Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 77


 

 

Talousarvion 2023 muuttaminen

 

KH 12.12.2023 § 430 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, taloussuunnittelija, opetus- ja sivistysjohtaja, tekninen
 johtaja

 

Valtuusto on tehnyt vuoden 2023 aikana seuraavat talousarviomuutokset:
 

- lisämäärärahat ja muutokset (VALT 20.4.2023 § 19)

- talouden sopeutusohjelman muuttaminen (VALT 22.5.2023 § 28)

- kehittämisrahastoon liittyvät muutokset ja lisämäärärahat (VALT 12.6.2023 § 41-42, VALT 18.9.2023 § 55-56 ja VALT 13.11.2023 § 64)

Puolivuotiskatsauksen yhteydessä laskettu ennuste vuoden 2023 tilinpäätöksen yli-/alijäämäksi oli noin - 327 400 € alijäämäinen.

Vuoden 2023 muutettu talousarvio on ylijäämäinen 487 252 €, eikä puolivuotisennusteen mukaisia talousarviomuutoksia ole toistaiseksi tehty.

Vuoden 2023 talousarvioon sisältyy n. 2,2 M € satunnainen tuotto Oulunkaaren kuntayhtymän purkamisesta. Kyseinen erä ei kuitenkaan toteudu.

Päinvastoin, purkamisesta aiheutuu omistusosuuksien luovutuskirjausten, purkutappion sekä Oulunkaaren kuntayhtymän vielä tänä vuonna maksamien vuodelle 2022 kuuluneiden sote-kulujen kirjaamisen jälkeen n. 2,6 M € negatiiviinen vaikutus vuoden 2023 talousarvioon.

Muutoksen syynä on, että ilmeni että v. 2022 Kuntaliiton antama ohjeistus vapaaehtoisten kuntayhtymien purkamiskirjauksista omistajakuntien kirjanpitoon ei sovellukaan kyseisiin tilanteisiin, vaan on noudatettava Kirjanpitolautakunnan marraskuussa 2023 antamaa uutta lausuntoa. Kuntayhtymän arvo oli aikaisemmin alkuperäinen arvo taseessa. Kuntayhtymän arvoa ei aikaisemmin ollut mahdollista korottaa peruspääomaa vastaan, kuten nyt uuden lausunnon mukaan tehdään hyvinvointialueelle siirtojen osalta, jolloin saadaan uusi kuntayhtymäosuuksien hankintameno jota verrataan kuntayhtymästä saataviin nettovaroihin. Tämän seurauksena purkuvoittoa ei muodostu hyvinvointialueelle siirrettyjen erien osalta.


Oulunkaaren kuntayhtymän purkamisen kirjaamistavan kaupungin kirjanpitoon muuttumisen tarkemmat perustelut

Kuntaliiton v. 2022 ohjeistuksessa (Kuntaliiton webinaari aiheesta Kuntayhtymien purkaminen 1.9.2022) vapaaehtoisen kuntayhtymän purkamisesta todetaan:

 

Vapaaehtoisen kuntayhtymän purkaminen jäsenkuntiin

 

Kuntalaissa ei säännöksiä. Perussopimuksessa otetaan kantaa esim. kuntayhtymän varojen, velkojen ja vastuiden käsittelyyn. Sovelletaan soveltuvin osin yhtiöoikeudellisia menettelytapoja ja kirjanpito-ohjeistusta. Kuntayhtymän purkamisessa ja tase-erien yhdistelyssä jäsenkuntaan kyse sulautumisesta. Omaisuuserät arvostetaan varovaisuuden periaate huomioiden joko kirjanpitoarvoon tai käypään arvoon (vrt. Voimaanpanolain perusteella hyvinvointialueelle siirtyvät erät kirjanpitoarvosta). Ks. Esim. Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston lausunnot Kuntayhtymän purkamiseen liittyvistä yhdistämiskirjauksista kunnan kirjanpitoon 28/1998, Kuntajaon muutoksen kirjanpidollisesta käsittelystä 81/2007, Lausunto purkautuneen kuntayhtymän aiheuttamista kirjauksista.

 

Kuntayhtymän varat ja velat siirretään kunnan kirjanpitoon ns. fuusiotilin avulla. Fuusiotilille kirjataan kuntayhtymän omaa pääomaa lukuun ottamatta kaikki taseen

erät. Fuusiotilille kirjataan myös jäsenkunnan taseessa oleva poistamaton kuntayhtymäosuuden hankintameno. Mikäli kuntayhtymästä siirrettävien erien erotus (ns. nettovarallisuuden arvo) ei vastaa kuntayhtymäosuuden arvoa jäsenkunnan taseessa, muodostuu fuusioerotus, joka voi olla fuusiovoittoa tai -tappiota. Fuusiovoitto tuloutetaan muuna tuottona tai satunnaisena tuottona (poikkeustapauksessa voidaan aktivoida peruspääomaan, ks. Kuntajaoston lausunto 28/1998).

