Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pudasjärvi

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pudasjarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 78



 

 

Pudasjärven kaupungin yksityistiekäytännöt

 

YHTV 23.10.2023 § 67 


Pudasjärven kaupungin yksityistiekäytäntöjen kunnossapidon ehdot
 

 Kokouksen oheismateriaalina jaettavan Pudasjärven kaupungin yksityistiekäytäntöjen ( Valt 08.10.2020 § 31) sivulla 4 on Kunnossapidon ehdot ja sivulla 10 Liite 1 Yksityisteiden kunnossapitoavustuksen suuruus. Voimassa olevissa ehdoissa on mm., että kunnossapitosopimuksen mukaisen tien vaikutuspiirissä on oltava vähintään kaksi vakituisesti sekä ympärivuotisesti asuttua kiinteistöä. Ehdoissa on myös, että yksityisteiden yhteisöosakkaat ( metsähallitus, yhtiöt, seurakunta yms.) osallistuvat kunnossapitokustannuksiin kukin tieyksikköjensä mukaisesti.

 

 

Valiokunta käy keskustelun tieavustusperusteiden päivittämisestä puheenjohtajan selostuksen pohjalta ohjausesityksenä annettavaksi.

 

Ohjausesitys Yhteisövaliokunta kävi aiheesta keskustelun. Valiokunnan ohjausesitys on, että muutetaan valtuuston 8.10.2020 hyväksymissä ehdoissa kohdassa 4.1 Kunnossapidon ehdot aiempi teksti 6.alakohta muotoon: Sopimuksen mukaisen tien vaikutuspiirissä on oltava vähintään 1 ( yksi) vakituisesti sekä ympärivuotisesti asuttu kiinteistö tai jos tiellä ei ole asutusta, mutta yleinen etu vaatii tien ylläpitoa läpikulkutienä, voidaan tietä avustaa tapauskohtaisen harkinnan perusteella.

Ohjausesitys jatkuu niin, että kohdan 4.1 Kunnossapidon ehdot aiempi teksti 8.alakohta 'Tien pituus on vähintään 800 metriä' poistetaan ehdoista.

Ohjausesitys jatkuu edelleen niin, että alakohdan 11 ensimmäinen lause Yksityisteiden yhteisöosakkaat kuuluisi seuraavasti: Yksityisteiden yhteisöosakkaat ( metsähallitus, puuta ostavat metsäyhtiöt, seurakunta) osallistuvat kunnossapitokustannuksiin kukin tieyksikköjensä mukaisesti.

Yhteisövaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että tiekunnat eivät ole saaneet päätöstä yksityisteiden talvihoitourakkahakemukseensa.

 

 

 

 

KH 07.11.2023 § 386 

 

Pudasjärven kaupungin yksityistiekäytäntöjen kunnossapidon ehdot

 

Valmistelija Tekninen johtaja, kaupunginjohtaja, hallintojohtaja

 Kuullaan viranhaltijaesittely koskien aloitetta sekä yksityisteiden talvikunnossapidosta tiedottamista.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kuullaan esittely ja käydään keskustelu aiheesta.

 

 

Kaupunginjohtajan muutettu esitys

 

 Kaupunginhallitus päättää yhteisövaliokunnan ohjausesitykseen  pohjautuen antaa tekniselle toimelle valmisteltavaksi yksityistiekäytäntöjen               muuttamisen kiireellisesti siten, että asiasta pystytään tekemään päätökset               joulukuun valtuustossa.

 

Päätös Muutettu esitys hyväksyttiin.

 

 

Jakelu 

 

 

KH 28.11.2023 § 421 

 


Pudasjärven kaupungin yksityistiekäytännöt

 

Valmistelija Tekninen johtaja, hallintojohtaja

 

Kaupungin yksityistiekäyntöjen (valtuuston päättämä sääntö) muuttamisen valmistelu on käynnissä.

Tekninen johtaja toimittaa valmisteluaineistoa (ei jullkinen keskeneräisenä) kaupunginhallituksen jäsenille sähköpostitse.

Talouslaskelmien muuttamisen vaikutuksista on käynnissä. On mahdollista, että muuttaminen lisäisi määrärahatarvetta merkittävästi, mihin ei ole varauduttu kaupungin v. 2024 talousarviovalmistelussa eikä talouden sopeuttamisessa.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus käy lähetekeskustelun jatkovalmistelua varten.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus kävi lähetekeskustelun jatkovalmistelua varten.

 

 

Jakelu 

 

 

KH 12.12.2023 § 439 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja, hallintojohtaja

 

Kaupungin yksityistiekäytäntöjen muutos on valmisteltu.

Käytäntöjen muutoksilla on kustannusvaikutusta, joka on huomioitu kunnossapidon ehdoissa.

