköisessä muodossa. Tarvittaessa tulee käyttää suojattua yhteyttä. Tämän lausuntopyynnön liitteenä toimitettuja asiakirjoja ei tarvitse palauttaa hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeudelle toimitettavista asiakirjoista ei tarvitse myöskään toimittaa postitse kaksoiskappaleita.

 

Lausuntoluonnos toimitetaan kaupunginhallituksen jäsenille sen valmistuttua tai viimeistään kokoukseen.

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus:
1) antaa asiasta liitteen mukaisen lausunnon
2) tarkastaa pykälän heti kokouksessa

 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti:
1) antaa asiasta liitteen 5 mukaisen lausunnon.
2) tarkasti pykälän heti kokouksessa.

Marko Koivula ilmoitti esteellisyytensä osallisuusjäävi perusteella ja hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

 

 

Jakelu Pohjois-Suomen hallinto-oikeus