 

Fuusiotappio aktivoidaan varovaisuuden periaatetta noudattaen sulautumisessa saatujen omaisuuserien hankintamenoihin, joista menoerän katsotaan ensisijaisesti syntyneen ja kirjataan poistosuunnitelman mukaisesti kuluksi. Varmistettava, että fuusioaktiivalla korotettavat käyttöomaisuuden arvot eivät ylitä käyttöomaisuuden todennäköistä luovutus- tai käyttöarvoa, esim. arvo ei ylitä purkamissopimuksessa sovittua luovutusarvoa. Siltä osin kuin fuusioaktiiva (fuusiotappio) ei ole kohdistettavissa käyttöomaisuustilien lisäyksiksi, se kirjataan tuloslaskelmaan kuluksi. Fuusiotappion kirjaamista liikearvona kunnan taseeseen ei voida pitää perusteltuna pääosin verorahoitteisessa toiminnassa. Kirjataan tilikauden aikaisina liiketapahtumina (bruttona). Vaikuttaa tilinpäätöksen talousarvion toteutumisvertailuun ja rahoituslaskelmaan. (Vrt. voimaanpanolain mukaisiin siirtoihin, jotka tehdään tilinavaussaldojen muutoksina)

 

Talousarviokäsittely: Jäsenkunnat budjetoivat kuntayhtymästä siirtyvät varat investointimenona, kuntayhtymäosuuden poiston investointituloa, kuntayhtymästä siirtyvät velat lainanottona, fuusiovoiton muuna tuottona/satunnaisena tuottona ja fuusiotappion investointimenona siirtyviin varallisuuseriin tai muuna kuluna/satunnaisena kuluna.


Sittemmin ilmeni, että v. 2022 Kuntaliiton antama ohjeistus vapaaehtoisten kuntayhtymien purkamiskirjauksista omistajakuntien kirjanpitoon ei sovellukaan kyseisiin tilanteisiin, vaan on noudatettava Kirjanpitolautakunnan marraskuussa 2023 antamaa uutta lausuntoa.

Kirjanpitolautakunnan uuden lausunnon sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksesta johtuvan ns. vapaaehtoisen kuntayhtymän peruspääoman muutoksen käsittelystä kunnan kirjanpidossa (14.11.2023) mukaan:

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (jatkossa voimaanpanolain) 4 luku sisältää säännökset uudistuksen omaisuusjärjestelyistä. Hyvinvointialueen sekä kuntien ja kuntayhtymien väliset omaisuusjärjestelyt toteutetaan ns. suppean jakautumismallin mukaisesti.

 

Voimaanpanolain 42 §:n mukaan lain 23 §:ssä tarkoitetun irtaimen omaisuuden siirto hyvinvointialueille kirjataan kunnan kirjanpidossa peruspääomaa vastaan, jollei kunta toisin päätä. Hyvinvointialueelle siirtyvä lomapalkkavelka tulee aina kirjata peruspääomaan. Hallituksen esityksen mukaan (HE 241/2020) pykälän tarkoituksena on ehkäistä omaisuusjärjestelyistä aiheutuvan tulosvaikutuksen syntyminen.

 

Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto on antanut lausunnon hyvinvointialueille siirtyvien omaisuus- ja pääomaerien käsittelystä kunnan ja kuntayhtymän kirjanpidossa (lausunto 128/2022). Lausunnon mukaan kuntia koskevaa ohjeistusta hyvinvointialueille siirtyvien omaisuus- ja velkaerien kirjaamisesta sekä tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista sovelletaan myös niihin ns. vapaaehtoisiin kuntayhtymiin, joiden sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toiminta siirtyy uudistuksessa hyvinvointialueelle. 

 

Voimaanpanolain 42 §:n mukaan kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto antaa ohjeita ja lausuntoja omaisuusjärjestelyjä koskevista kirjauksista. Voimaanpanolaissa ei ole erikseen säännöksiä ns. vapaaehtoisen kuntayhtymän omaisuusjärjestelyistä johtuvan peruspääoman muutoksen käsittelystä jäsenkunnan kirjanpidossa, joten jaosto on päättänyt antaa asiasta oma-aloitteisen lausunnon.