 

Yksityistiekäytäntöjen keskeiset esitettävät muutokset:

 

-          Kaupungin järjestämä kunnossapito

  • Kunnossapidettävän yksityistien pituus tulee olla vähintään 300 metriä
  • Yksityistien vaikutuspiirissä on vähintään yksi (1) vakituisesti sekä ympärivuotisesti asuttu kiinteistö
  • Yksityisteiden yhteisöosakkaat (metsähallitus, yhtiöt, seurakunta yms.) osallistuvat kunnossapitokustannuksiin kukin tieyksiköiden mukaisesti. Kustannusosuus laskutetaan vuosittain kunnossapitokauden jälkeen toteutuneiden tiekohtaisten kunnossapitokustannuksien mukaan.
  • Yksityistiekunnan omavastuu jäljelle jäävistä kunnossapidon kustannuksista on 20%. Omavastuuosuus laskutetaan tiekunnalta kunnossapitokauden jälkeen toteutuneiden tiekohtaisten kustannuksien mukaan.
  • Hakemuksia otetaan vastaan jatkuvasti

 

-          Kaupungin maksama kunnossapitoavustus omille teille, sopimusteille ja yksityisteille, jotka eivät ole kaupungin järjestämän kunnossapidon piirissä.

  • Avustuksen suuruus hoitokaudelta
    • 100-200 m 310 €
    • 201-300 m 330 €
    • 301-400 m 350 €
    • 401-500 m 370 €
    • 501-600 m 390 €
    • 601-700 m 410 €
    • 701-800 m 430€
    • 801-900 m 450€
    • 900-1000 m 470€
    • 1000 m ylimenevältä osin 470€/km/vuosi, avustus maksetaan täysille kymmenille metreille.             

 

Luonnos Pudasjärven kaupungin yksityistiekäytännöiksi on toimitettu kaupunginhallituksen jäsenille.

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus
1) päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy Pudasjärven kaupungin yksityistiekäytännöt (liite), jotka tulevat voimaan 1.2.2024; ja
2) tarkastaa tämän pykälän heti kokouksessa.

 

Kokous käsittely Anni-Inkeri Törmänen esitti hyväksyttäväksi esitettyyn luonnokseen seuraavia muutoksia:
Muutetaan sanan yhtiöt -osalta seuraavasti: Yksityisteiden yhteisöosakkaat (Metsähallitus, puuta ostavat metsäyhtiöt, seurakunta) osallistuvat kunnossapitokustannuksiin kukin tieyksikköjensä mukaisesti.
Poistetaan:
Yksityistiekunnan omavastuu jäljelle jäävistä kunnossapidon kustannuksista on 20 %. Omavastuuosuus laskutetaan tiekunnalta kunnossapitokauden jälkeen toteutuneiden tiekohtaisten kustannuksien mukaan.
Kustannusten maksaminen on edellytys kunnossapidon jatkumiselle.

Erkki Honkanen, Sirkka Pankinaho, Juhani Jurmu ja Marko Koivula kannattivat Törmäsen esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, jolloin on äänestettävä. Äänestystapana on sähköinen nimenhuutoäänestys, jossa jaa tarkoittaa pohjaehdotusta ja ei Törmäsen esitystä. Äänestyksessä annettiin 1 jaa-ääntä ja 8 ei ääntä. Äänestysluettelo on liitteenä 10.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus
1) päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy Pudasjärven kaupungin yksityistiekäytännöt (liite 9), jotka tulevat voimaan 1.2.2024; ja
2) tarkasti tämän pykälän heti kokouksessa.


Asiaa esitteli tekninen johtaja Janne Karhu.

 

 

Jakelu 

 

 

VALT 18.12.2023 § 78  

2386/10.03.01.01/2023  

 

 

Kaupunginhallituksen esitys

 

 Valtuusto hyväksyy Pudasjärven kaupungin yksityistiekäytännöt (liite 4), jotka tulevat voimaan 1.2.2024.

 

 

Kokous käsittely Antti Tihinen esitti, että yksityistiekäytäntöihin lisätään kohtaan 4.1; seuraava teksti "Yksityistiekunnan omavastuu jäljelle jäävistä kunnossapidon kustannuksista on 20 % (prosenttia). Omavastuuosuus laskutetaan tiekunnalta kunnossapitokauden jälkeen toteutuneiden tiekohtaisten kustannuksien mukaan.

 Kustannusten maksaminen on edellytys kunnossapidon jatkumiselle. Taloudellisesti kohtuuttomista tilanteissa voidaan käyttää harkintaa ja alentaa omavastuuta 5(viiteen) prosenttiin." (liite 5) Tuula Kuukasjärvi kannatti Tihisen esitystä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys, jolloin on äänestettävä. Äänestystapana on nimenhuutoäänestys. Äänestysjärjestyksenä on, että pohjaesitys on jaa ja Tihisen esitys on ei. Äänestyksessä annettiin 20 jaa-ääntä ja 7 ei-ääntä. Äänestysluettelo on liitteenä 6.

 

 

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että päätös on kaupunginhallituksen esityksen mukainen.

Asiaa esitteli tekninen johtaja Janne Karhu.

 

 

Jakelu