 

Perustelut

 

Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaoston lausunnon 128/2022 mukaan kuntia koskevaa ohjeistusta hyvinvointialueille siirtyvien omaisuus- ja velkaerien kirjaamisesta sekä tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista sovelletaan myös niihin ns. vapaaehtoisiin kuntayhtymiin, joiden sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toiminta siirtyy uudistuksessa hyvinvointialueelle. Hyvinvointialueelle siirtynyt irtain omaisuus vähennetään vapaaehtoisen kuntayhtymän taseen omaisuuseristä. Siirto kirjataan vapaaehtoisen kuntayhtymän kirjanpidossa peruspääomaa vastaan, jollei kuntayhtymä ole toisin päättänyt. Hyvinvointialueelle siirtynyt lomapalkkavelka kirjataan vapaaehtoisen kuntayhtymän peruspääomaa vastaan. Kirjaukset toteutetaan tase-erien välisenä siirtona.

 

Vapaaehtoisen kuntayhtymän peruspääomaan voimaanpanolain perusteella tehdyillä kirjauksilla voi olla vaikutusta jäsenkuntien taseisiin merkittyjen kuntayhtymäosuuksien arvoihin. Voimaanpanolaissa ei ole säännöksiä uudistuksesta johtuvan kuntayhtymän peruspääoman muutoksen käsittelystä jäsenkunnan kirjanpidossa. Hallituksen esityksen mukaan (HE 241/2020) voimaanpanolain 42 pykälän tarkoituksena on ollut ehkäistä omaisuusjärjestelyistä aiheutuvan tulosvaikutuksen syntyminen. Sillä, onko kunta järjestänyt sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut omana toimintana vai jäsenenä vapaaehtoissa kuntayhtymässä, ei siten tule olla vaikutusta siihen, miten hyvinvointialueelle siirtyvät erät vaikuttavat kunnan kirjanpitoon.  

 

Jotta omaisuusjärjestelyjen kirjanpitokäsittely olisi aiemmasta toiminnan organisointitavasta riippumatta yhdenmukainen, vapaaehtoisen kuntayhtymän irtaimen omaisuuden ja lomapalkkavelan siirroista johtuva peruspääoman muutos kirjataan jäsenkunnassa kuntayhtymäosuuden arvon ja peruspääoman muutokseksi. Jokainen jäsenkunta kirjaa omaa jäsenosuuttaan vastaavan määrän muutoksesta.

 

Jäsenkunnan osuus peruspääoman muutoksesta kirjataan kirjanpitoon vuodelle 2023 riippumatta siitä, onko kuntayhtymä purettu vuoden 2023 aikana vai jatkaako kuntayhtymä toimintaansa. Muuttunut kuntayhtymäosuuden arvo vaikuttaa kunnan kirjanpidossa kuntayhtymän purkamisesta jäsenkunnalle syntyvään luovutusvoittoon tai -tappioon.

 

Lausunto

 

Kirjaukset

 

Kunnan osuus sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksen omaisuusjärjestelyistä aiheutuvasta ns. vapaaehtoisen kuntayhtymän peruspääoman muutoksesta kirjataan jäsenkunnan kirjanpitoon vuodelle 2023 kuntayhtymäosuuden arvon ja kunnan peruspääoman muutokseksi. Jos järjestelmäteknisesti on mahdollista, kirjaus tehdään vuoden 2023 aloittavaan taseeseen.

 

Mikäli tästä lausunnosta aiheutuu sellaisia muutoksia vapaaehtoisen kuntayhtymän purkamisesta syntyvien tilikaudelle 2023 kirjattujen tuottojen ja kulujen määriin, joita ei ehditä käsitellä talousarviomuutoksina, perustellaan poikkeamat toimintakertomuksessa.

 

Vertailuvuoden tase

 

Voimaanpanolain perusteella tehtävät omaisuuden ja pääomien siirtoja koskevat kirjaukset eivät ole luonteeltaan kirjanpitoperiaatteiden muutoksia tai aikaisempien vuosien virheiden oikaisuja, joten kuntien tilinpäätöksessä 2023 vertailuvuotena olevan edellisen tilikauden päättävään taseeseen 2022 ei tehdä oikaisuja vaan tarvittavat tiedot annetaan liitetiedoissa.

 

Liitetiedot

 

Kunnan tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista annetun asetuksen (525/2020) 6.1 §:n 3 kohdan mukaan liitetiedoissa tulee antaa selvitys, jos edellistä tilikautta koskevat tiedot eivät ole vertailukelpoisia päättyneen tilikauden tietojen kanssa. Vertailukelvottomuutta edelliseen tilikauteen nähden voivat aiheuttaa vuoden 2023 tilinpäätöksessä ainakin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen menojen siirtyminen hyvinvointialueille, omaisuuserien ja lomapalkkavelan siirrot, vapaaehtoisen kuntayhtymän kuntayhtymäosuuden muuttuminen sekä sairaanhoitopiirin ja erityishuoltopiirien kuntayhtymien poistuminen konsernitilinpäätöksistä.

 

Taseen vastattavia koskevina liitetietoina on lisäksi esitettävä kunnan tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista annetun asetuksen 9 §:n mukaan tase-eräkohtainen erittely oman pääoman erien lisäyksistä ja vähennyksistä sekä siirroista näiden erien välillä tilikauden aikana.

 

Toimintakertomus

 

Ottaen huomioon tilinpäätökseltä ja toimintakertomukselta edellytettävä kirjanpitolain 3:2.1 §:n mukainen oikean ja riittävän kuvan vaatimus tulee kunnan antaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksen ja siihen liittyvien omaisuuden ja lomapalkkavelan siirtojen vaikutuksesta tilikauden tuottojen ja kulujen muodostumiseen ja taloudelliseen asemaan selostus liitetietojen lisäksi vuoden 2023 toimintakertomuksessa.

Edellä esitetystä seuraa: Kuntayhtymän arvo oli aikaisemmin alkuperäinen arvo taseessa. Kuntayhtymän arvoa ei aikaisemmin ollut mahdollista korottaa peruspääomaa vastaan, kuten nyt uuden lausunnon mukaan tehdään hyvinvointialueelle siirtojen osalta, jolloin saadaan uusi kuntayhtymäosuuksien hankintameno jota verrataan kuntayhtymästä saataviin nettovaroihin. Tämän seurauksena purkuvoittoa ei muodostu hyvinvointialueelle siirrettyjen erien osalta.

Muutoksesta johtuva talousarviomuutos:

 

cid:image001.png@01DA26BD.73D19380


* Oulunkaaren kuntayhtymän vielä tänä vuonna maksamat vuodelle 2022 kuuluneet sotekulut

Lisäksi hyvinvointi- ja sivistystoiminta sekä tekninen ja ympäristötoiminta ovat ylittämässä talousarvion.
 

Hyvinvointi- ja sivistystoiminnan lisämäärätarpeiksi v. 2023 on arvioitu yli miljoona euroa seuraavasti:

 

Tili

Kustannuspaikka

Euroa

4004 Työsuhteisten kuukausipalkat

3219 Hirsikampus yhtenäiskoulu

3206 Lakarin koulu

3204 Kipinän koulu

3203 Hirvaskosken koulu

3211 Sarakylän koulu

3212 Syötteen koulu

3400 Kansalaisopisto (Suomistartti)

150 000 eur

70 000 eur

40 000 eur

40 000 eur

5000 eur

10 000 eur

40 000 eur (355 000)

4005 erilliskorvaukset

3620 Perhepäivähoito

3650 Pikku-Paavalin päiväkoti

3670 Varhaiskasvatuksen projektit

3219 Hirsikampus yhtenäiskoulu

7000 eur

25 000 eur

13 000 eur

45 000 eur  (90 000)

4006 sairaus-/ äitiyslomasijaiset

3219 Hirsikampus yhtenäiskoulu

3206 Lakarin koulu

3204 Kipinän koulu

3650 Pikku-Paavalin päiväkoti

3660 Varhaiskasvatuksen projektit

20 000 eur

10 000 eur

10 000 eur

10 000 eur

10 000 eur (60 000)

4007 vuosilomasijaiset

3620 Perhepäivähoito

3870 Varhaiskasvatuksen projektit

25 000 eur

25 000 eur (50 000)

4020 opettajien sairaus-/äitiyspalkat

3219 Hirsikampus yhtenäiskoulu

3206 Lakarin koulu

3203 Hirvaskosken koulu

135 000 eur

55 000 eur

20 000 eur (210 000)

4844 leasingvuokrat rakennukset

3219 Hirsikampus yhtenäiskoulu

3300 Lukio

130 000 eur

180 000 eur (310 000)

Yhteensä

 

1 075 000

 


Teknisen ja ympäristötoiminnan lisämäärärahatarpeiksi v. 2023 on arvioitu yli 400 t € seuraavasti:
 

Tili

Kustannuspaikka

Euroa

4343 IT-palvelut

4120 Omassa käytössä olevat rakennukset

4121 Vuokratut rakennukset ja toimitilat

20 000

30 000

4380 Puhtaanapito- ja pesulapalvelut

4120 Omassa käytössä olevat rakennukset

4121 Vuokratut rakennukset ja toimitilat

4122 Muut rakennukset ja toimitilat

30 000

90 000

20 000

4390 Rakennusten ja alueiden rakentaminen ja kunnossapitopalvelut

4120 Omassa käytössä olevat rakennukset

4121 Vuokratut rakennukset ja toimitilat

40 000

50 000

4470 Muut palvelut

4120 Omassa käytössä olevat rakennukset

4121 Vuokratut rakennukset ja toimitilat

10 000

60 000

4570 Sähkö ja kaasu

4122 Muut rakennukset ja toimitilat

80 000

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhteensä

 

430 000




Kiinteistöjen alaskirjaus toteutuu hieman suunnitellusta muuttuneena, miltä osin talousarviota esitetään vähäistä 5235 € vähennystä.
 

Muutosten jälkeen v. 2023 talousarvion alijäämäksi tulisi -3 642 525 €.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus

1) päättää esittää valtuustolle, että se päättää muuttaa v. 2023 talousarviota seuraavasti:
A) poistetaan Oulunkaaren kuntayhtymän purusta johtuva satunnainen tuotto 2 221 121 € ja satunnainen kulu 38 907 €;
B) lisätään Oulunkaaren kuntayhtymän purusta johtuvan purkutappio (satunnainen kulu) 187 708 € ja vuoden 2022 sotekulut 260 090 €;
C) lisätään hyvinvointi- ja sivistystoiminnan määrärahoja seuraavasti:
1 075 000 € esittelytekstin taulukon mukaisesti;
D) lisätään teknisen ja ympäristötöiminnan määrärahoja 430 000 € esittelytekstin taulukon mukaisesti; ja
E) vähennetään kiinteistöjen alaskirjaamisesta johtuvia arvonalentumisia 5235 €
2) valtuuttaa hallintojohtajan ja taloussuunnittelijan tarvitttaessa korjaamaan / tarkentamaan kohtien A ja B mukaisia kirjauksia ennen valtuustokäsittelyä.; ja
3) tarkastaa tämän pykälän heti kokouksessa.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus
1) päätti esittää valtuustolle, että se päättää muuttaa v. 2023 talousarviota seuraavasti:
A) poistetaan Oulunkaaren kuntayhtymän purusta johtuva satunnainen tuotto 2 221 121 € ja satunnainen kulu 38 907 €;
B) lisätään Oulunkaaren kuntayhtymän purusta johtuvan purkutappio (satunnainen kulu) 187 708 € ja vuoden 2022 sotekulut 260 090 €;
C) lisätään hyvinvointi- ja sivistystoiminnan määrärahoja seuraavasti:
1 075 000 € esittelytekstin taulukon mukaisesti;
D) lisätään teknisen ja ympäristötöiminnan määrärahoja 430 000 € esittelytekstin taulukon mukaisesti; ja
E) vähennetään kiinteistöjen alaskirjaamisesta johtuvia arvonalentumisia 5235 €
2) valtuutti hallintojohtajan ja taloussuunnittelijan tarvittaessa korjaamaan / tarkentamaan kohtien A ja B mukaisia kirjauksia ennen valtuustokäsittelyä.; ja
3) tarkasti tämän pykälän heti kokouksessa.


Asiaa esittelivät kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan lisäksi opetus- ja sivistysjohtaja ja tekninen johtaja.

 

 

Jakelu valtuuston listalle

 

 

VALT 18.12.2023 § 77  

2053/02.02.02/2023  

 

 

Kaupunginhallituksen esitys

 

 Valtuusto päättää muuttaa v. 2023 talousarviota seuraavasti:
A) poistetaan Oulunkaaren kuntayhtymän purusta johtuva satunnainen tuotto 2 221 121 € ja satunnainen kulu 38 907 €;
B) lisätään Oulunkaaren kuntayhtymän purusta johtuvan purkutappio (satunnainen kulu) 187 708 € ja vuoden 2022 sotekulut 260 090 €;
C) lisätään hyvinvointi- ja sivistystoiminnan määrärahoja seuraavasti:
1 075 000 € esittelytekstin taulukon mukaisesti;
D) lisätään teknisen ja ympäristötöiminnan määrärahoja 430 000 € esittelytekstin taulukon mukaisesti; ja
E) vähennetään kiinteistöjen alaskirjaamisesta johtuvia arvonalentumisia 5235 €

 

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

Asiaa esittelivät opetus- ja sivistysjohtaja Juha Holappa ja tekninen johtaja Janne Karhu.

 

 

Jakelu taloussuunnittelija
Monetra kirjanpito